SOCIAL MEDIA

Tuesday 25 August 2015

Asioita, jotka on hyvä tietää


1) Tämä paperimuistutus keittiössä:

(kohta 2. on varmasti hyvin helppo + jos ulkona alkaa rytistä, mistä tietää, että kyseessä on rakettihyökkäys?)



2) Tämän naisen CV, jonka löysin etsiessäni työntekijöitä projektiini, kohta nro 3:

(Huom: minäkin tykkään tiedemiesten kanssa istumisesta, varsinkin jos heillä on hyvä huumorintaju, Waltteri Torikan kasvot karisma ja taito tehdä kunnollinen cappuccino + sellainen hieno tiedemiesten takki.)



Wednesday 19 August 2015

Häkissä

Viimeiseen kahteen viikkoon emme ole saaneet poistua alueeltamme mihinkään. Ei tapaamisia ministeriössä, muita palavereja ulkopuolella, ei juhlia tai muita kokoontumisia. Yksi tiimini iso tapahtuma ja koulutus on peruttu. Alkaa tulla jo aika turhautunut olo. Mitä järkeä on olla täällä töissä, jos ei voi edes mennä mihinkään? Voin näppäillä läppäriäni ja tehdä PowerPointteja myös Helsingin kahviloissa samalla lailla kuin Kabulin toimistossani.


Kabulissa kireä tunnelma jatkuu. Tällä viikolla on ollut suhteellisen hiljaista, vaikka monia hyökkäyksiä pelättiin. Varsinkin ulkomaalaisten suosima Taimanin alue on ollut uhkien alla koko viikon - Talebanit kuulemma suunnittelevat hyökkäystä johonkin alueella sijaitsevaan ulkomaalaisten organisaatioon tai taloon. Joitain tyyppejä on evakuoitu alueelta uhan vuoksi.

Maanantaina saksalainen avustustyöntekijä kidnapattiin Taimanin alueella. Hän oli ollut matkalla töihin aamulla kun asemiehet pysäyttivät auton, rikkoivat lasin ja veivät naisen. Ei tiedetä, kuka hänet vei, mitä he haluavat ja mikä hänen vointinsa on. Hyvin surullista ja vieläkin melko harvinaista. Toivon että kidnappaajat haluavat vain rahaa ja hänet saadaan pian vapaaksi.

Huomisesta lähtien saamme taas liikkua vähän vapaammin. Kuitenkin, kun kaupungilla tapahtuu näin kreisejä asioita, en ole varma, haluanko edes.


Thursday 13 August 2015

Skumppaa ja itsemurhapommeja

Nämä viime päivät ovat olleet Kabulissa surullisia ja muutenkin ärsyttäviä. Viime perjantaina 24 tunnin aikana Kabulissa oli kolme erillistä itsemurhahyökkäystä ja päivän aikana kuoli yli 50 ihmistä ja satoja haavottui. Se on Kabulin pahin päivä moniin vuosiin.

Mikä on melko häiritsevää, on tietynlainen kaksoistodellisuus, jossa täällä elän. Perjantai oli ihan mahtava päivä - tulin töistä kotiin, menin kaverin luo, joimme cavaa ja valmistelimme illan tanssijaisia varten. Kiharsin hiukset, tein nutturan, laitoin päälle mustan iltapuvun, jossa on pitsinen etuosa. Laitoin korviin uudet korvakorut, sormiin sormukset, kaulaan korun.


Saavuimme upeisiin tanssiaisiin Brittien suurlähetystössä. Kuohuviini virtasi, seisova pöytä notkui grilliherkkuja, jälkiruuaksi juustokakkua. Tanssimme, juttelimme, tutustuimme. Jossain vaiheessa iltaa kaikki alkoivat saamaan tekstiviestejä Kabulissa tapahtuvista itsemurhahyökkäysistä. Muutaman tunnin päästä taas toinen hyökkäys, toinen tekstiviesti. Lisää skumppaa.



Lauantain brunssimaisemat. Tässä vaiheessa ei ollut edes täyttä tietoa perjantain tuhoista.

Perjantaina Talebanit räjäyttivät ensin keskellä yötä rekkapommin, jonka seurauksena kuoli 15 ihmistä ja satoja haavottui, lähinnä kaikki siviilejä. Myöhemmin illalla he hyökkäsivät poliisikouluun ja tappoivat ainakin 25 poliisia. Vielä tämän jälkeen he hyökkäsivät NATO:n tukikohtaan tappaen kymmenen ihmistä.

Talebanien johtaja mullah Omar kuoli vuonna 2013, mutta vasta kaksi viikkoa sitten hänen kuolemansa vahvistettiin. Terroristiliikkeen sisällä kuohuu, on erimielisyyksiä uudesta johtajasta. Tämän vuoksi erilaiset hyökkäykset ovat yleistyneet viimeaikoina. Talebanit haluavat näyttää, että pystyvät tekemään isoja hyökkäyksia ja aiheuttamaan tuhoa pääkaupungissa, vaikka liikkeen sisällä kuohuu. Jihad jatkuu, heillä on valtaa.

Tämän söin lauantaiaamuna. Siinä on vuohenjuustoa, pinaattia ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
Maanantaina Kabulissa räjähti taas - tällä kertaa liikenneympyrässä lähellä lentokenttää itsemurhapommittaja räjäytti Toyotansa. Viisi ihmistä kuoli, monia haavottui. Kaverini, joka on toimittaja, soitti Talebanien tiedottajalle ja kysyi, miten he voivat perustella hyökkäyksen lentokentän portille, joka on täysin siviilikohde. "En tiedä", oli Zabiullahin vastaus.

Kabulin lentokenttä, jonne on aina yhtä ahdistavaa mennä, sillä sinne johtavalla tiellä on ollut useita pommituksia.

Olin muutenkin maanantaina hieman herkässä tilassa näiden pommitusten johdosta, kun tuolini alkoi yhtäkkiä täristä ihmeellisesti. En oikein ymmärtänyt, mikä oli meininki, kunnes tajusin että vesi lasissani tärisee. Kohta maa allani liikahti kunnolla, siirtyi jonnekin. Se oli maanjäristys, isoin jonka olen täällä ollessani tuntenut. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki eikä järistys aiheuttanut tuhoja, mutta toi vielä lisää kuormaa jo hermostuneelle mielelle.

Nyt on edessä viikonloppu, mutta olemme kuin vankilassa - emme saa mennä minnekään, mutta ei oikeastaan edes tekisi mieli. Joskus on ihan hyvä vaan olla, hiljaa, miettiä juttuja, juoda viiniä, leipoa pizzaa. Toivon kaupunkiin rauhallisempaa viikonloppua, mutta en usko että näin käy.

Vaikka Kabulissa on usein rankkaa, vaikka täällä on itsemurhapommittajia, Corolloja ja rekkoja täynnä räjähteitä, maanjäristyksiä, liikkumisrajoituksia, luotiliivejä, AK47-kiväärejä ja muita, on minulla täällä kuitenkin aina enemmän onnellisia päiviä kuin surullisia. Jos tämä joskus kääntyy toisin päin, tiedän että on aika lähteä.

Sateenkaari Kabulin yllä pari viikkoa sitten.