SOCIAL MEDIA

Monday 29 September 2014

Uusi presidentti, samat ongelmat

Tänään Afganistan sai vihdoin uuden presidentin - Karzai lähtee pois ja tilalle tulee Ashraf Ghani. Päivä on historiallinen, sillä tänään on ensimmäinen kerta, kun valta vaihtuu rauhanomaisesti ja demokraattisesti tässä maassa.

Vaalit eivät olleet helpot. Vaalien toisella kierroksella kesäkuussa Ghani julistettiin voittajaksi, mutta toiseksi tullut Abdullah Abdullah ei hyväksynyt tulosta, väittäen että koko prosessi oli täysin korruptoitunut. Abdullah oli voittanut vaalien ensimmäisen kierroksen. Kun hän ei suostunut hyväksymään ääntenlaskun tulosta, alkoi kolme kuukautta kestänyt ruljanssi - äänten uudelleenlaskeminen ja tarkastaminen YK:n varjelevien silmien alla.

Uusi presidentti. Kuva: AFP

Kolmen kuukauden tarkastusprosessi oli rankka ja joskus melko koominen. Jokainen ääni tarkastettiin pöytien ääressä vaalikomission hallitiloissa, joissa mukana jokaisessa tarkastuspisteessä oli Abdullahin edustaja, Ghanin edustaja, vaalikomission edustaja ja YK:n edustaja. Riitaahan siitä tuli.

Tyypit väittelivät keskenään esimerkiksi äänestäjien vaalilipukkeisiin laittamista rukseista: "onko tuo ruksi vai allekirjoitus? Allekirjoituksia ei hyväksytä." - "Tässä laatikossa on liian monta lipuketta, joissa on samanlaiset, täysin identtiset ruksit, eli yksi ihminen on vedellyt satoja rukseja" - "Mutta mistä sen voi tietää, tämä ruksi tässä on ainakin vähän erilainen..." - "Tämä ei ainakaan ole allekirjoitus, vaan ruksi, isoisälläni on samanlainen tapa vedellä rukseja". Vaalikomission tiloissa käytiin verbaalisen riitelyn lisäksi myös fyysisiä taistoja - jotkut löivät turpiin, joltain murtui nenä. Joku veti puukon esiin. Aikuiset ihmiset.

Ja kuvitelkaa: näitä äänilipukkeita oli kahdeksan miljoonaa, eli ei mikään ihan pieni työ. Ghani lopulta julistettiin voittajaksi 55% äänisaaliilla, satojatuhansia ääniä hylättiin vaalivilpin takia. Monien ihmetykseksi nämä kaksi vihollista suostuivat, USA:n tukemana, perustamaan vallanjakamishallituksen, jossa Abdullah toimii vähän niin kuin pääministeri.

Ghani on fiksu mies, entinen valtiovarainministeri ja Maailmanpankin asiantuntija. Tämän päivän puheessaan Ghani kehotti Talibania ja muita ääriryhmiä neuvottelemaan rauhasta uuden hallituksen kanssa. Tähän Talibanin PR-henkilö sanoi, että ei toivoa - uusi hallitus ja presidentti eivät merkitse heille mitään, sillä ne ovat USA:n tuotoksia. Tänään aikasemmin itsmurhapommittaja iski Kabulin lentokentän lähellä tappaen neljä ihmistä. Taliban hyökkäsi tänään tuhoisasti myös itäisessä Paktian maakunnassa.

Abdullahin vaalijuliste Kabulissa keväällä 2014.
Ghani teki tänään kuitenkin jotain, josta annan hänelle aplodit. Puheessaan hän mainitsi vaimonsa. OMG. Tämä on melko ennenkuulumatonta Afganistanissa - presidentti Karzain vaimoa ei ole näkynyt tai kuulunut missään yli kymmeneen vuoteen. Ghani kiitti puheessaan vaimoaan, joka on tukenut häntä ja Afganistanin naisia. Pieni juttu, mutta aika kova juttu kuitenkin.

Uudella presidentillä on paljon ongelmia. Valtion kassasta puuttuu yli 500 miljoonaa dollaria ja valtion virkamiehille ei pystytä tällä hetkellä maksamaan palkkaa. Yksi Ghanin ensitöistä on allekirjoittaa kahdenvälinen turvallisuussopimus Yhdysvaltojen kanssa, jotta ensi vuonna Afganistaniin voi jäädä ulkomaalaisia sotilaita kouluttamaan täkäläisiä turvallisuusjoukkoja. Taliban ja muut kreisit ovat iskeneet vahvasti ja verisesti viimeaikoina. Huumekauppa kukoistaa ja oopiumia viljellään enemmän kuin pari vuotta sitten. Naisilla ei vieläkään ole oikeuksia. Oikeuslaitos on heikko. Korruptio nakertaa aika lailla kaikkea joka puolelta.

Jää nähtäväksi, pystyvätkö uudet kumppanit Ghani and Abdullah johtamaan Afganistania jonkinlaiseen uuteen kukoistukseen, vai hajoavatko vallanjakamissuunnitelmat sisäiseen riitelyyn. Tänään valta on kuitenkin vaihtunut suhteellisen rauhallisesti, ja se on aika hieno juttu jo itsessään. Onnittelut Afganistanille!


Friday 26 September 2014

Uhkakuvia

Sain tällaista sähköpostia entiseltä työpaikaltani:

10:50 pm (2 days ago)
to expatinfo
Hi Team,

It’s come to our attention that there is a credible threat of increased kidnappings for the next two weeks. The information specifically mentions the targeting of French, American and British citizens. Given that our company policy is to allow staff a great deal personal accountability and freedom of movement, we recommend that all international staff take increased precautions when traveling around Kabul. For example:

1.       Make sure that all car doors are locked at all times
2.       Do NOT walk alone on the streets (you know who you are)
3.       When going to supermarkets or chicken street, please go in a group
4.       Be extra vigilant about choosing your extracurricular activities (now is not the time to walk Kabul wall or go to Qargha lake)

If you have any questions, please feel free to get in touch.

Thank you,


Onneksi en ole ranskalainen, amerikkalainen tai brittiläinen, mutta olen aika varma, etteivät kidnappaajat tarkista uhriensa passeja etukäteen. Kuulin myös tällä viikolla, että tiedustelun mukaan Kabuliin on saapunut kolme autopommia. Kukaan ei tiedä, missä ne ovat ja koska ne räjähtävät, mutta ne tulevat räjähtämään jossain. Tällä viikolla vihdoin sovittiin uudesta presidentistä, hallitusmuodosta ja vallanjakamisdiilistä, ensi viikolla on presidentti Ghanin virkaanastujaiset. Meillä on täysi ulkonaliikkumiskielto päällä ja odotettavissa on, että talibanit ja muut ääriryhmät yrittävät häiritä seremoniaa kaikin mahdollisin tavoin. 

"Meillä on uskottavaa tietoa, että kahden viikon sisällä ehkä joku ulkomaalainen kidnapataan". 

"Kaupunkiin on tullut kolme Toyotaa täynnä räjähteitä" (Melkein jokainen auto Kabulissa on Toyota).

Tiedetään, että uhkia on olemassa, mutta ei tiedetä, missä tai milloin ne realisoituu. Monet usein kysyvät minulta, eikö minua pelota täällä. Totta kai pelottaa välillä, mutta ei elämää voi täydessä pelossa elää 24/7, muuten mistään ei tulisi mitään. En menisi töihin tai ruokakauppaan, en näkisi ikinä kavereitani.

Kuulin eilen yhdestä kollegan kollegasta, jolla oli alituinen pelko siitä, että hänen työkaverinsa leikkaa hänen päänsä irti. Voisin itsekin ajatella, että vihannesmyyjä puukottaa minut huomenna kun menen ostamaan porkkanoita. Autokuskini voi kidnapata minut ja myydä talibaneille. Ryhmä asemiehiä voi tulla ravintolaan ja ampua kaikki ruokailijat, lapsista vanhuksiin. Kaikkea paskaa voi elämässä tapahtua ja tapahtuukin aivan liian usein, hyville ihmisille. Kaikkia riskejä ei vain voi ennakoida. En voi pysyä 200 metrin etäisyydellä kaikista Kabulin Toyotoista. Voin vain toivoa parasta, etten olisi väärässä paikassa väärään aikaan, mutta en voi lopettaa elämistä ennen kuin on sen aika.


Saturday 20 September 2014

Karu, kaunis ja köyhä Afganistan

Bongasin juuri mielettömän helmen netistä - tämän YLE:n Elävän arkiston matkakertomuksen Afganistanista vuodelta 1969. Kertomus on aika koskettava ja myös vavahduttava ja järkyttävä - niin moni asia, joista suomalainen kertoja tässä kertoo vuonna 1969 voisi olla myös kerrontaa vuodelta 2014. Jotkut asiat, joista hän kertoo ovat muuttuneet, mutta ikävä kyllä huonompaan suuntaan.

"Afganistan on kehitysmaa ja kokee kaikki kehitysmaan vitsaukset. Huomattava osa afgaaneista on vielä nykyaikaisten kulkuneuvojen ulottumattomissa, eristäytyneinä, lukutaidottomina, tietämättöminä, unohdettuina." 1969/2014.

Aaseja käytetään vielä paljon ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen. Kesäkuun vaalien jälkeenkin monilla alueilla aasit kuljettivat äänilaatikoita paikasta toiseen. Teiden kunto on yleisesti vielä huono.
Jotkut asiat ovat kuitenkin toisin. Kertoja käy Bamiyanin maakunnassa, jossa kävin itse aikaisemmin tänä vuonna. Bamyan on yksi suosikkipaikoistani. Vuonna 1969 miesääni kertoo isoista kallioon hakatuista buddhapatsaista, jotka kohoavat jopa 54 metrin korkeuteen. Mies kertoo, kuinka buddhien kasvot ovat hakattu pois alueelle muuttaneiden muslimien toimesta. "Itse patsaita ei ole voitu hävittää. Ne ovat vielä yhä siinä." Valitettavasti Talebanit räjäyttivät ja tuhosivat nämä kauniit patsaat vuonna 2001 - nyt jäljellä on enää tyhjät aukot kalliossa.

Mies kuvailee ajomatkaansa ja Bamyanista Kabuliin. Nykyään ei ole mahdollista ajaa tätä reittiä, sillä Talebanit pitävät hallussaan monia alueita tällä välillä, ja kidnappauksen ja kuoleman riski on suuri.

Bamyanin buddha.
"Kun basaareissa harhailee saa mielikuvan että kaikki myy jotain toisilleen... on parturi töissä kadulla leikkamassa tukkaa tai ajamassa partaa, on nauhoihin pujoteltuja kuolleita varpusia paistiksi, siellä on kotitekoisia katukahviloita, joista saa syömista ja juomista, joskaan hygieenisiä vaatimuksia ei kannata nostaa kovinkaan korkealle." Mies voisi kuvailla tässä myös Kabulin basaareita tänä vuonna.



"Naisia näkee silloin tällöin, he ovat hunnutetuja sillä naisten asema muhamettilaisessa Afganistanissa on vielä alistettu". En ole samaa mieltä siitä, että hunnun käyttö osoittaisi että naiset ovat alistettuja, mutta siihen faktaan osoittaa kuitenkin vielä moni muu asia,  kuten naisiin kohdistuva väkivalta, "kunniamurhat", lapsiavioliitot, naisten myyminen velkojen maksamiseksi, naisten huono asema työmarkkinoilla, naisten lukutaidottomuus. Näin muuten videossa naisen, jolla oli minihame - nykyään ei sellaista katukuvassa näkyisi ikinä.

"Afganistan on monessa mielessä kehittymätön maa...sitä katsellessaan joutuu tekemään itselleen kysymyksen... Miten käy itse Afganistanin, nouseeko se?" Hyvä kysymys vuodelta 1969, ja vieläkin ajankohtainen. Huomenna pitäisi julkistaa presidentinvaalien lopulliset tulokset. Koko äänten uudelleenlaskentaprosessi on ollut kaoottinen, täynnä epäselvyyksiä, riitelyä ja konfliktia, ja monet pelkäävät, että tulosten tullessa syntyy vielä lisää kaaosta ja konfliktia, joka jakaa ja murtaa maan.

Miten käy itse Afganistanin, nouseeko se?

Saturday 6 September 2014

Joukkoraiskaus Kabulissa

23.8 Kabulissa tapahtui järkyttävä joukkoraiskaus. Aina kun Intiassa käy näin, siitä uutisoidaan joka tuutista (hyvä niin), mutta olen ihmetellyt kansainvälisen median hiljaisuutta aiheesta. Afganistanissa kuitenkin kuohuu ja ihmiset ovat raivoissaan.

Kymmenen miestä raiskasivat neljä naista kun he olivat matkalla kotiin perheidensä kanssa Paghmanin alueelta lähellä Kabulia hääjuhlan päätteeksi. Aseistetut miehet pysäyttivät autot, ryöstivät miehiltä ja naisilta korut ja rahat ja raahasivat naiset raiskattavaksi heidän aviomiestensä edessä. Yksi naisista oli raskaana.

Kuusi miehistä on pidätetty ja afgaanit vaativat miehille hirttotuomiota pikimmiten. Kollegani haluaisi julkisen hirttämisen. Kun kysyin, eikö kärsiminen loppuiän vankilassa olisi parempi vaihtoehto, hän totesi että ei, koska tässä maassa he kuitenkin pääsisivät vapaaksi rahan tai suhteiden avulla. Kaduilla on ollut protesteja ja sosiaalisessa mediassa kiertää raivo.

Tietenkin raiskauksia tapahtuu paljon Kabulissa ja Afganistanissa, mutta niistä harvoin puhutaan asiaan liittyvän häpeän ja stigman vuoksi. Monia tämä joukkoraiskaus on muistuttanut 90-luvun puolivälin sisällissodan vuosista, jolloin ryöstelyä ja joukkoraiskauksia tapahtui paljon. Monet kokevat, että yleinen turvallisuustilanne on huonontunut paljon viime vuosina.

Nämä kuvat ovat Kabulin poliisilaitokselta ja ne kiersivät pari päivää sitten Facebookissa, josta kollegani lähetti ne minulle. Kuvat ovat ahdistavia ja tapaus on aivan järkyttävä, mutta kuvat antavat minulle jollain lailla toivoa. Niissä naiset ovat tulleet poliisilaitokselle tunnistamaan raiskaajansa. Naiset ovat vahvoja, he katsovat raiskaajaansa silmiin ja tarttuvat miehen paitaan - tämä on se paskiainen, joka raiskasi minut. Naiset eivät hiljenneet tai jääneet kotiin. Naisten aviomiehet ja sukulaiset eivät painostaneet heitä hiljenemään ja jäämään kotiin, kuten valitettavan usein tapahtuu perheen "kunnian" säilyttämisen vuoksi. Naiset vaativat oikeutta. Afgaanit vaativat oikeutta. Nämä naiset ovat kärsineet niin paljon, mutta ovat näin vahvoja. Kaikki kunnioitus heille.





Tämä kuva on otettu moskeijassa Heratin kaupungissa, jossa perjantaina miehet allekirjoittivat nimiään raiskattujen naisten tukemiseksi.

Wednesday 3 September 2014

Maailman avaajat

Minua on ahdistanut viime aikoina nämä Isiksen mestausvideot. Ensin amerikkalaisjournalistin pää leikattiin veitsellä irti pari viikkoa sitten ja video ladattiin nettiin. Eilen toinen amerikkalais-israelilainen toimittaja koki saman kohtalon. Molemmat olivat olleet töissä Syyriassa ja joutuneet tämän terroristiverkon kidnappaamiksi. Molemmat vasta kolme-nelikymppisiä miehiä, tekemässä hyvää työtä.

Toinen oltaisiin videolla esiintyvän jihadistin mukaan voitu pelastaa, jos USA lopettaisi iskunsa Irakissa. Ensimmäinen kuollut, James, oli kidnapattu jo kertaalleen Libyassa, mutta palasi silti takaisin Syyriaan. Jotenkin ihailen tätä oman tien kulkemista ja päättäväisyyttä seurata sitä, mikä tuntuu itselle oikealta. Tietenkin jälkiviisaana on helppo tuomita hänen valintansa ja sanoa että olisi ollut fiksumpaa jäädä kotiin. Hän oli sanonut, että journalismi kyseisillä paikoilla on tärkeää, sillä ilman sitä ihmiset eivät tiedä mitä kaikkea kamalaa tapahtuu. Ihan totta. Mutta vaikka ihmiset tietävät, vaikka tietäisivät ihan kaiken, muuttuisiko silti mikään?

Afganistanissa vuosi on ollut toimittajille rankka, monia on tapettu työnsä vuoksi.

En voisi olla kuten James, mutta ei olisi kiva olla Obamakaan tällä hetkellä. Hän on hyvä tyyppi, mutta varmasti tuntee syyllisyyttä siitä ettei voinut pelastaa näitä toimittajia. Eilen kuolleen toimittajan viimeisissä sanoissa hän kysyy Obamalta, mitä järkeä koko USA:n Irakin sodassa on ollut. Sodassa piti olla kyse amerikkalaisten ihmisten pelastamisesta ja etujen turvaamisesta, joten hän kysyy, miksi hän joutuu maksamaan presidentin teoista omalla hengellään. Hänet hyvin todennäköisesti pakotettiin sanomaan noin, mutta Obama tuskin on kovin hyvillä mielin tällä hetkellä.

Eilen murhatun toimittajan äiti oli lähettänyt terroristijärjestölle videon, jossa hän pyysi heitä palauttamaan poikansa kotiin. En voi edes kuvitella, mitä teloitettujen perheet käyvät läpi. Ei vain se, että heidän poikansa ovat poistuneet tästä maailmasta, vaan se, että heidän brutaalista murhasta on olemassa video, jonka lopussa heidän päänsä ovat heidän mahansa päällä, ja tätä videota ovat katselleet miljoonat.

En halua katsoa videoita, mutta jotenkin silti mietin, että pitäisikö. Kaikkea pahaa tapahtuu maailmassa koko ajan ja nämä miehet menettivät henkensä. Olisiko jotenkin velvollisuuteni katsoa ja oikeasti nähdä mitä tapahtui? Kuten miehet, jotka kuolivat työnsä vuoksi - - hekin olivat siellä, vaikeilla alueilla sodan keskellä, katsomassa mitä oikeasti tapahtuu. Toisaalta, katsomisesta ei ole mitään hyötyä ja video voisi aiheuttaa jonkinlaisen psykologisen häiriön itselleni.

Järjestö uhkaa tappaa seuraavaksi brittiläisen toimittajan, jonka he ovat kidnapanneet. Mihinköhän tämä loppuu? En ole ennen osannut suoranaisesti pelätä esimerkiksi al-Qaedaa, mutta näitä uusia kreisejä pelkään. Ja minua ärsyttää se, koska sitä he juuri haluavat.