Talebanien voitto

Talebanit ovat tänään vallanneet itselleen Kunduzin kaupungin, joka sijaitsee pohjoisessa Kunduzin maakunnassa. Kunduz on tärkeä Talebaneille monestakin syystä: heidän hallinnon aikaan kaupunki oli yksi heidän merkittävistä keskuksista. Kunduzista menee pohjoiset reitit joiden kautta salakuljetetaan kätevästi aseita ja huumeita. Kaupunki on strategisesti ja taloudellisesti tärkeä.

Kunduzin lentokenttä, jossa käväisin keväällä. Nyt Talebanit ovat ilmoittaneet lähestyvänsä lentokenttää kohti ja valtaavansa seuraavaksi sen.

Mitä täällä oikein tapahtuu?

Tänään aamulla noin kello kolme Talebanit aloittivat hyökkäyksensä satojen terroristien voimin. He hyökkäsivät kaupungin pääsairaalaan tarkastamaan, onko siellä yhtään haavottuneita hallituksen afgaanijoukkoja. Sen jälkeen he kuulemma poseerasivat valokuvissa, we was here.

He ovat myös hyökänneet vankilaan ja vapauttaneet noin 600 vankia -- 150 Talebania. He pystyttivät Talebanien valkoisen lipun Kunduzin keskustaan.

Toimistossa oli tänään täysi hulina päällä, kun Kunduzissa asuvia työntekijöitämme yritettiin saada evakuoitua. Kaikki YK:n työntekijät ja monet muutkin ovat jättäneet kaupungin.

Kyseessä on isoin voitto Talebaneille sen jälkeen kun heidät syrjäytettiin vuonna 2001. Talebanit ovat pitäneet vallassaan suuria osia maasta jo aiemminkin, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun he voittavat itselleen maakunnan pääkaupungin.

Vaikka hallituksen joukot valtaisivat Kunduzin takaisin, tämä on iso poliittinen häviö. Talebanit ovat pystyneet osoittamaan voimansa ja afgaanijoukkojen ja hallituksen heikkouden.

Mitäköhän seuraavaksi?

Toimistopornoa

Järjestin toimistollemme uusia printtivalokuvia seinille kaunistamaan paikkaa. Otin itse jotkut valokuvista ja palkkasin myös ammattivalokuvaajan, joka otti kauniita kuvia organisaatiomme työhön liittyvistä asioista: terveydenhuollon ammattilaisista, äideistä, lapsista, miehistä, kaikenlaisesta.

Yksi suosikkikuvistani satojen joukossa on tämä:

Kuva on aivan mielettömän kaunis. Siinä afgaanikätilö tarkastelee naisen raskausmahaa. Molemmat naisista ovat antaneet suostumuksen kuvan ottamiseen ja julkaisuun. Kyseinen kuva on otettu Bamyanin maakunnassa klinikalla, joka auttaa sisäisesti siirtymään joutuneita (IDP, internally displacced person) ihmisiä.

Kuulin afgaanikollegaltani, etten todellakaan voi ripustaa kyseistä kuvaa toimistomme seinälle. Siitä syntyisi iso skandaali. Kuva on kuulemma täysin sopimaton.

Selitin, että molemmat naiset ovat kyllä antaneet suostumuksensa, ja kuvassa kuvataan ihan normaalia asiaa: naista, joka on raskaana. Kätilöä, joka tekee työtään. Ei siinä ole mitään pornografista tai alastomuutta - vain nainen, joka on raskaana, kuten noin 50% väestöstä jossain vaiheessa elämäänsä on.

Kaikki afgaanit, joilta asiaa kyselin, olivat samaa mieltä - kuva on todella kaunis, mutta emme voi laittaa sitä seinälle. Sen voisi kuulemma lahjoittaa johonkin sairaalaan Kabulissa, mutta meidän YK-toimiston seinälle sitä ei voi laittaa näytille.

Kysyin lisää, että miksi ei. Vaivaantuuko tästä enemmän naiset vai miehet? Yksi nainen sanoi minulle, että miehet. Mutta kun kysyin mieheltä, kuulemma naiset vaivaantuisivat. Jos kyseinen kuva riippuisi jossain toimistossa jossa nainen työskentelee, ja mies astuisi sisään, mies ei voisi katsoa kuvaa. Jos hän tällöin katsoisi kuvaa, nainen nolostuisi täysin.

Ymmärrän kulttuuriargumentin, mutta se silti ärsyttää minua. Eräs kaverini on tehnyt hyvän pointin aiemmin tässä maassa työskentelystä: työskentelemme kaikki YK:lla. Meillä pitäisi olla joitain yhteisiä arvoja ja normeja, joihin kaikkien pitäisi sitoutua. Olemme kaikki kansainvälisiä virkamiehiä. Monille afgaaneille on OK olla töissä YK:lla, ja lafkan palkka ja edut kelpaavat. Silti, kun on kyse "kulttuurikysymyksistä", tulee usein seinä vastaan.

Siskoni synnytti viime viikolla aivan ihanan vauvan. Toimiston väki oli tästä myös hyvin innoissaan ja onnittelivat paljon. Tuli puhetta afgaaninaisten synnytyksestä - kuulemma miehet eivät todellakaan tulisi samaan huoneeseen, jossa nainen synnyttää. Heitä ei usein päästetä edes sairaalaan, vaan naiset synnyttävät useimmin yksin, tai sitten jonkun naispuolisen sukulaisen läsnäollessa.

Selitin, että meillä miehet ovat usein synnytyksessä mukana, ja että haluaisin itsekin mieheni synnytykseen mukaan, koska molemmillehan se lapsi tulee. Miehet olivat hyvin hämmästyneitä - näin ei todellakaan tapahtuisi täällä.

Kuvassa, jonka halusin ripustaa seinälle, on afgaanikätilö ja afgaaninainen, jotka ovat molemmat suostuneet kuvattavaksi ja antaneet luvan kuvan julkaisuun. Kuvan otti afgaaninainen. Sen printtasi afgaaniyritys. Silti se on liikaa yhteiskunnalle, Yhdistyneille kansakunnille.

Tämä alla oleva kuva on kuulemma ihan OK ja se roikkuu tällä hetkellä toimistoni edessä. Siinä näkyy naisen vauvamaha, mutta emme voi nähdä naisen kasvoja. Ja se on hyväksyttävää.

Miehet ja naiset voivat molemmat katsoa sitä ilman että kukaan vaivaantuu.

Minua vieläkin harmittaa tuo ylin kuva. Niin kaunis, täydellinen valokuva. Mutta kukaan ei saa nähdä sitä.

Idioottien kanssa väittelemisestä

Sain eilen uuden vihollisen YK:lta, ja se on itse asiassa ihan hyvä asia. Antakaa kun selitän.

Olin mukavissa illallisjuhlissa, jossa teemana oli thaimaalainen ruoka. Kokkasin thaisalaatin, joka oli suuri menestys. Yksi ihminen jopa sanoi, että se oli parasta salaattia, jota hän on elämässään syönyt. Ehkä laitan tänne reseptin myöhemmin.

Jossain vaiheessa iltaa minulle ennestään tuntematon mies tuli juttelemaan niitä ja näitä, oli hyvin kiinnostunut töistäni ja kotimaastani. Kun hän kysyi, millaisesta paikasta olen kotoisin Suomessa, alkoi illan alamäki. Selitin, että olen paikasta nimeltä Forssa. Keskustelussa tuli esiin se, että Forssa oli vähän aikaa sitten hylännyt pakolaisten vastaanottokeskusksen perustamisen ja aihe aiheutti paljon vastustusta forssalaisten piirissä. Perustettiin rasistinen Facebook-ryhmä ja pidettiin mielenosoitus, jossa huudeltiin paljon alatyylisiä asioita.

Kertomuksen tarkoitus oli havainnollistaa, miksi vanha kotikaupunkini ei ole mikään maailman suvaitsevaisin, empaattisin tai avoimin paikka, jossa olisi kiva asua. Keskustelukumppanini ei kuitenkaan ymmärtänyt, missä on ongelma. Hänen mielestään on ihan OK että eurooppalaiset eivät halua tai hyväksy pakolaisia mailleen.

Hänen mielestään on ihan OK, että yli 2000 ihmistä on hukkunut Välimereen yrittäessään turvaan sotaa pakoon. "2000 ihmistä, eihän se ole mitään, mieti vaikka kuinka moni ihminen kuolee malariaan koko ajan ja kukaan ei nosta siitä haloota." Osoitin, että kyseessä on vähän eri asia, ja malarian vastaiseen taisteluunkin lapataan joka vuosi miljoonia dollareita avustusrahaa. Että kyllä siitäkin välitetään, eikä yhdestä asiasta välittäminen ole toisesta pois.

Hänen mielestään Euroopan mailla ei ole mitään moraalista tai muutakaan velvollisuutta auttaa. "Miten on oikein, että nämä tyypit tekevät yhden venematkan ja sitten pääsevät sitten Eurooppaan asumaan?"

Hänen mielestään syyrialaisten tulisi pysyä Syyriassa, koska heidän tulisi ottaa vastuu sodasta, jota heidän kotimaassaan käydään. Mitä helvettiä? Kun kysyin, minkälaista vastuuta sodasta kantaa esimerkiksi viisivuotias syyrialainen lapsi, en saanut mitään vastausta. Kysyin taas uudestaan, mutta tyyppi alkoi mesota jostain toisesta aiheesta. Kun kysyin, kenen joukkoihin syyrialaisen pitäisi sitten liittyä taistelemaan jäädessään Syyriaan "ottamaan vastuuta sodasta" - Assadin joukkoihin, ISIS:in? "No sen ryhmittymän jonka kokee itselle läheisimmäksi." Tyyppi ei näytä hahmottavan sodan luonnetta, jossa siviilejä lahdataan joka suunnalta ja selvää kahtiajakoa ei ole.

Koko keskustelun ajan hän vaahtosi, kuinka valkoisena eteläafrikkalaisena hän on kokenut koko elämänsä syrjintää ja on vähemmistössä joka maassa, jossa hän asuu. En vähättele eteläafrikkalaisten valkoisten ongelmia ja heitä kohtaan kohdistuvaa väkivaltaa, mutta sanoisin, että tämän tyypin vaikeudet eivät ole mitään verrattuna siihen, mitä Syyriassa ja Afganistanin konfliktialueilla ihmiset käyvät läpi. Tyypillä on korkeakoulututkinnot, tienaa yli kymppitonnin kuussa, matkustelee ahkerasti - hänen tilanteensa vertailu oikeasti hätää kärsivien kanssa aiheuttaa minussa fyysisiä inhoreaktioita.

Kun tein empiirisen huomautuksen, että hän on valkoinen, keski-ikäinen mies, ja täten aika etuoikeutettu monissa maissa, sain vastaan aggressiivisen fuck you:n. Mitä, etkö olekaan valkoihoinen keski-ikäinen mies, olen varmaan käsittänyt väärin mitä näen edessäni? Jos mies tekisi samanlaisen faktoihin perustuvat lauselman minusta, "olet valkoihoinen eurooppalainen kaksikymppinen", en kokisi tarvetta hyökkäykseen ja haistatteluun.

Tajusin että tässä vaiheessa olisi hyvä laittaa pillit pussiin ja lähteä kemuista. En kuitenkaan pystynyt, vaan minun oli ihan pakko jatkaa väittelyä tämän idarin kanssa. Ajattelutapani pakolaiskriisistä kuulemma kumpuaa siitä, etten ole itse joutunut kokemaan mitään kovin rankkaa. Ajattelutasoni on kuulemma vielä syntymisvaiheessa, ja pohjois-eurooppalainen ajattelutapa on hyvin idealistinen. A) kukaan muu kuin pohjoiseurooppalainenhan ei ole sen kannalla, että pakolaisia pitää auttaa ja hyväksyä Eurooppaan ja B) luulisin, että juuri ne, jotka ovat kokeneet kovia ja kärsineet elämässään, haluaisivat auttaa muita ja kohdella ihmisiä paremmin.

Mikä risoo minua eniten, on se, että tämä ihminen työskentelee YK:lla, jonka perusarvoja ovat suvaitsevaisuus ja tasa-arvo. Hän väittää tekevänsä tärkeää työtä, välittävänsä naisten ja vähäosaisien oikeuksista. Paskat.

Sanoin hänelle, että minusta hänen tapansa ajatella muista ihmisistä, etenkin niistä jotka tarvitsevat apua, on hyvin surullinen ja kylmä, ja että hänestä kumpuaa paljon synkkyyttä ja vihamielisyyttä. Painotin, että itse yritän kohdella muita kuten haluaisin että  minua kohdeltaisiin jos tarvitsisin apua. Syyrialaiset varmasti mielellään jäisivät Syyriaan ja afgaanit Afganistaniin, jos näissä maissa olisi kaikki kivasti. Hän toivoo, että jonain päivänä Suomessa on 10 miljoonaa syyrialaista niin saan tuntea miltä tuntuu elää vähemmistössä omassa maassani.

Olin niin ärsyyntynyt tästä keskustelusta ja siitä, että tällaisia idiootteja työskentelee YK:lla ja että joudun heidän kanssaan tekemisiin. Ilmoitin juhlien järjestäjälle, että en aio tulla enää uudestaan jos kyseinen henkilö on kutsuttu. Hän on rasisti, aggressiivinen ja vihamielinen, enkä halua tuhlata yhtäkään arvokasta minuuttia perjantai-illastani sellaisten kanssa sosialisoimiseen. Ymmärrän myös avoimen dialogin arvon tiettyyn pisteeseen asti, mutta vedän rajani johonkin.

Olisin tietenkin voinut heti lopettaa keskustelun, kun näin millainen tyyppi on kyseessä. Mutta kun en vain osaa! Tyypillisimmät kritiikit, joita saan persoonani liittyen, on se että olen liian argumentoiva ja välillä liian kova. Otin nämä aiemmin loukkauksina, mutta nyt olen tajunnut, että nämä ovat itse asiassa luonteenpiirteitä, joista olen ihan helvetin ylpeä. Tietynlainen kovuuteni ei tule luonnostaan sillä olen pohjimmiltani hyvin herkkä ja reagoin kaikkeen vahvasti. Olen opetellut sen taidon, jotta voin paremmin puolustaa itseäni ja muita maailman kusipäiltä, ahdistelijoilta, besserwissereiltä ja pomottelijoilta.

Miten helppoa olisikaan olla ihminen, joka ei koskaan sano mihinkään mitään eikä ota kantaa vaikeisiin asioihin? Myötäilisi muita ja pysyisi hiljaa. En haluaisi olla se ihminen, vaikka se olisi varmasti useasti helpompaa.

Kuitenkin, on ärsyttävää että pilaan ja tuhlaan perjantai-iltojani ja kokonaisia viikonloppuja erinäisten kusipäiden kanssa väittelyyn. Tiedän, etten voi muuttaa heidän näkökantojaan, mutta en myöskään voi vain hymistä vieressä hiljaa.

Jos jollain on hyvä strategia siihen, miten välttää idioottien kanssa väittely ja mielensäpahoittaminen, laittakaa jakoon.

YK:lta bongattu kyltti - tämän pitäisi olla uusi mottoni.