Olen kuulkaa tehnyt yhden aika ison virheen, mutta samalla oppinut itsestäni jotain tärkeää. Nimittäin: en todellakaan halua enää asua kimppakämpissä tai jakaa kotiani muiden kanssa. Ja siis nimenomaan tuntemattomien ihmisten kanssa - äitin ja siskon kanssa esimerkiksi homma sujuu ihan hyvin.
Muutin viime viikolla Geneveen työn takia. Genevestä on melko vaikea löytää järkevästi hinnoiteltuja asuntoja. Asunnoista on kova pula, hinnat ovat taivaissa, ja monien asuntojen vuokraamiseen tarvitaan kaikenlaisia viranomaisten dokumentteja ja lappusia ja allekirjoituksia. On täysin normaalia, että täällä tyypit maksaa pienestä yksiöistään 1500 euroa ja enemmän kuussa.
Itselleni tuli vähän kiire asunnon vuokraamisen kanssa, kun aloin vasta torstaina etsimään, kun lento Geneveen oli buukattu sunnuntaille. Vitkastelen joskus tällaisten järjestelyasioiden kanssa ja uskon siihen, että kyllä elämä kantaa ja kaikki tulee lopulta olemaan ihan hyvin.
Mutta kun aina se ei olekaan niin.
Varasin suositun Geneven ulkomaalaisten nettisivuston kautta itselleni huoneen jaetussa asunnossa. Hinta oli (vain!) 920 euroa, ja ajattelin että mielelläni säästän muutama sata euroa ja jaan asuintilani muiden kanssa. Voi, kunpa tämänviikoinen Sini olisi jutellut vähän järkeä viimeviikkoiselle.
Olen oppinut itsestäni sen, että vihaan jakaa asuntoni muiden ihmisten kanssa.
Nykyinen kämppikseni on ihan mukava nainen, siitä ei ole kyse. Minua vaan raastaa suunnattomasti sellaiset pienet asiat, joiden takia en koe, että voin kunnolla olla kotonani kotona ja rentoutua.
Jos jätän esimerkiksi hammasharjani kylppärissä johonkin tiettyyn paikkaan, kämppikseni siirtää sitä johonkin muualle. Ilman mitään järkevää syytä.
Jos olen kylppärissä, menen huoneeseeni hakemaan vaikka hiusharjan, niin siinä 30 sekuntin ajalla kämppikseni on jo ehtinyt sammuttamaan kylppärin valot.
Jos olen keittiössä tekemässä ruokaa, kämppis tulee pyyhkimään välissä pöytiä ja siirtelemään asoita.
Eilen hän tuli huoneeseeni ja kysyi minulta, miksi keittiön verhot ovat vähän eri paikassa, kuin mihin hän asetti ne. En ollut ollut kotona koko päivänä tai koskenut mihinkään verhoihin, mutta miksi sillä on edes väliä?
Toissapäivänä tulin kotiin varttia vaille 10 illalliselta kaverin kanssa, ja kämppikseni oli lähettänyt viestin, jossa pyysi että kun tulen kotiin, voisinko olla mahdollisimman hiljaa ja olla tekemättä ruokaa keittiössä. Siis omassa kämpässäni?! Onneksi olin jo syönyt keskinkertaista vietnamilaisruokaa, joten ei ollut tarvetta kolistella keittiössä, mutta minua ärsyttää suunnattomasti tällainen, että joku määräilee ja ehdottelee, miten minun tulisi kotona käyttäytyä.
Aamuisin tykkään vaan olla ihan hiljaa ja juoda kahvia. Iltaisinkin nautin yksinolosta suunnattomasti. Koska koen, että en voi olla vapaasti kotonani, lähden kotoa yleensä aamulla ennen kello seitsemää ja olen toimistolla usein myöhään illalla ja syön siellä illalliseni, joka koostuu yleensä jostain muovipaketissa ostetusta vege-eineksestä. Rakastan kokkaamista, ja kokkaamisen puute ja einesten syöminen jos mikä kertoo siitä, etten elä omannäköistä elämääni tässä kuussa.
Ymmärrän, että on olemassa myös rennompia ja mukavampia kimppakämppäjärjestelyjä. Mutta en usko että enää nauttisin niistä mistään. Olen varmaan liian vanha tähän. Haluan nykyään tosi usein vaan olla ihan hiljaa, ihan yksin, omien juttujen ja ajatuksieni kanssa. Se on usein ihan parasta.
Kimppakämppäilyni jatkuu vielä pari viikkoa, sitten olen vähän aikaa kokonaan koditon ja mietin, mihin asettuisin. Mutta ainakin tiedän, että asetun yksin.
Muutin viime viikolla Geneveen työn takia. Genevestä on melko vaikea löytää järkevästi hinnoiteltuja asuntoja. Asunnoista on kova pula, hinnat ovat taivaissa, ja monien asuntojen vuokraamiseen tarvitaan kaikenlaisia viranomaisten dokumentteja ja lappusia ja allekirjoituksia. On täysin normaalia, että täällä tyypit maksaa pienestä yksiöistään 1500 euroa ja enemmän kuussa.
Itselleni tuli vähän kiire asunnon vuokraamisen kanssa, kun aloin vasta torstaina etsimään, kun lento Geneveen oli buukattu sunnuntaille. Vitkastelen joskus tällaisten järjestelyasioiden kanssa ja uskon siihen, että kyllä elämä kantaa ja kaikki tulee lopulta olemaan ihan hyvin.
Mutta kun aina se ei olekaan niin.
Varasin suositun Geneven ulkomaalaisten nettisivuston kautta itselleni huoneen jaetussa asunnossa. Hinta oli (vain!) 920 euroa, ja ajattelin että mielelläni säästän muutama sata euroa ja jaan asuintilani muiden kanssa. Voi, kunpa tämänviikoinen Sini olisi jutellut vähän järkeä viimeviikkoiselle.
Olen oppinut itsestäni sen, että vihaan jakaa asuntoni muiden ihmisten kanssa.
Nykyinen kämppikseni on ihan mukava nainen, siitä ei ole kyse. Minua vaan raastaa suunnattomasti sellaiset pienet asiat, joiden takia en koe, että voin kunnolla olla kotonani kotona ja rentoutua.
Jos jätän esimerkiksi hammasharjani kylppärissä johonkin tiettyyn paikkaan, kämppikseni siirtää sitä johonkin muualle. Ilman mitään järkevää syytä.
Jos olen kylppärissä, menen huoneeseeni hakemaan vaikka hiusharjan, niin siinä 30 sekuntin ajalla kämppikseni on jo ehtinyt sammuttamaan kylppärin valot.
Jos olen keittiössä tekemässä ruokaa, kämppis tulee pyyhkimään välissä pöytiä ja siirtelemään asoita.
Onneksi joskus voi paeta kaupungille syömään sangollisen juustoa. |
Toissapäivänä tulin kotiin varttia vaille 10 illalliselta kaverin kanssa, ja kämppikseni oli lähettänyt viestin, jossa pyysi että kun tulen kotiin, voisinko olla mahdollisimman hiljaa ja olla tekemättä ruokaa keittiössä. Siis omassa kämpässäni?! Onneksi olin jo syönyt keskinkertaista vietnamilaisruokaa, joten ei ollut tarvetta kolistella keittiössä, mutta minua ärsyttää suunnattomasti tällainen, että joku määräilee ja ehdottelee, miten minun tulisi kotona käyttäytyä.
Olen kahden viikon aikana kokannut vain kerran, ja sekin oli vain pestopastaa - ei normaalia! |
Toimistoillallinen. |
Kimppakämppäilyni jatkuu vielä pari viikkoa, sitten olen vähän aikaa kokonaan koditon ja mietin, mihin asettuisin. Mutta ainakin tiedän, että asetun yksin.