Haloo häirikkö!

Minulla on ihan oma puhelinhäirikkö! Aivan ihanaa. Puhelin soi yhtenä iltana 12 kertaa. Ensimmäisellä kerralla vastasin puhelimeen viisaasti paikallisella kielellä "bale?" (ajattelin että jos joku häirikkö soittaa niin ehkä innostuu vielä enemmän jos ulkomaalainen vastaa). Mies kuulosti aika umpikänniseltä ja selitti muutaman minuutin juttuja, joista en tietenkään ymmärtänyt mitään. Sitten se jatkoi soittelemista, vielä seuraavina päivinä päiväsaikaan. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Sanoin yhden sanan miehelle, ja se jaksaa soittaa toistakymmentä kertaa vaikka ei aika selvästi kiinnosta.

Kuulemma miehet täällä valitsevat satunnaisesti numeroita, kunnes joku nainen vastaa. Tapahtuu varmasti muuallakin. Kavereiden mukaan ainoa tapa saada se loppumaan on pyytää jotain afgaanimiestä vastaamaan puhelimeen, esittäytymään aviomiehekseni ja uhkailemaan häirikköä. Ajattelin kuitenkin vain odottaa, kunnes mies kyllästyy yksipuoliseen suhteeseen ja puhelinsaldon tuhlaamiseen hiljaisuudelle.

Muistan pilareiden olleen aika hauskoja juttuja lapsena. Mutta aikuiset ihmiset? Aika tylsää, että jollain on näin tylsää.

p.s. En vieläkään omista älypuhelinta - olen varmaan ainut tämänikäinen joka kantaa vielä mukanaan tällaista turvallista ja simppeliä palikkaa.

Munataistelu

Luin tänään töissä mielenkiintoisia raportteja afgaanien Eidin (Ramadanin päättymisen) juhlinnasta Ghaznin maakunnassa. Kylissä, joissa Taliban on vahvoilla ja vaatii kaikkien leikkien lopettamista, uhmattiin käskyjä ja pelattiin jalkapalloa, lentopalloa ja - egg fighting, munataistelua! Kysyin kollegalta, tarkoittiko hän ehkä egg findingia, munien etsimistä, mutta ei - egg fighting on ihan oikea kilpailu.

Munataistelun säännöt: kaksi ihmistä valitsevat ensin keitetyn kananmunan laatikosta (usein kananmunat on värjätty). Valitsemisvaiheeseen käytetään paljon aikaa, koska kananmunia tunnustelemalla hampaita vasten voi tietää, onko muna peliin vahva vai heikko. Kun parhaat munat ovat kourassa, yksi pelaaja iskee kananmunallaan toisen munaa. Se, jonka muna menee ensin rikki, on häviäjä. Voittaja saa kananmunan, ja usein pelissä lyödään vetoa rahalla tai palveluksilla. Taliban ei ole kieltänyt leikkiä vain sen takia, koska he vastustavat kaikkea hauskaa, vaan myös siksi, että kaikenlainen uhkapelailu on islaminvastaista.

Niin simppeli idea. Pelin jälkeen voi järjestää kunnon egg partyt. Suosittelen tekemään syntisen ihania deviled eggsejä Martha Stewartin ohjeella.

Munataistelu alkakoon! Kuva: pajhwok.com

Perjantaibrunssi ja perjantaipommi

Brunssilla taas! Mikään ei aloita viikonloppua paremmin kuin itsetehty hillo tuollaisissa söpöissä pikkupurkeissa. Ja vastaleivottu apple turnover ja suklaarulla.

Samaan aikaan kun murustelin valkoista leipää ja sokerileivoksia valkoiselle pellavapöytäliinalle, kaupungin toisella puolella räjähti itsemurhapommittajan magneettipommi. Hilloa ja pommeja, Kabulin karmivia vastakohtia.

WC-riemua

Kirjoitin vähän aikaa sitten kaipaamistani asioista, ja yksi niistä oli vessa, joka vetää paperit. Olen Kabulissa oivaltanut jotain olennaista: yksi elämän ihanuuksista on se, että on olemassa valkoinen puhdas posliinikulho, johon saa tehdä tarpeensa, laittaa paperit sinne sisälle, painaa nappia ja sitten vesi vie kaiken mennessään. Aika ihmeellistä. Ensimmäinen Kabulissa kohtaamani asia oli lentokentän kyykkyvessa: lattialla oleva reikä, jonka sisus ja reunat olivat täynnä kakkaa.

Lentokentän jälkeen en ole kyykkyvessoja kohdannut. Monissa normivessoissa paperit pitää laittaa roskakoriin, koska muuten vessa ei vedä ja vesi nousee pelottavan korkealle. Se on todella ihanaa, kun ulkona on 35 astetta, sisällä ei ole ilmastointia, ja käytetyt vessapaperit muhivat muovikorissa. Onneksi roskiksissa on yleensä kannet.

Toinen vessariemun aihe: ensimmäistä kertaa elämässäni minulla on oma vessa! Olen asunut koko aikuisikäni kimppakämpissä, joissa vessa on ollut yhteinen. Vieläkin asun kimppakämpässä, mutta - oma vessa! Siis kylppäri, jota kukaan muu ei käytä, josta kukaan ei pölli sampoota ja joka on vain kolmen askeleen päässä sängystä. Ja siihen pönttöön saa laittaa myös paperia. Mitään ei nouse ylös, kaikki menee alas. Muuta en voi pyytää, asiat ovat aika hyvin. Arjen luksusta.

Oma suihku!

Eid Mubarak ja hei hei Ramadan!

Nyt juhlitaan Eid al-Fitriä, massiivista juhlaa. 30 päivää kestänyt Ramadanin paastokausi on ohi ja tänä viikonloppuna muslimit rukoilevat, syövät hyvin, käyvät kylässä naapureilla ja sukulaisilla, antavat ja ottavat vastaan lahjoja ja toivottavat kaikille Eid Mubarak, hyvää Eidiä.

Eidiin kuuluu myös hyväntekeväisyys ja rahan antaminen köyhille. Töissä kaikki siivoojat, kuskit, puutarhurit ja ovimiehet saivat mehevät bonukset, joihin kerättiin rahaa ylimmältä johdolta ja ulkomaalaisilta työntekijöiltä. Myös kotona annoin omat bonukseni ovimiehille ja siivoojille, näiden ihanan näköisten keksien kera:

Oli mielenkiintoista seurata Ramadania täällä. Töissä melkein kaikki paastosivat, ja kuten jo aikaisemmin kirjoitin, ne, jotka eivät osallistuneet, saivat aika tylyä palautetta. Monet olivat syvästi loukkaantuneita, kun nuori afgaanipoika söi ulkomaalaisten kanssa pitsaa lounaalla. Poika oli todella rohkea, mutta hänen käytöksensä oli aika suora fuck you guys -kannanotto, tai niin sen monet ainakin ottivat. Jotkut kuulemma raivosivat asiasta jopa viitaten siihen, kuinka ainakin Talibanin aikana hänet olisi hakattu kunnolla. Poika oli rohkea, mutta ehkä myös hieman tyhmän rohkea.

Toinen kollega ei paastonnut, mutta esitti silti paastoavansa, jotta välttyisi uhittelulta eikä menettäisi kasvojaan työyhteisössä. Hän totesi ymmärtäneensä jo vuosia sitten, että on helpompi muuttaa maahan, jonka arvot ovat lähempänä omiaan, kuin yrittää muuttaa kaikkia ympärillään ja saada ihmisiä ymmärtämään omaa näkökantaansa. Viisaita sanoja, ajattelin. Mutta samalla ajattelin kuinka surullista se on, että miehen pitää muuttaa Amerikkaan, jotta saa syödä ja olla syömättä rauhassa silloin kuin haluaa.

Tämän juhlan aikana iloitsen siitä, kun muut syövät hyvin. Ruoka tekee onnelliseksi, varsinkin keksit.
Eid Mubarak!

Talibanin aika

Olen ollut töissä noin kymmenessä peruspalaverissa, joiden tarkoituksena on tutustua eri osastojen esimiehiin ja heidän projekteihinsa. Yleensä nämä palaverit ovat olleet lyhyitä tapaamisia, jotka kulkevat aika samaa rataa. Tänään oli kuitenkin vähän erilainen tapaaminen, joka venyi yli tunniksi.

Rahim avautui elämästään, kävi läpi koko suvun jäsenet, veljet ja siskot ja niiden puolisot ja niiden lapset. Suurin osa asuu nyt ulkomailla, Oregonissa, Saksassa ja Belgiassa. Taliban on tappanut kaksi veljeä, sisko katosi mujahideenin aikaan 90-luvun alussa, eikä häntä ole löydetty. Rahim asui monien muiden tapaan 90-luvun alusta lähtien Pakistanissa paossa ja palasi vasta Taliban-hallinnon kaaduttua vuonna 2001.

Talibanin vallan aikana mies tuli takaisin Kabuliin muutaman kerran. Molemmilla kerroilla Talibanin joukot pysäyttivät ja hakkasivat. Ensimmäisellä kerralla sen vuoksi, koska miehen parta ei ollut tarpeeksi pitkä. Taliban vaati, että miehet kasvattavat pitkän parran (sitä myös usein mitattiin). Toisella kerralla hän oli matto-ostoksilla, koska äiti oli pyytänyt kunnon afgaanimattoa tuliaisiksi. Taliban tuli, vei poliisilaitokselle, hakkasi ja vei rahat. Taliban ovat kuin eläimiä, he eivät välitä mistään selityksistä tai järkisyistä, Rahim sanoi.

Talibanin aikaan naisten oli pakko käyttää burkaa. Sitä käyttää vielä nykyäänkin aika moni kabulilainen nainen.
 Kuva: Kenneth Taylor Jr/Flickr

Jos Talibanit palaisivat valtaan, tappaisivat he Rahimin ja hänen perheensä heti ensimmäisten joukossa, koska mies on työskennellyt ulkomaalaisten ja Yhdysvaltojen hallituksen kanssa. Armoa ei olisi, se olisi vain... Rahim demonstroi kurkun viiltämistä. Koska mies ei puhu Talibanin pashtokieltä, hän on myös vaarassa tulla tapetuksi. Kyselin, miten Talibanit voisivat tietää, että mies on ollut ulkomaalaisten kanssa töissä, ja Rahim sanoi että on monia naapureita, jotka olisivat valmiita antamaan vinkkiä.

Mies on lähetellyt kirjeitä Yhdysvaltoihin, Alankomaihin ja Saksaan, jotta hän ja hänen perheensä saisivat oleskeluluvan vuoden 2014 loppuun mennessä. Kukaan ei ole vastannut. Lukutaidoton vaimo kyselee usein, mitä sitten tapahtuu jos Taliban tulee takaisin. Mies ei tietenkään osaa vastata. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu ensi vuonna kun pidetään vaalit ja kansainväliset joukot vetäytyvät maasta. En tiedä itsekään, voinko olla täällä enää sen jälkeen - koko maa voi hetkessä ajautua väkivaltaiseen kaaokseen.

Vuosi 2014 on vielä monilta osin mysteeri, mutta monet naisten oikeuksia ajavat organisaatiot olevat huolissaan. Ja syytä olisikin. Naisten oikeuksia vastaan on hyökätty monilta tahoilta viime vuosien aikana, ja raiskaukset, pakkoavioliitot ja muu seksuaalinen väkivalta on arkipäivää. Kun Taliban tulee osaksi poliittista valtavirtaa ja saa puolelleen valtaa ja legitimiteettiä, naiset eivät ainakaan voita. Talibanin aikana naiset eivät saaneet mennä kouluun tai töihin, osallistua politiikkaan, kuunnella musiikkia tai liikkua vapaasti ilman miessukulaista. Alueilla, joilla Taliban vielä hallitsee, ei ole rauhaa, turvallisuutta eikä naisten oikeuksia.

Jos Taliban tulee osaksi hallitusta ja poliittista päätöksentekoa, en usko että he yhtäkkiä muuttuvat ihmisiksi, jotka hyväksyvät naiset ihmisinä.

Jos naisten oikeudet uhrataan "rauhanneuvotteluissa" Talibanin kanssa, uhrataan samalla pysyvä rauha ja turvallisuus. Tällä hetkellä Rahimin vaimo saa lähteä kotoaan yksin kauppaan leipäostoksille ja voi laittaa Bollywood-kasetin soittimeen ja jammailla, jos siltä tuntuu. Ensi vuodesta ei kukaan tiedä.