Minua on ahdistanut viime aikoina nämä Isiksen mestausvideot. Ensin amerikkalaisjournalistin pää leikattiin veitsellä irti pari viikkoa sitten ja video ladattiin nettiin. Eilen toinen amerikkalais-israelilainen toimittaja koki saman kohtalon. Molemmat olivat olleet töissä Syyriassa ja joutuneet tämän terroristiverkon kidnappaamiksi. Molemmat vasta kolme-nelikymppisiä miehiä, tekemässä hyvää työtä.
Toinen oltaisiin videolla esiintyvän jihadistin mukaan voitu pelastaa, jos USA lopettaisi iskunsa Irakissa. Ensimmäinen kuollut, James, oli kidnapattu jo kertaalleen Libyassa, mutta palasi silti takaisin Syyriaan. Jotenkin ihailen tätä oman tien kulkemista ja päättäväisyyttä seurata sitä, mikä tuntuu itselle oikealta. Tietenkin jälkiviisaana on helppo tuomita hänen valintansa ja sanoa että olisi ollut fiksumpaa jäädä kotiin. Hän oli sanonut, että journalismi kyseisillä paikoilla on tärkeää, sillä ilman sitä ihmiset eivät tiedä mitä kaikkea kamalaa tapahtuu. Ihan totta. Mutta vaikka ihmiset tietävät, vaikka tietäisivät ihan kaiken, muuttuisiko silti mikään?
Afganistanissa vuosi on ollut toimittajille rankka, monia on tapettu työnsä vuoksi. |
En voisi olla kuten James, mutta ei olisi kiva olla Obamakaan tällä hetkellä. Hän on hyvä tyyppi, mutta varmasti tuntee syyllisyyttä siitä ettei voinut pelastaa näitä toimittajia. Eilen kuolleen toimittajan viimeisissä sanoissa hän kysyy Obamalta, mitä järkeä koko USA:n Irakin sodassa on ollut. Sodassa piti olla kyse amerikkalaisten ihmisten pelastamisesta ja etujen turvaamisesta, joten hän kysyy, miksi hän joutuu maksamaan presidentin teoista omalla hengellään. Hänet hyvin todennäköisesti pakotettiin sanomaan noin, mutta Obama tuskin on kovin hyvillä mielin tällä hetkellä.
Eilen murhatun toimittajan äiti oli lähettänyt terroristijärjestölle videon, jossa hän pyysi heitä palauttamaan poikansa kotiin. En voi edes kuvitella, mitä teloitettujen perheet käyvät läpi. Ei vain se, että heidän poikansa ovat poistuneet tästä maailmasta, vaan se, että heidän brutaalista murhasta on olemassa video, jonka lopussa heidän päänsä ovat heidän mahansa päällä, ja tätä videota ovat katselleet miljoonat.
En halua katsoa videoita, mutta jotenkin silti mietin, että pitäisikö. Kaikkea pahaa tapahtuu maailmassa koko ajan ja nämä miehet menettivät henkensä. Olisiko jotenkin velvollisuuteni katsoa ja oikeasti nähdä mitä tapahtui? Kuten miehet, jotka kuolivat työnsä vuoksi - - hekin olivat siellä, vaikeilla alueilla sodan keskellä, katsomassa mitä oikeasti tapahtuu. Toisaalta, katsomisesta ei ole mitään hyötyä ja video voisi aiheuttaa jonkinlaisen psykologisen häiriön itselleni.
Järjestö uhkaa tappaa seuraavaksi brittiläisen toimittajan, jonka he ovat kidnapanneet. Mihinköhän tämä loppuu? En ole ennen osannut suoranaisesti pelätä esimerkiksi al-Qaedaa, mutta näitä uusia kreisejä pelkään. Ja minua ärsyttää se, koska sitä he juuri haluavat.
Mua on ahdistanut viime aikoina myös, voin kuvitella etta sulla ahdistuksen maara on moninkertainen paikan ja työn takia. Tuntuu etta tassa Turkin rajoillakin on aikamoista hyörinaa ja latausta, nama toimittajien teloitukset ovat pyörineet mielessa vahintaan paivittain. Mita seuraavaksi? Mun mies katsoi sen ekan videon, sanoi etta oli pakko, itse en kesta enka pysty. Pelolle ei saisi antaa liikaa valtaa naiden aivopestyjen taholta mutta minkas teet, kylla vaan hirvittaa valilla.
ReplyDeleteOn kyllä niin järjetöntä toimintaa, mutta sellaista se elämä on. En näe tälle asialle vaan mitään ratkaisua, länsimaat voivat uhota että tuhoaa IS:n, mutta mitenköhän? Se brittitoimittaja kuolee varmaan parin viikon sisään, ja palestiinalaisia kuolee, ukrainalaisia kuolee, syyrialaisia kuolee...
DeleteThe Atlantic -lehdellä on muuten ollut loistava vuosien mittainen kuvablogi Afganistanista. Sarja päättyi eilen: http://www.theatlantic.com/infocus/category/afghanistan/
ReplyDeleteHei, kiitti vinkistä, näyttää upealta!
DeleteKetapa EI ahdistaisi nuo videot? Ja jotenkin tassa on mennyt kaikki pelisaannot ja kortit sekaisin.
ReplyDeleteYleensahan journalistit voivat toimia kriisialueillakin suht vapaasti.
Ja on taalla israelilaisiakin kuollut rakettitulessa. Ja palestiinalaiset teloittivat Isis-tyyliin omiaankin epailtyna vakoilusta. Tuskin siella mitaan syvallista tutkintaa tehtiin. Tarkoituksena on luoda pelkoa! Ja siina on onnistuttukin toistaiseksi aika hyvin.
On tietenkin israelilaisia kuollut, sitä ei voi kiistää, mutta jos katsoo viimeisen konfliktin lukuja, kuolleiden joukossa on vissiin lähemmäs 70 israelilaista (3 siviiliä) ja melkein 2000 palestiinalaista, lähinnä kaikki siviilejä ja paljon lapsia joukossa. En puolusta Hamasia, mutta joku raja pitäisi olla.
Deleteanumorchy, mielestäni on aika paksua verrata Israelia Afganistaniin.
DeleteAnteeksi tämä ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta löysin juuri blogisi ja onneksi niin! Erittäin suurella mielenkiinnolla jään seuraamaan elämääsi Kabulissa :-) Pitää ahmia koko blogi läpi heti kun ehdin!
ReplyDeleteTerveisin Eli Länsi-Afrikasta
Moi Eli, kiitos! Kivaa että löysit tänne!
DeleteTeloitettujen uhrien omaiset ovat pyytäneet ihmisiä olemaan katsomatta niitä videoita. Ja olisihan se todella traumaattista myös, kenellekään normaalille ihmiselle...
ReplyDeleteYmmärrän hyvin heidän mielipiteensä, ja tosiaan, ei se kuitenkaan auta ketään jos niitä katsoo. Uutisissa kuitenkin jo kuvaillaan niitä aika tarkasti.
DeleteMinä en pysty niitä videoita katsomaan. Nykyisin vältän jopa lehtijuttuja, jotka käsittelevät henkirikoksia. Aikaisemmin luin kaikki mahdolliset uutiset meiltä ja maailmalta, mutta ensimmäisen lapsen myötä, aloin valikoida mitä lehdestä luen. Kamalaa jokatapauksessa, että toimittajia teloitetaan ja loppua ei näy..
ReplyDeleteItse en pysty ikinä klikkaamaan mihinkään eläinrääkkäykseen liittyviin juttuihin, skrollaan äkkiä otsikonkin ohi, ne ahdistaa myös paljon.
DeleteHmm, silti tuet eläinrääkkäystä omalla toiminnallasi joka päivä.
Deletehttps://m.youtube.com/watch?v=UcN7SGGoCNI
https://m.youtube.com/watch?v=4Cn9fCRA1k8
Ei ihme, että ahdistaa! Niin ahdistaa täälläkin. Enkä tosiaan aio katsoa videoita, en todellakaan! Luulisin, että videon laittajat on ihan innoissaan mitä enemmän niitä katsotaan.
ReplyDeleteIhan totta, tietenkin he haluavat paljon klikkauksia, ja aivan kamalaa heidän perheille.
DeleteToivottavasti helpottaa tietää, että ne videot ovat feikkejä. Jopa Hesarissa oli siitä pieni uutinen, mutta se katosi nopeasti, koska on paljon "hyödyllisempää" kertoa näitä päänkatkaisemisjuttuja. Ikävää, mutta näin media toimii. Myös se suuresti arvostettu länsimedia.
ReplyDelete