Aloitin muutama kuukausi sitten joogaopettajana afgaaninaisille alueella, jossa työskentelen. Jooga on ollut elämässäni jossain muodosta 14-vuotiaasta asti, välillä pitkin tauoin. Se tuli takaisin elämääni Kabulissa, ja nyt olen kaksi vuotta harjoittanut joogaa säännöllisesti, nykyään noin neljä-viisi kertaa viikossa.
Kaverini, joka juuri kouluttautui joogaopeksi, kysyi minulta, josko haluaisin vetää joitain tunteja afgaaninaisille. Vaistomaisesti sanoin heti että ”en tosiaan”, mutta hyvä että muutaman tunnin sulattelun jälkeen sanoinkin hänelle joo. Minun kannattaa sanoa asioihin paljon useammin ”joo”, olen huomannut ja oppinut viime aikoina.
Joogatuntien vetäminen on pelottavaa hommaa, ainakin aluksi. Olen pitänyt muutaman tunnin myös ulkomaalaisille, mutta rakastan tuntejani afgaaninaisten kanssa.
Naiset täällä saavat harvoin tilaisuuksia liikuntaan, jos koskaan. Liikuntaa ei pidetä soveliaana harrastuksena naisille tai tytöille. Pojat sen sijaan saavat vapaasti pelata jalkapalloa, lentopalloa ja krikettiä, kiivetä puihin ja juosta ympäriinsä, mutta tytöille ei suoda tätä vapautta. Liikunnan uskotaan pilaavan naiset, ja varsinkin nuorien tyttöjen puolesta pelätään, että heidän immenkalvonsa tuhoutuu, joka on täällä monille vähän niin kuin maailmanloppu.
Kollegani kertoi, ettei hänen 14-vuotias tytär harrasta minkäänlaista liikuntaa. Hänen koulussaan on kuulema kerran viikossa tunti liikuntaa, mutta tytöille se on teoriaa. Teoriaa! Että tällaiset ovat lentopallon säännöt, mutta hähää ette saa pelata! Poikien kouluissa liikuntatunnit ovat ihan oikeaa liikuntaa, vaikka jalkapalloa. Joka puolella Kabulia näkyy kuntosaleja ja kuntosalimainoksia, mutta vain miehille.
Tätäkään en tule kovin usein miettineeksi - olen mielettömän onnekas, että olen saanut syntyä yhteiskuntaan, jossa tytöt saavat liikkua, ja siihen kannustetaan. Kollegani muisteli, että 30 vuotta sitten täälläkin tytöt liikuivat paljon, ja hänen kaverinsa valmensi tyttöjen koripallojoukkuetta.
Ensimmäisillä joogatunneilla tämä naisten liikuntakielto näkyi selvästi. Naisilla oli hyvin heikot lihakset, kestävyyskunto ja hyvin jäykät raajat. Muutoksen näkeminen on ollut mahtavaa – suurin osa naisista käy joogatunneilla nyt noin kolme kertaa viikossa. Pari kuukautta joogaa, ja nyt heille ei ole enää mikään ongelma tehdä joogan perusasanoita, kuten puu, kobra, perhonen, soturit, aurinkotervehdykset, alaspäin katsova koira, eteenpäinvenytykset, silta, jousi ja muut selkävenytykset.
Joka tunnilla yleensä häkellyn – mikä meininki, mitkä naiset! Viime kerralla yksi nainen tuli pyytämään, josko voisin opettaa päälläseisontaa! Nyt monet joogaavat suljettujen ovien takana kodeissaan YouTube-videoiden avulla.
Ensin naiset tulivat tunneille huivit päässään ja jäykät, kaapumaiset vaatteet yllään. Nyt monilla on t-paidat ja huivit on jätetty nurkaan.
Työni Afganistanissa on mielenkiintoista, mutta koen tämäntyyppisten kohtaamisten olevan yksi isoimmista inspiraatioista. Joogaa lounastunnilla – kuulostaa jotenkin arkipäiväiseltä, mutta se on samalla melko vallankumouksellista.
On mahtavaa pystyä antamaan naisille vapaus liikkua ja tutustua omiin kehoihinsa tavoilla, joita heille ei ole ikinä suotu. Naisten kikatus tunnilla on vapauttavaa. Heidän voiman ja päättäväisyyden näkeminen ja vahvistaminen on hienoa.
Usein tunnin antoisin hetki on savasana, loppurentoutus, jolloin maataan vaan lattialla pimeässä, kuunnellaan rentouttavaa musiikkia, annetaan aikaa itselle, arvostetaan itseä ja kehoa, ja yritetään olla ajattelematta mitään muuta. Tämä on ehkä ainoita hetkiä näiden naisten elämässä, joilloin he voivat tehdä tätä – olla tekemättä mitään, ja olla vain ihan itsensä vuoksi, hiljaa, ilman kenenkään odotuksia tai vaatimuksia.
Ennen loppu namaste-kiitoskumarrusta kehotan naisia rakastamaan ja arvostamaan itseään enemmän. Jos edes joku heistä ottaa opiksi, tunnen että ehkä tällä kaikella onkin ollut jotain merkitystä.
Kaverini, joka juuri kouluttautui joogaopeksi, kysyi minulta, josko haluaisin vetää joitain tunteja afgaaninaisille. Vaistomaisesti sanoin heti että ”en tosiaan”, mutta hyvä että muutaman tunnin sulattelun jälkeen sanoinkin hänelle joo. Minun kannattaa sanoa asioihin paljon useammin ”joo”, olen huomannut ja oppinut viime aikoina.
Joogatuntien vetäminen on pelottavaa hommaa, ainakin aluksi. Olen pitänyt muutaman tunnin myös ulkomaalaisille, mutta rakastan tuntejani afgaaninaisten kanssa.
Naiset täällä saavat harvoin tilaisuuksia liikuntaan, jos koskaan. Liikuntaa ei pidetä soveliaana harrastuksena naisille tai tytöille. Pojat sen sijaan saavat vapaasti pelata jalkapalloa, lentopalloa ja krikettiä, kiivetä puihin ja juosta ympäriinsä, mutta tytöille ei suoda tätä vapautta. Liikunnan uskotaan pilaavan naiset, ja varsinkin nuorien tyttöjen puolesta pelätään, että heidän immenkalvonsa tuhoutuu, joka on täällä monille vähän niin kuin maailmanloppu.
Kollegani kertoi, ettei hänen 14-vuotias tytär harrasta minkäänlaista liikuntaa. Hänen koulussaan on kuulema kerran viikossa tunti liikuntaa, mutta tytöille se on teoriaa. Teoriaa! Että tällaiset ovat lentopallon säännöt, mutta hähää ette saa pelata! Poikien kouluissa liikuntatunnit ovat ihan oikeaa liikuntaa, vaikka jalkapalloa. Joka puolella Kabulia näkyy kuntosaleja ja kuntosalimainoksia, mutta vain miehille.
Tätäkään en tule kovin usein miettineeksi - olen mielettömän onnekas, että olen saanut syntyä yhteiskuntaan, jossa tytöt saavat liikkua, ja siihen kannustetaan. Kollegani muisteli, että 30 vuotta sitten täälläkin tytöt liikuivat paljon, ja hänen kaverinsa valmensi tyttöjen koripallojoukkuetta.
Ensimmäisillä joogatunneilla tämä naisten liikuntakielto näkyi selvästi. Naisilla oli hyvin heikot lihakset, kestävyyskunto ja hyvin jäykät raajat. Muutoksen näkeminen on ollut mahtavaa – suurin osa naisista käy joogatunneilla nyt noin kolme kertaa viikossa. Pari kuukautta joogaa, ja nyt heille ei ole enää mikään ongelma tehdä joogan perusasanoita, kuten puu, kobra, perhonen, soturit, aurinkotervehdykset, alaspäin katsova koira, eteenpäinvenytykset, silta, jousi ja muut selkävenytykset.
Joogasali, joka on myös bunkkeri. Kaunis bunkkeri. |
Ensin naiset tulivat tunneille huivit päässään ja jäykät, kaapumaiset vaatteet yllään. Nyt monilla on t-paidat ja huivit on jätetty nurkaan.
Työni Afganistanissa on mielenkiintoista, mutta koen tämäntyyppisten kohtaamisten olevan yksi isoimmista inspiraatioista. Joogaa lounastunnilla – kuulostaa jotenkin arkipäiväiseltä, mutta se on samalla melko vallankumouksellista.
On mahtavaa pystyä antamaan naisille vapaus liikkua ja tutustua omiin kehoihinsa tavoilla, joita heille ei ole ikinä suotu. Naisten kikatus tunnilla on vapauttavaa. Heidän voiman ja päättäväisyyden näkeminen ja vahvistaminen on hienoa.
Usein tunnin antoisin hetki on savasana, loppurentoutus, jolloin maataan vaan lattialla pimeässä, kuunnellaan rentouttavaa musiikkia, annetaan aikaa itselle, arvostetaan itseä ja kehoa, ja yritetään olla ajattelematta mitään muuta. Tämä on ehkä ainoita hetkiä näiden naisten elämässä, joilloin he voivat tehdä tätä – olla tekemättä mitään, ja olla vain ihan itsensä vuoksi, hiljaa, ilman kenenkään odotuksia tai vaatimuksia.
Ennen loppu namaste-kiitoskumarrusta kehotan naisia rakastamaan ja arvostamaan itseään enemmän. Jos edes joku heistä ottaa opiksi, tunnen että ehkä tällä kaikella onkin ollut jotain merkitystä.
Upea kirjoitus, suorastaan häkellyttävä! Teet äärettömän hienoa työtä leipätyösi lisäksi ja varmaan saat siitä yhtä paljon iloa kuin ne naisetkin.
ReplyDeleteJoogaopettaja itsekin.
<3 <3 kiitos Ingi! Tosiaan usein tuntuu että tässä on enemmän järkeä ja vaikutusta kuin työllä josta saan palkkaa.
DeleteAivan samaa mieltä Ingin kanssa! Vaikka en joogasta mitään ymmärräkään :) Mutta sen ymmärrän, että näillä tunneilla voidaan todellakin, sanan mukaisesti, parantaa maailmaa ja viedä sitä jollain tasolla eteenpäin näiden naisten keskuudessa. Mahtavaa!
ReplyDeleteKiitti Tiina! Pieniä askelia, mutta samalla jotenkin niin isoja! :)
DeleteKerrassaan mahtavaa, ihan kylmiä väreitä meni. Ja tosiaan, täällä Suomessa liikuntaan kannustetaan kyllä hyvinkin ja jo koulussa se huomioidaan - tuntuu hurjalta miten jossakin se on jotain ihan muuta.
ReplyDeleteJoo, käsittämätöntä ajatella, miten meille niinkin arkipäiväinen ja tavallinen asia kuten liikunta on joillein suurta luksusta ja kovien taistelujen takana.
DeleteIhan mahtavaa! Mina en ymmarra joogasta mitaan mutta tuo kuulostaa hyvalta. Ja ehka sellainen "helppo" liikuntamuoto aloittaa naille naisille.
ReplyDeleteTosiaan, kohtalaisen lempeää liikuntaa, jossa jokainen voi edetä tasonsa mukaan.. En opeta heille myöskään mitään kovin vaikeita juttuja, ollaan vielä aika perusjutuissa ja opitaan tekemään ne kunnolla.
DeleteTulinpas tästä hyvälle mielelle. Mahtavaa, että pyörsit alun ei-päätöksen. Itse pilatesopena ja fysioterapeuttina uskon ihan täysin joogan ihmeitä tekevään voimaan, kun voi hetken olla fyysisesti vapaa, tuntea ääriviivansa ja sen hyvän olon kaikkine endorfiineineen. Puhumattakaan loppurentoutuksesta. Tärkeää työtä teet!
ReplyDeleteKiitos! :) Ja niin totta jenniuu! Jooga tosiaan tekee ihmeitä ja muuttaa myös ajattelutapaa, olen huomannut sen itsekin!
DeleteVoi miten ihanaa! Olet voinut antaa näille naisille jotain todella tärkeää. Tunteen siitä, että hekin voivat liikkua ja ovat tärkeitä, vaikka ovatkin naisia. Myös heillä on oikeus nauttia itsestään. Jatka joogatunteja!
ReplyDeleteKiitti Sari! <3
DeleteKuulostaa mahtavalta! Millä kielellä joogatunnit pidetään?
ReplyDeleteSe on kyllä mahtavaa, naiset hyötyvät ja itsekin olen ihan fiiliksissä! Tunnit ovat englanniksi (täällä työskentelevät afgaanit osaavat kaikki englantia), demonstroin liikkeet heille ja sanon yleensä myös samalla sanskritinkielisen jooga-asanan nimen.
DeleteTuntuu hämmentävältä, että naisilta on kielletty liikunta. :O Ei osaa edes kuvitella sellaista.
ReplyDeleteKiitos pienistä suuristä töistäsi.
ReplyDeleteT: Helvetin jäykkä suomalaismies, joka ei joogaa, vaikka voisi