Afganistanin tanssivat pojat

Tiesin Afganistanin monista epäkohdista ennen kuin muutin tänne. Naisten ehkä huonoin asema maailmassa oli tullut tutuksi median ja opintojen kautta. Tiesin sodasta, köyhyydestä, korruptiosta. Opintojeni aikana kuulin ensimmäistä kertaa ilmiöstä nimeltä bacha bazi, joka tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä "boy's play" ja viittaa maassa esiintyvään poikien laajamittaiseen ja järjestäytyneeseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.

Tämä laajamittainen lasten oikeuksien riisto ja Afganistanin "avoin salaisuus" on tänään enemmän pinnalla kuin yleensä, koska pohjoisessa Baghlanin maakunnassa  ainakin 20 ihmistä kuoli hääjuhlissa tapahtuneessa ammuskelussa. Paikallisen median mukaan ammuskelu liittyi sotaherrojen riitoihin bacha bazi -pojasta.

Bacha bazi -juhlat Afganistanissa. Kuva Washington Postista.

Bacha bazi -ilmiö on ollut olemassa Keski-Aasiassa jo vuosikymmeniä. Kyseessä on hyvin tunnettu instituutio: joku aikuinen "omistaa" teini-ikäisen pojan ja treenaa tästä hyvän esiintyjän ja tanssijan. Sitten poika pukeutuu kauniisiin vaatteisiin, koruihin ja korollisiin kenkiin - meikit naamalla ja kynsilakkaa kynsissä hän viihdyttää "omistajan" vieraita erilaisissa illanistujaisissa ja juhlissa, kuten häissä. Tähän vakavaan ihmisoikeusrikkomukseen liittyy tanssin lisäksi tanssivien poikien, dancing boys, seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus. Pojat ovat omistajiensa seksiorjia, bacha bazi on ihmiskauppaa.

Tässä joku on Kabulissa kuvannut bacha bazi -juhlia kännykkäkamerallaan:



Afganistanin itsenäinen ihmisoikeuskomissio kirjoitti viime vuonna raportin bacha bazista. Ilmiötä ei ole selkeästi määritetty Afganistanin laissa. Lapsien hyväksikäyttäjät ovat usein rikkaita, hyväosaisia mujahideen-sotaherroja. Pojat ovat yleensä 10-18 vuotiaita, monet heistä on kidnapattu tai ostettu köyhältä perheeltä. Pojilla ei usein ole mahdollisuuksia kieltäytyä, sillä he tarvitsevat jonkinlaisen toimeentulon ja katon pään päälle.

Bacha bazi yleistyi 1980-luvulla kun mujahideentaistelijat taistelivat Neuvostoliiton joukkoja vastaan. Talebanit eivät virallisesti hyväksyneet tätä perinnettä ja se kiellettiin heidän hallinnon aikana 1996-2001 - perinteen harjoittamisesta sai kuolemantuomion. Kun Talebanit kukistettiin, vallan tyhjiössä ja korruption lisääntyessä bacha bazi alkoi taas yleistyä eri puolilla maata.

Bacha bazi on yleistä maan eteläisillä ja itäisillä pataani-alueilla, ja myös tadzikkien keskuudessa Pohjois-Afganistanissa. Ilmiö on yleistymässä myös Kabulissa - erään häävideokuvaajan mukaan joka viidennessä hänen kuvaamissaan häissä on tanssipoikia. Bacha bazin omistaminen on eräänlainen statussymboli miehille. Tähän rikokseen on vaikeaa puuttua, koska rikoksentekijät ovat vaikutusvaltaisia miehiä, joilla on yhteyksiä poliisiin. Poliisit, sotilaat ja virkamiehet taputtavat bacha bazi -juhlissa rytmin mukaan. Ilmiö on vain voimistunut Talebanien hallinnon kaatamisen jälkeen - bacha baziin mieltyneet mujahideen-sotaherrat ovat nauttineet vallasta ministeriöissä, poliisissa ja armeijassa viimeisen vuosikymmenen ajan, lain ulottamattomissa.

Afganistanissa ei siedetä homoutta, mutta nuorten poikien tanssista nauttimista ja heidän raiskaamistaan ei kuitenkaan pidetä mitenkään homoseksuaalisena. Kyse on vallasta, nautinnosta, leikistä. Naisilla tehdään lapsia ja täytetään sosiaalisia konventioita, mutta pojista voidaan nauttia helposti, he ovat enemmän saatavilla. Eräs tanssipojan omistava sanoo dokumentissa, että bacha bazin voi viedä helposti mihin vain juhliin, mutta naisia ei voi viedä mihinkään bileisiin julkisesti.

Suosittelen kaikille dokumenttia The Dancing Boys of Afghanistan. Dokumentissa afgaanijournalisti soluttautuu bacha bazi -piireihin, ja videolla puhuvat miehet, jotka käyttävät poikia hyväkseeen ja selittelevät tekojaan. Myös poikien näkökulmaa kuullaan. Dokumentti on raskasta katsottavaa, mutta silti tärkeä aihe, josta ei puhuta tarpeeksi tässä maassa, länsimaissa, tai oikeastaan missään.

Dokumentin voi katsoa tästä YouTube -linkistä, josta löytyy linkki koko dokumenttiin Vimeossa:


Dokumentin katsomisen jälkeen sinua varmasti vihastuttaa, ärsyttää, surettaa, raivostuttaa. Mitä tälle oikein voi tehdä? No, ensinnäkin Afganistan voisi määritellä selkeästi bacha bazin olevan laitonta maan rikoslaissa. Kaiken juuri on kuitenkin oikeusvaltion heikkous ja vallallaan oleva korruptio, joka antaa sotaherroille ja vallanpitäjille vapaat kädet tällaisiin laajiin ihmisoikeusrikkomuksiin, ihmiskauppaan ja orjuuteen. Tarvitaan tasa-arvoa, köyhyyden poistamista, vahva oikeuslaitos. Tarvitaan muutos tietyillä alueilla vallitsevaan kulttuuriin, joka on normalisoinut bacha bazi -instituution ja pitää sitä statussymbolina. Ei ole helppoja tehtäviä, mutta oikeusvaltion vahvistuessa ja ihmisoikeustilanteen parantuessa poikien hyväksikäyttö myös vähenisi.

Muutos on vain niin hidasta, että usein mietin, onko sitä, ja jos on, niin missä.

Hetken hiljennys

Ensimmäinen viikonloppu Kabulissa ja heräsin perjantaiaamuna kamalassa olossa. Ruokamyrkytys on tullut vieraakseni taas noin kymmenennen kerran Kabulandiassa. Olin koko perjantaiaamun aika kurjassa kunnossa, mutta ajattelin sen johtuvan edellisen illan bileistä ja ehkä jostain vähän pilaantuneesta ruuasta. Iltapäivällä oksensin, olo parani ja päätin lähteä kekkereihin, optimistisesti ajatellen että paha olo on päihitetty. Muutaman tunnin, kahden kokiksen ja jatkuvan tärinän jälkeen päätin, että on aika lähteä kotiin. Note to self tulevaisuudelle: jos oksentaa, ei ole hyvä idea lähteä vartin päästä diplomaattibileisiin. 

Seurasi päivä sängyssä kärsimistä, kylmää tärinää, armotonta kuumuutta. Katsoin The Notebookin (miten en ole ikinä ennen nähnyt tätä helmeä?!) ja Casablancan. Casablancan kohdalla olin niin töttöröö että juonesta oli vaikea pitää kiinni, mutta jotenkin heräsin horroksestani kaikkiin elokuvan legendaarisiin lausahduksiin:

Of all the gin joints in all the towns in all the world, she walks into mine. 

Here's looking at you kid. 

I think this is the beginning of a beautiful friendship.

Parempaa viikkoa odotellessa.

Kotiinpaluu

Palasin pari päivää sitten kotiin Kabuliin kolmen viikon Suomi-lomalta. Loma oli mitä mahtavin: kaverin kauniit häät Vanajanlinnassa, hengailua Helsingin ihanissa ravintoloissa ja kahviloissa, rannalla hengailua (se yksi päivä kun oli tosi lämmin), Naantalissa ja Turussa haahuilua, päivä Tallinnassa. Matkan kohokohta oli ehdottomasti Hangossa vietetty viikko perheen kanssa. Näemme kaikki yhdessä todella harvoin koska toinen sisko asuu Lontoossa ja toinen Reykjavikissa.

Tallinnassa.

Loma oli siis ihana - söin paljon ihanaa ruokaa mitä täältä ei saa (lähinnä juustoja, avokadoja, dippiä, rahkaa, tuoreita marjoja, ruisleipää, hapankorppua, hyviä sipsejä). Join ihania viinejä, joita täältä ei saa. Tässä kävi muuten yksi kreisi juttu: kun saavuin Helsinkiin, ostin pullon punkkua Alkosta. En tiedä viineistä mitään enkä tiennyt mitä halusin. Alkossa on liikaa valinnanvaraa (Kabulin YK:n saluunassa on valinnanvaraa kolmen viinin välillä). Menin Chilen hyllyn eteen, jossa myyjä tuli auttamaan eksynyttä, ja suositteli jotain viiniä. Otin siis sen. Kun menin viikko myöhemmin kotiin, äitini oli ostanut minulle pullon punaviiniä, ilman mitään tietoa viineistä tai ilman kenenkään apua tai suosituksia -- ja se oli täsmälleen se sama pullo! Hullua, sanon minä.

Repoveden kansallispuistossa, niin täydellistä Suomimaisemaa täällä!

Mahtavat reput molemmilla.

Hanko on ehdottomasti lempikaupunkini Suomessa. Siis niin mahtava. Vuokrasimme perheen kanssa huvilan keskustasta viikoksi. Ihaninta on, että Hangossa riittää paljon tekemistä: menimme pyöräretkille, pelasin tennistä ensimmäistä kertaa elämässä, chillasimme Hangon Kasinolla viinilasin äärellä, aamujoogasimme rannalla, ihailimme kaupungin kaunista arkkitehtuuria, söimme ihanaa kalasoppaa meren rannalla.

Tässä muutama kuva todisteeksi Hangon hienoudesta kaikille, jotka eivät ole vielä käyneet ja ihastuneet:

Palasin Kabuliin mielelläni, sillä tykkään työstäni ja rutiineista. Tykkään mennä aamulla töihin, nähdä ehkä kavereita lounaalla, urheilla iltaisin. Syöminen on paljon säännöllisempää ja terveellisempää, koska ei ole kaikkea ihanaa tarjolla.

Tajusin vasta nyt kunnolla, miksi oikeastaan tykkään täällä asumisesta niin paljon: ei ole ainoastaan kyse tämän maan kiehtovasta kulttuurista ja työni mielekkyydestä, vaan lähinnä näistä ihmisistä. Täällä eläminen on todella sosiaalista, paljon sosiaalisempaa kuin esimerkisksi viime asuinpaikassani Lontoossa. Siellä piti aina tehdä suunnitelmia paljon etukäteen, että voi nähdä kavereita ja matkustaa tunti joka puolelle kaupunkia. Tämä paikka on kuin ikuinen kesäleiri tai yliopistokampus: kaverit ovat lähellä, voidaan spontaanisti mennä lounaalle tai illalliselle, täällä on paljon yhteisiä urheilumahdollisuuksia ja isoja bileitä joka viikonloppu. Täällä tuntuu harvoin yksinäiseltä, mutta ei tämä myöskään ole elämäntyyli jota jaksaisin vielä viisikymmpisenä elää (saa tulla takaisin huutelemaan että häh-häh-hää mitäs tuli sanottua jos vielä 20 vuoden kuluttua elän kesäleiricompoundeissa kriisialueilla).

Ensimmäinen loman jälkeinen aamiainen Kabulin kodissani. Vähän eri meininki kuin terassille katetut massiiviset brunssit, joihin totuin Hangossa. Mutta menettelee.

Olin ihan innoissani Kabuliin ja omaan kotiini palaamisesta. Kun saavuin kotiin, huomasin, että muurahaiset ovat vallanneet ruokahyllyni, hämähäkinseittiä on ovissa, löysin toukkia toiselta ruokahyllyltä. Ensitöikseni siivosin hyllyt - muurahaiset silti palasivat heti muutaman tunnin jälkeen, mutta en oikein jaksa välittää asiasta enää. Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa jne. Kaverini löysi eilenaamulla sängynsä alta myrkyllisen skorpionin, joten voisi asiat huonomminkin olla.