5+1 syytä rakastaa Georgiaa

Elämäni sijaitsee tällä hetkellä siis Tbilisissä, Georgiassa. Olen asunut täällä vasta noin kolme kuukautta, mutta olen jo nyt täysin ihastunut maahan, ja ihmettelen, miksei kukaan ole koskaan ennen keuhkonnut, miten ihanasta paikasta on kyse. Tässä top-vitoseni ensivaikutelmien perusteella:

1) Ruoka

Kasvissyöjänä olin vähän huolissani millaisia paikallisista ravintolakokemuksista tulee, mutta aivan turhaan. Olen kerran aiemmin syönyt georgialaista ruokaa, lontoolaisessa Little Georgia -ravintolassa (jota muuten suosittelen lämpimästi, jos satut olemaan Hackneyssa Lontoossa).

Yksi suosikeistani - pehmeää juustoa minttujukurttikastikkeella, gebzhalia. 

Khachapuri is life.

Paistettua sulguni-juustoa paikallisen punaviinin kanssa - törkeän hyvää. Tämän juuston nautin Zugdidin kaupungissa läntisessä Georgiassa.

En ole varmasti vielä ehtinyt edes kokeilemaan kaikkia paikallisen keittiön herkkuja, mutta suosikkeini kuuluu tietysti khachapuri, joka on vähän ohutta pizzaa muistuttava juustopiiras. Aivan törkeän hyvää. Lisäksi rakastan georgialaista pkhalia, joka tarjoillaan usein alkupaloiksi ja koostuu erilaisista tahnoista, jotka on tehty saksanpähkinöistä, munakoisosta, paprikoista, pinaatista tai punajuuresta. Georgialainen perussalaatti, jossa on kurkkua, tomaaattia ja saksanpähkinäkastiketta, on myös ihanan simppeli, mutta toimiva. Georgialaista juustoakaan, varsinkin sulgunia, ei voi muuta kuin rakastaa.

2) Viini

Kun muutin Georgiaan, olin kuullut että georgialainen viini on hyvää. Ajattelin, että joo, se on varmaan hyvää, eli ihan OK. Mutta en todellakaan odottanut, että se on mahtavaa! Paikallinen viini on halpaa ja hyvin maukasta, ja kuivia viinejä löytyy monia vaihtoehtoja valko- ja punaviineistä (ja rose-viinistä, mutta se on aina ollut etovaa). Georgialaiset ovat hyvin ylpeitä ikivanhasta viiniperinteestään, ja niin olisin minäkin!

Kuiva Saperavi-viini on yleensä ykkösvalintani - toimii melkein aina.

Joskus viinin (ja muiden elintarvikkeiden) mukana saa myös poliittisia kannanottoja.

Olen kohta menossa kierrokselle maan viinialueille, eli tästä raportoin lisää myöhemmin. Mutta miksei georgialaista viiniä myydä Suomessa?! Tai jos myydään, en ole koskaan tajunnut katsoa tarpeeksi tarkkaan. 

Georgiassa tuotetaan myös tosi hyvää kuivaa kuohuviiniä.

3) Luonto

Olen nähnyt maasta vasta vähän, mutta olen jo vakuuttunut luonnon kauneudesta. Täältä löytyy vuoristoa, Mustanmeren rannikkoa, järviä, metsää, laaksoja, hiihtokeskuksia talvella, neljä vuodenaikaa. Luonto on puhdasta, ja sitä on paljon.

4) Tbilisin rosoisuus

Olen hyvin tyytyväinen, että olen päätynyt juuri Tbilisiin asumaan. Mummoni on jo pitkään meuhkannut Kaukasuksen upeudesta ja on käynyt jopa Tbilisissä,  mutta itselleni ei koskaan tullut mieleen ennen kuin työ toi minut tänne.



En osaa täysin selittää, mikä Tbilisissä kiehtoo. Se varmasti aukeaa vasta paremmin ajan kanssa. Se on vaan joku tietty tunne, jota ei esimerkiksi viime vuonna Genevessä asuessani ikinä tullut. Tosin samankaltaista sielunyhteyttä olen tuntenut myös entisten asuinkaupunkieni Prahan ja New Delhin kanssa. 

Tbilisissä on mielettömästi ihania, nurkkiin ja umpikujiin piilotettuja ravintoloita, ystävällisiä ihmisiä, viihtyisiä cocktail-baareja, moderneja ja vanhanaikaisia pubeja, kotoisia kahviloita, mummon olohuoneen oloisia kuppiloita. Ja missään ei saa enää viime vuodesta lähtien polttaa tupakkaa sisällä, mikä on minulle hyvin tärkeä seikka onnellisuuden kannalta.







Tbilisissä on söpöjä toreja, kirppareita, leipomoita, viiniluolia yllättävissä paikoissa piilossa katujen hälinältä. Täällä voi myös rentoutuen lillua vanhoissa rikkikylvyissä Abanotubanin tunnelmallisissa kylpylöissä tai käydä supermoderneissa spa-hoidoissa ja saunassa luksushotellien kylpylöissä.

Joki jakaa kaupungin, ja sen varrella on kiva kävellä ja katsella koko kauneutta. Korkealla Mtatsmindan puistossa koko kaupunki avautuu ihan eri perspektiivistä.







Tässäkin kohtaa mietin, miksei kukaan ikinä ennen kertonut, miten siisti paikka on Tbilisi.

5) Koirat

Täällä on kulkukoiria joka puolella, mikä on tietysti surullista. Mutta hyvä juttu on, että heistä huolehditaan suhteellisen hyvin ja paikalliset ovat ystävällisiä koiria kohtaan. Se kertoo mielestäni paljon kansasta, ja ihmisistä noin yleensä. Melkein kaikki ovat saaneet pakolliset rokutuksen ja perushoidon, vaikka asuvatkin kadulla. Jos näet näitä Georgian matkallasi, niin anna muutama minuutti paijaukselle ja osta heille jotain ruokaa lähikuppilasta.

Tämän söpöläisen löysin zugdidilaiselta torilta.

+1)  Kukat

Kukkia joka puolla! Pieniä kukkakauppoja ja mummoja myymässä kauniita puskia joka kadunnurkassa. Kodissani on aina tuoreita kukkia maljakossa. Ja upeita kukkia löytyy myös paljon tienvarsilta, tämän poimin pelloilta tänään matkallani Gorin kaupungista Tbilisiin:

Lähikulmani kukkaluola.

Viime aikoina

Olen ollut takaisin Kabulissa vähän yli viikon ja ehtinyt jo nähdä ja kokea vaikka mitä. Kuten:

Kevään. Kolmen viikon aikana kun olin poissa, tänne on tullut kevät. Tai melkein kesä. Kukat kukkivat, minttu kasvaa pihalla, kahvitauko vietetään ulkona auringonpaisteessa.



Aamiaisen vanhan ystävän kanssa. Hassu juttu, hän on asunut Washington D.C:ssä jo melkein kaksi vuotta Kabulista lähdettyään, mutta näen häntä useammin kuin monia Kabulin ystäviäni. Onneksi hänellä on työ joka kuljettaa Kabuliin säännöllisin väliajoin, jolloin brunsseilemme Kabulin Serena-hotellissa. Köyhiä ritareita, mansikoita, pannullinen kahvia, vanha ystävä, auringonpaiste - aika täydellinen aamu.





Nämä Kabulia ympäröivät vuoret, jotka jaksavat vieläkin hätkähdyttää neljän vuoden jälkeen, aina kun laskeudun Kabulin lentokentälle. Usein olen nukkumassa ja horroksessa, ja kun avaan silmät, ikkunasta avautuu tämä ja antaa melkein aina taas uuden merkityksen melkein kaikelle:



Uusi huppari. En käytä huppareita oikein ikinä, mutta kun nyt löysin tämän timantin, suunta muuttuu:



Karjalanpiirakoita ja pinkkiä cavaa kaverin luona.


Miesillallisen Kabulin 60-luvun legendahotellissa. Täällä on miehiä joka puolella, aina, varsinkin klo 19 jälkeen järjestettävissä työjutuissa. Viini ei virrannut mutta naan-leipä oli hyvää.

Bros and bling.

Päätöksen juosta Kabulin Kymppi. En ole ikinä juossut 10 kilometriä ja aikaa treenata on kolme viikkoa, eli jos teillä on siellä jotain kultaisia juoksuvinkkejä, laittakaapa jakoon. Mielelläni otan vastaan myös timanttisia biisiehdotuksia Spotify-juoksulistaan, joka inspiroi juoksemaan 10 kilometriä, eli varmaan 20 kertaa rinkiä Amerikan lähetystön ympäri.



Kadonnenn veitsen mysteerin. Kummallisin juttu: omistan tasan yhden veitsen, jota käytän ja rakastan joka päivä - Ikeasta ostettu ja Suomesta tuotu keittiöveitsi. Jätin sen aamulla kiivien leikkaamisen jälkeen tiskipöydälle, ja kun tulin kotiin illalla, veitsi on kadonnut. Etsin joka puolelta, mutta ei missään. Siivooja ei ole nähnyt kuulemma. Onko jollain jotain loogista selitystä, mitä tapahtui? En usko, että kukaan veisi sitä kämpästäni, jossa lojuu kaksi uutta iPhone 6:ta ja satoja dollareita käteistä. Tai tarvii jollain olla melko omituiset ja tietyt tarpeet. Tai joku jossain parhaillaan lavastaa minua murhaajaksi? Kuulostaa aika first world probleemalta, mutta keittiöveitsi oli yksi tärkeimmistä asioista kotonani, ja täällä on aika vaikea hankkia uutta. En voi vaan mennä K-kauppaan ostamaan uutta. Nyyh.

Ihanan illallisen kavereiden ja Magnersin kanssa. Magners on ehkä yksi lempijuomiani ikinä, ja sitä saa Kabulissa harvoin. Siitähän riemu repesi (+ maha, koska itsehillintä on näköjään mahdotonta Kabulin ihanassa ja harvinaisessa aasialaisessa ravintolassa, jossa tarjoillaan mm. tofua ja kimchiä).



Vasta viikko takana, ja kaikenlaista kivaa. Kabulin kevättä.

Kahvilat ja muut maailman ihanimmat itsestäänselvyydet

Olen ollut vähän yli viikon lomalla Euroopassa. Tuntuu siltä, että olisin ollut lomalla jo kuukauden. Kun joku päivä lähden Kabulista lopullisesti, pelkään yhtä asiaa: että pienet asiat eivät enää tunnu niin upeilta, kuin nyt.

Yksi parhaimmista aamiaisista ikinä, Berliinissä, Betty'n Caty Prenzlauer Bergissä eilen.

Cafe Anna Blume tänään Berliinin auringonpaisteessa.

Varsovan Cafe Kulturalnan vessan lattia.

Olen asunut Kabulissa melkein neljä vuotta, mutta fiilistelen vieläkin elämän pieniä asioita jokaisella lomallani. Esimerkiksi sitä, että kaduilla voi kävellä ilman sen suurempaa huolta kidnappauksista tai pommeista. Kahviloita, joita on joka puolella, ja joihin voi vain kävellä sisään ja hengata vapaasti niin kauan kuin haluaa. Hanavettä. Ihanaa järjestelmällisyyden tunnetta liikennevaloissa, kun kaikki odottavat vihreää. Kauppoja, joissa myydään kymmeniä eri viinejä ja juustoja, ja olen ihan vapaa valitsemaan, mitä haluan. Sekoan aina jokaisessa supermarketissa ulkomailla. Hummusta, jukurttia, tuoreita marjoja, avokadoja, limejä, Ben & Jerrysiä, kunnon leipää, eri sipsejä kuin Doritos tai Lays! Paratiisi.

Krakovan Cytat-kahvilassa jaetaan myös elämänviisauksia hyvän juustokakun kylkeen.

Kreuzbergin kukkia.

Muroja hostellissa viime viikolla - kuin matkustaisi ajassa taaksepäin kymmenen vuotta.

Ihana Cafe Camelot Krakovassa.

Kun tekee kello 1 yöllä mieli savulohta ja leipää ja sekin on mahdollista.

Jossain Krakovan ja Varsovan välissä.

Leipä ja viini, 2.80 euroa Krakovan Literarni Kavarnassa.

Näkymät vessan ikkunasta baarissa Hampurin Reeperbahnilla eilen.

Saksassa on niin hyvät limsat ettei oikeastaan ole mitään syytä juoda alkoholia.

Viimeisen viikon aikana olen kulkenut Krakovassa, Varsovassa, Hampurissa ja Berliinissä. Enimmäkseen huumaannun niistä pienistä jutuista. Ne kaikki tuntuvat vieläkin niin isoilta.

Krakovassa viime viikolla olin yhtenä sateisena päivänä kuudessa kahvilassa ennen kuin kello oli edes kuusi iltapäivällä. Jokainen niistä oli ihana.

Mutta mitä tapahtuu, kun joskus palaan ns. normaaliin elämään? Pelkään sitä tunnetta, että kaikki tuntuu itsestäänselvyydeltä ja normaalilta, sellaiselta jokapäiväiseltä arjelta, joka ei enää sytytä samoja, vahvoja rakkaudentunteita supermarketin vihanneshyllyllä.

Haluan vaan tulevaisuudessakin rakastaa jokaista marketin hummusrasiaa niin kuin se olisi elämäni viimeinen.

Ökyviikonloppu

Monilla Kabulissa asuvilla ulkomaalaisilla on tapana mennä Dubaihin rentoutuslomalle, tai shoppailemaan pekonia ja alkoholia. Olen asunut täällä aika kauan, enkä ollut ikinä käynyt Dubaissa, paitsi pitkillä layovereilla ja hakemassa viisumia. Vietin pari viikkoa sitten viikonlopun kaverini kanssa Dubaissa - en erityisesti edes pidä paikasta, mutta tämä tuli tarpeeseen.

Menopaluu FlyDubai-lentoyhtiöllä Kabulista Dubaihin maksaa noin 350 euroa ja matka kestää 3 tuntia. Hyvä onni ei ollut läsnä lähtöpäivänä, sillä päädyimme odottamaan Kabulin lentokentällä 10 tuntia. Sään vuoksi kone lähti Dubaista Kabuliin monta tuntia myöhässä. Olisi varmaan ollut ihan järkevää tarkistaa tämä asia netistä ennen kuin lähdimme lentokentälle, mutta siitä tuli kuitenkin ihan ikimuistoiset 10 tuntia. 10 tuntia, jotka saivat Dubain luksuksen tuntumaan vielä enemmän luksukselta. Kun lentokenttämies vihdoin kuulutti, että boarding FlyDubai, huudahdin riemusta.

Odotus.

Dubaissa yövyimme Le Royal Meridien Beach Resort & Spa -hotellissa, joka on yksi upeimmista hotelleista, jossa olen ikinä ollut. Näkymä parvekkeelta oli tämä:



Hotellissa on oma yksityinen hiekkaranta, monia ravintoloita, baari, uima-allas, spa, ja kaikkea mitä yleensä voi tarvita tai haluta.

Perjantaibrunssit ovat suosittuja Dubaissa. Melkein kaksi vuotta sitten olin brunssilla japanilaistyylisessä Nobussa, ja paikasta tuli heti lempiravintolani koko maailmassa. Se on älyttömän kallis - brunssi sisältäen kaiken proseccon, viinin ja cocktailit, mitä jaksaa juoda, maksaa 150 euroa + tippi. Mutta ruoka, tunnelma ja palvelu on ihan mielettömän hyvää (viivyimme 4 tuntia) ja tämä brunssi ei unohdu ikinä. Kulutan paljon mieluummin rahaa ruokaan ja ravintoloihin kuin vaikka merkkivaatteisiin, spa-hoitoihin tai kosmetologilla käymiseen.

Paras annos Nobussa, Black Cod Yuzu Miso

Paprikasushia! Niin punaista ja kaunista, näyttää ihan kalalta.

Kurkku-sake-cocktail ja joku punainen drinkki.

Neljän tunnin prosecco- ja sushiövereiden jälkeen matka jatkui kohti Dubai Mallia - mielettömän kokoinen ostoskeskus, jossa eksyn joka kerta. Siellä on yksi kiva ravintola, johon menen aina siellä ollessani - Social House, jonka terassilta on upeat näkymät:



Koko lauantain vietin rannalla ja luin kirjaa - Nainen junassa. Aika jännä, paitsi arvasin jo puolivälissä kuka on murhaaja. En ole iso biitsi-fani, mutta päivän tai pari osaan nauttia. Kävin uimassa monta kertaa ja nautin siitä, että sain olla yksin mojitojen ja kirjani kanssa. Yksin biitsillä hengailussa on tosin se huono puoli, että mietin koko ajan, koska joku pöllii rahani ja kännykkäni, kun pulikoin aalloissa.












Koska 10-tuntinen lentokenttäodottelu söi koko torstain, miniloma jäi vain kahden päivän pituiseksi. Lento lähti Dubaista kello 4 aamuyöllä. Kun heräsin lentokoneessa, ajattelin, että nyt saavutaan Kabuliin. Kapteeni ilmoittikin että laskeudumme Peshawariin, Pakistaniin. Vietimme mukavat 3 tuntia Peshawarin kentällä, kunnes sää Kabulissa selkeni.

Matkan alku ja loppu eivät menneet ihan kuten suunniteltu,  mutta kaksi päivää siinä keskellä olivat aika hauskoja, kaiken vaivan ja rahan arvoista. Nyt Dubai on nähty ja koettu, ei tarvitse mennä enää uudestaan. Paitsi ehkä Nobuun. Sinne voisin mennä aina ja ikuisesti.

Peshawarin yllätyspysäkki.