Afganistan romahtaa - ja naiset kärsivät siitä eniten

Afganistan on sanoinkuvaamattomassa romahtamispisteessä, ja siitä kärsivät eniten naiset.

Talebanin joukot ovat nopeasti otteneet haltuunsa Afganistanin maakuntia ja suurimpia kaupunkeja. Talebanien voittokulku on yllättänyt kaikki – eilen he valtasivat Afganistanin toiseksi suurimman kaupungin Kandaharin,  mikä on symbolisesti hyvin tärkeä voitto, ja eilen he saivat haltuunsa myös Logarin, joka on vain noin 80 kilometrin päässä Kabulista. Tänään he ovat vallanneet kaksi muuta maakuntaa. Talebanit ovat jo Char Asyabin piirikunnassa, vain 11 kilometriä Kabulista etelään. He kontrolloivat nyt 19 maan 34:stä maakunnasta.

Heratin maakunnassa 2016 - Taleban valtasi Heratin eilen.

Kabulin menetys on vain ajan kysymys – jotkut arvioivat muutamia päiviä, jotkut viikkoja.

Afganistanilaiset ystäväni ja kollegani Kabulissa ovat peloissaan ja osa on jo menettänyt toivonsa. Muutama on onnistunut jo aikaisemmin muuttamaan Turkkiin mutta suurin osa asuu vielä Kabulissa tai maakunnissa. YK:n toimistot ovat evakuoineet työntekijöitään Kabuliin. Monet suurlähetystöt ovat sulkemassa ja Yhdysvallat on lähettänyt 3000 sotilasta turvaamaan henkilöstön evakuointia.

”Olemme menettämässä kaiken”

Kollegani mukaan ”tilanne on pahempi kuin mitä uutisissa näkyy”. En ihan tiedä, miten se on edes enää mahdolllista.

Tilanne on äärimmäisen vakava kaikille, mutta varsinkin Afganistanin naisille, puhumattakaan seksuaali- ja sukupuolivähemistöihin kuuluvista. Talebaneilla on nykyään ehkä älypuhelimet ja sosiaalinen media hallussa, mutta heidän suhtautumisensa naisiin ja naisten oikeuksiin ei ole muuttunut. BBC:n haastattelussa Talebanin edustaja kertoo että tietenkin aviorikoksesta koituu naiselle rankaisuksi kuolema kivittämällä. Sadalla raipaniskulla selviää jos vain harrastaa seksiä ennen kuin on naimisissa.

Ystäväni, jotka työskentelevät tai ovat työskennelleet YK:lla ja ulkomaalaisten kanssa pelkäävät, ja syystä. He kertovat, kuinka heidän tyttärensä eivät todennäköisesti pääse kouluun. He eivät enää voi käydä töissä vaan heidän tulee pysyä kotona.

Manizha (nimi muutettu) kirjoitti minulle tänään näin:

Sydämeni itkee eikä silmissä ole enää jäljellä kyyneleitä. Olemme menettämässä kaiken – toivomme, elämämme, kaikki tapahtuu niin nopeasti. Talebanin eteneminen hetki hetkeltä tuntuu kuin hitaalta kidutukselta.

Manizha kuuluu myös Talebanien vainoamaan hazara-vähemmistöön.

Toinen ystäväni Tahera (nimi muutettu) yrittää löytää pakoreittiä mihin vain. Hän elää leskenä Kabulissa viiden lapsensa kanssa. Tahera sanoo:

He (Taleban) eivät tule ikinä hyväksymään naista joka on työskennellyt YK:lle. He eivät tule koskaan muuttumaan.

Kaikki etsivät pakotietä mutta se ei ole helppoa, varsinkin kun useimmat lähetystöt ovat lopettaneet viisumien myöntämisen afgaaneille viime päivien aikana. Yritän auttaa heitä parhaani mukaan, mutta tilanne tuntuu toivottomalta.

Kabul / 2017

Ei ulospääsyä

Yhdysvallat ja monet länsimaat ovat viime viikon aikana alkaneet myöntämään oleskelulupia maiden palveluksessa olleille afgaaneille. Suomi on sitoutunut evakuoimaan enintään 130 Suomea palvellutta sekä EU:lla ja Natolla työskennellyttä afgaania ja heidän perheenjäseniään, mikä on hienoa. Toivoisin kuitenkin, että Suomi harkitsisi oleskeluluvan myöntämistä laajemmin myös niille afganistanilaisille, jotka eivät ole olleet suorassa palvelusuhteessa Suomen kanssa – erityisesti naisille ja heikommassa asemassa oleville.

Esimerkiksi Kanada on juuri eilen lupautunut  erityisohjelman puitteissa tarjoamaan turvapaikkaa 20,000 afgaanille, joiden henki on vaarassa – erityisesti naisille, ihmisoikeuspuolustajille, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluville ja toimittajille. Toivon, että Suomi voisi Kanadan lailla näyttää mallia tasa-arvon ja naisten oikeuksien puolestapuhujana.

Naiset eivät valitettavasti hyödy tasavertaisesti länsimaiden evakuointiprosesseista – esimerkiksi suuri osa lähetystöille tai sotilasoperaatioille työskennelleistä ovat olleet kokkeja, autonkuljettajia, logistiikka-alan ihmisiä tai tulkkeja, ja suuri osa näistä on Afganistanissa usein miehiä, samalla kun naisia löytyy enemmän kansalaisjärjestöistä ja kehitysyhteistyöhankkeista. Naiset jäävät tyhjän päälle ja vaihtoehtoja ei ole.

Ystäväni Manizha kirjoitti tänään: "Iranin lähetystö on kiinni. Intia on kiinni. Tadžikistan on kiinni. Uzbekistan on kiinni.” Maateitse ei Afganistanista edes pääse enää koska Taleban hallitsee rajanylitysalueita. Ja kukaan ei tiedä miten kauan kaupalliset lentoyhtiöt enää lentävät Kabuliin.

Kunduz (2017), jonne Talebanit saapuivat kolme päivää sitten.

Ulkomaalaiset yrittävät auttaa afgaaneja parhaansa mukaan. Facebookissa ja Whatsappissa ulkomaalaisten koordinaatioryhmissä jaetaan tietoja viisumeista, yhteystiedoista ja evakuointimahdollisuuksista ja yritetään saada jotain selkoa tähän kaaokseen. Olen kirjoittanut ulkoministerille ja toivon, että Suomi harkitsee nykyistä kantaansa. Yritän löytää ratkaisuja, yhteyksiä, mahdollisuuksia - edes jotain toivoa Manizhalle, Taheralle, ja lukemattomille muille, joihin olen ollut yhteydessä. Mutta on vaikea olla menettämättä toivoa koska en voi tarjota heille mitään konkreettista tietä ulos.

Länsimailla on vastuu auttaa täydelliseen kaaokseen luisunutta Afganistania. Toisin kuin eräs asiantuntija vastikään kommentoi TV:ssä, Talebanit eivät ole ”osa Afganistanin DNA:ta”. Talebanin nousua 80-luvulla on tahallisesti tuettu länsimaiden intressien puitteissa Neuvostoliiton vastaisessa sodassa. Afganistan on ollut suurten valtioiden pelinappula, mistä on aina kärsinyt eniten siviilit. Afganistanin DNA ei ole Talebanit. Afganistan on paljon muuta – kauneutta ja hyvyyttä niin monilla tasoilla, ja on väärin  yksinkertaistaa ja määrittää koko maa, historia, kulttuuri ja ihmiset ”tribaaliyhteiskunnaksi”, jonka soluja Taleban ilmentää.

Kandaharissa vuonna 2017 - Afganistanin toiseksi suurin kaupunki joutui Talebanien valtaan eilen.

Afganistanin naiset ovat menettämässä toivonsa, ja kaiken tämän jälkeen he ansaitsevat enemmän.

Jotkut ovat ilmaisseet toiveensa, ettei kaikki ”hyvät ihmiset” lähtisi Afganistanista, jotta maalla olisi vielä edes jotain toivoa tulevaisuudessa, vaikkakin Talebanin hallinnon alla. Kaunis ajatus, mutta keneltä voi odottaa jäämistä elleivät heidän tyttäret pääse peruskouluun, saati yliopistoon? Elleivät he saa tehdä töitä (paitsi opettajana tai lääkärinä burkan alla)? Jos 12-vuotias tytär voidan naittaa Taleban-taistelijoille (kuten on viime viikkoina tapahtunut)? Jos et voi vapaasti lähteä kodistasi ilman miespuolista sukulaistasi?  Jos pelkäät, että Taleban kolkuttaa ovellesi hetkenä minä hyvänsä koska olit tekemisissä ulkomaalaisten kanssa?

Jäisitkö sinä?

 ----

Miten voit auttaa:

Ota yhteyttä Ulkoministeriöön jotta Suomi harkitsisi oleskeluluvan myöntämistä laajemmin kuin nykyisille 130 afgaanille – erityisesti naisille – esimerkiksi somessa tai sähköpostilla (etunimi.sukunimi(at)formin.fi) Ota yhteyttä jos haluat tukea kirjeen kirjoittamisessa.

Lahjoita paikallisille tahoille, jotka tekevät tärkeää työtä, esimerkiksi Emergency NGO joka tukee terveydenhuoltoa + olen seurannut heidän työtä paikan päällä ja tekevät äärimmäisen tärkeää työtä vaikeissa olosuhteissa.

----

Lahjoita "Women Globally Working to Protect Afghan Women" kampanjaan täällä:

Women Globally Working to Protect Afghan Women

EPEK International Urgent Refugee Crisis in Afghanistan: August 2021

https://donorbox.org/urgent-refugee-crisis-in-kabul-2021?fbclid=IwAR3FPFHZYBjH5MtQbP2qlO9MQfuBPDKPzbmQoPe8rGrWii6GMAQaMLcKJZY 

---

Lahjoita YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:lle täällä.

---

Ota yhteyttä 1001kabul@gmail.com jos haluat lisätietoja tai keskustella aiheesta.

Lopetin 1001-Kabul -blogini kirjoittamisen Afganistanista lähdettyäni vuonna 2017, mutta kaikki kirjoitukset 2013-2017 säilyvät vielä tällä sivustolla.

Hassanin vaimodilemma

Istuin kuuden afgaanimiehen kanssa syömässä lounasta syrjäisessä pikkukaupungissa Bamyanin maakunnassa. En ihan täysin tiedä miten, mutta kuskimme aloitti keskustelun aiheesta, pitäisikö hänen hankkia toinen vaimo. Afganistanissa miehille on sallittua olla naimisissa neljän naisen kanssa samaan aikaan.



Kysyin Hassanilta, miksi hän miettii, että tarvitsisi uuden vaimon. Hän vastasi, että nykyinen vaimo on hyvin kiireinen kaikkien kotiaskareiden kanssa ja hän tarvitsisi apua. Kysyin, mitä jos hän itse auttaisi vaimoaan kotitöissä – pesisi välillä pyykkiä, siivoisi, tekisi ruokaa. Tiesin jo, että reaktio tulee olemaan hyvin hämmentynyt – aivan kaikilla kuudella miehellä. Miehen osallistuminen kotiaskareisiin ei tulisi kuuloonkaan.

Ihmettelin, miten Hassan otti aiheen puheeksi kun olin läsnä, mutta kun pääsin alkuun, oli vaan pakko kysyä aiheesta lisää ja puida se läpi täysin. Dilemma oli siinä, että uusi vaimo tulisi kyllä tarpeen, mutta se tulisi kalliiksi – Afganistanissa miesten pitää maksaa morsiamen perheelle lahjaraha, joka on aika korkea summa käteistä, koruja, vuohia ja sen sellaista.

Kysyin, mitä mieltä Hassanin nykyinen vaimo on tästä suunnitelmasta. Hassan vakuutti, että vaimolle suunnitelma olisi ihan OK, koska hän todellakin tarvitsee sitä lisäapua kotitöissä. Mitä jos menemme nyt sun kodin kautta kysymään vaimolta, mitä mieltä hän todella on, sopisiko se? kysyin. Mies hämmentyi täysin ja oli jo pienessä paniikissa, että aion tulla kylään.

Ehdotin, että mitä jos sen sijaan, että mies ottaa toisen vaimon, hän palkkaisi osa-aikaisen siivoojan/kotiapulaisen kotiinsa. Siivooja muutamana päivänä viikossa tulisi varmasti halvemmaksi kuin uuden morsiamen hinta ja elättäminen. Tämäkin oli kuulemma ihan käsittämätön idea – miksi maksaisin jollekin toiselle naiselle kotitöistä, jos hän ei sitten tee mitään muita vaimon töitä? (viitaten seksiin). Hölmistyneitä katseita ympäri lounaspöytää. Kaikki olivat samaa mieltä. Toisen vaimon hankkiminen on siis kaikin puolin näköjään kannattavampaa.

Afgaanitytön taidetta.

Keskustelimme, millainen uuden vaimon sitten pitäisi olla. Kysyin, suostuisiko Hassan (45) naimaan vaikka 40-vuotiaan lesken, sillä leskinaisilla on usein todella vaikeaa elää yksin ja heidän ei ole helppo löytää uutta aviomiestä. Pienen pohdinnan jälkeen selvisi, että vain noin 20-vuotias morsian kelpaisi.

Tämän kiehtovan keskustelun päätteeksi kysyin, miksi on OK että miehet saavat mennä naimisiin useamman kuin yhden naisen kanssa, mutta naisille ei suoda samaa valinnanvapautta. Kysymys oli miesten mielestä järjetön – koska eihän silloin voisi tietää kuka on naisten lasten isä! Huokaus.



Työpaikallani on muutamia miehiä, joilla on enemmän kuin yksi vaimo. Kuskini hankki uuden vaimon, kun edellinen sairastui. Jotkut hankkivat toisen vaimon, jos ensimmäinen synnyttää vain tyttöjä (sekin tietenkin naisten "syy"). Joillekin useampi vaimo on statusjuttu.

Työkaverini paljasti, että sanoi kerran yhdelle kahden vaimon omaavasta kollegoistamme, että olen moniavioisuuden focal point toimistossamme. En ihan täysin tiedä, miten miehet käsittivät tämän "virallisen" asemani, mutta kyseinen mies oli kuulemma aina vähän paniikissa läheisyydessäni. He paljastivat asian hänelle vitsiksi vasta muutaman kuukauden jälkeen.

Keskustelu moniavioisuudesta on raivostuttava, koska siinä korostuu yksi epätasa-arvon ydinajatus – että naiset ovat miesten omaisuutta, joita ostetaan helposti ja kohdellaan miten vain. Kansainvälisten järjestöjenkin työntekijöidenkin mielestä on siis ihan ookoo omistaa muutama vaimo, mutta sama ajatus naisista, jotka omaavat monta aviomiestä, järkyttää. Naiset harvemmin saavat sanoa mielipidettään siihen, hankkiiko mies toisen vaimon. Tuplastandardit ja epätasa-arvo on niin silmille hyppivää, mutta useimmat miehet itse eivät koe sitä niin. Se on vain heidän oikeus.

Ghorilainen mikropenis

Kuulin vähän aikaa sitten yhden älyttömimmistä tositarinoista ikinä. Olin illallisella miespuolisten kollegoideni kanssa hienossa hotellissa. Ruuan jälkeen menimme hotellin kattoterassille nauttimaan muutaman tuopillisen vihreää teetä. Vihreä tee + valot kaupungin yllä on näköjään resepti levottomiin, unohtumattomiin tarinatuokioihin.



Puheenaiheena oli Afganstanissa sallittu polygamia, eli miehien mahdollisuus mennä naimisiin enemmän kuin yhden naisen kanssa samaan aikaan. Keskustelu siirtyi siihen, miten vaikea naisten on saada avioero Afganistanissa. Miehet voivat erota naisista sanomalla vain 3 kertaa "eroan sinusta", sillä siisti. Naisille avioero on monissa paikoissa mahdotonta. Avioeroon pitää olla joku tietty ja tarkka "syy", kuten miehen parantumaton sairaus tai että mies ei pysty elättämään naista. Sharia-laissa on säädelty myös muita päteviä avioeron syitä, kuten jos vaikka mies antaa luvan avioeroon, jos mies menee pitkälle matkalle ilman vaimon lupaa tai jos mies pakottaa naisen tekemään "epämoraalisia tekoja".

Avioero ei yleensä ole naisen valinta, kuten ei moni muukaan asia Afganistanissa.



Tämän valaisevan teehetken edetessä opin, että mikropenis on myös ihan validi avioeron syy.

No, ei tietenkään sharia-lain tai muun lain edessä, mutta tämä tarina on silti tosi. Kollegani tiesi afgaanimiehen, jonka vaimo halusi avioeron, koska miehellä oli aivan liian pieni penis. Siis kuulemma mikropenis.

Kun miespuoliset kollegani voivat vapautuneesti puhua keskuudessani mikropeniksistä, tiedän, että olen päässyt aika pitkälle tässä luottamuksenluomishommassa. Mies vähän punasteli kertoessaan juttua, mutta se oli kuitenkin hänen mielestään niin hyvä anekdootti, ettei hän malttanut olla jakamattakaan. Kun hän pääsi kunnolla vauhtiin, jutun kertomista vaikeutti se, että mies oli tukahtua naurusta ja haukkoi monessa kohdassa lisähappea.

Vuosi oli siis 2002, paikka Ghorin maakunta, ja nainen ei hyväksynyt miestään siipaksi kun hääyönä koko totuus valkeni hänelle. Nainen meni paikallisen ghorilaisen sotilaskomentajan ja kyläyhteisön johtomiehen puheille, vaatien avioeroa. Sotilaskomentaja vaati, että mies tuodaan paikalle kyläneuvoston eteen, jotta he voisivat tarkistaa, puhuuko nainen totta. Komentaja halusi miehen pudottavan housut alas neuvoston edessä, jotta asiaan saataisiin reilu, faktoihin perustuva päätös. Aviomies ei suostunut, ja kun sotilaskomentaja pysyi vaatimuksessaan, mies pakeni vähin äänin länsirajan yli Iraniin. Häntä ei ole nähty sen jälkeen. Nainen oli vapaa.



Juttu oli niin älytön, että epäilin sen paikkansapitävyyttä. Ihan totta se kuulemma on - mies tuntee vieläkin ihmisiä tästä ghorilaisesta kylästä, joka ei unohda juttua ikinä. Ex-aviomies on vieläkin maanpaossa Iranissa.

Liian monta kupillista vihreää teetä kattoterassilla, ja nyt olen tätäkin tietoa ja kokemusta rikkaampi.
Ja tiedän myös, että olen luonut niin hyvät suhteet kollegoihini, että he voivat vaivatta sanoa seurassani "mikropenis", googlailla siitä kuvia ja kierrättää mikropenis-iPhonea koko pöytäseurueen kesken, välillä lisää teetä kaataen.

Se on isoa se.

Abortti Afganistanissa

Tapasin vähän aikaa sitten terveydenhoitajan, joka kertoi minulle yhden masentavimman tositarinan, jonka olen täällä kuullut. "Fatima" työskentelee terveydenhoitajana koillisessa Badakhshanin maakunnassa, pienellä julkisella klinikalla maakunnan pääkaupunki Faizabadin lähistöllä. Kerran klinikalle tuli 16-vuotias tyttö, joka rukoili Fatimaa, että hän saisi klinikalta abortin. Tyttö oli hysteerinen ja anoi apua, mutta Fatima ei voinut kuitenkaan auttaa - abortti on Afganistanissa laiton, eivätkä julkisen puolen terveyskeskukset tee niitä.

Fatima epäili, että tyttö on raiskattu, mutta ei voinut tietää varmasti, sillä tyttö ei suostunut puhumaan tilanteestaan mitään.

Naiset jonottavat klinikan ulkopuolella Badakhshanissa.

Fatima kertoi, että kun tytön isä sai tietää raskaudesta, hän olisi halunnut tappaa tyttärensä. Avioliiton ulkopuolinen lapsi on suuri häpeä perheelle ja koko yhteisölle. Tytön äiti kuitenkin puolusti häntä ja esti "kunniamurhan". Perhe joutui myymään koko omaisuutensa - muutaman vuohen ja pienen maapläntin - jotta saivat tarpeeksi rahaa Kabuliin matkustamiseen ja aborttiin ykisyisellä klinikalla, jossa lääkäri veloitti siitä noin 400 dollaria, joka on täällä paljon rahaa. Perhe menetti kaiken, tärkeimpänä kunniansa muiden silmissä.



Kun tyttö ja äiti palasivat Badakhshaniin, kaikki tiesivät, että tytölle oli tehty abortti. Kukaan ei tulisi ikinä menemään naimisiin hänen kanssaan, koska hän ei ole neitsyt ja vielä sen lisäksi syyllistynyt häpeälliseen aborttiin. Nyt hänen miespuoliset perheenjäsenet hakkaavat häntä säännöllisesti. Hän ei voi ikinä lähteä kotoaan, muuttaa pois tai tehdä mitään elämällään. Ainoastaan äiti suojelee häntä.

Abortti on maassa lailla kielletty, mutta se on silti yleistä. Lääkärit, jotka tekevät abortteja, voivat saada isot sakot tai joutua jopa vankilaan - sama uhka koittaa naisia, jotka hankkivat abortin. Abortti ei ole sallittu edes raiskaustapauksissa - vain jos äidin henki on vaarassa tai jos on todettu että vauva syntyisi hyvin vakavien vammojen kanssa. Näissäkin tapauksissa asiaan vaaditaan monen miehen mielipide ja "asiantuntijalausunto", mukaan lukien uskonnollisen neuvoston.



Naisia kuolee ei-toivottujen raskauksien takia - perheen kunnia on monille, varsinkin miehille, usein tärkeämpää kuin naisen henki. Naiset ottavat suuren riskin, kun he hankkivat laittoman abortin, mutta usein riski kuolla tai kokea vakavaa väkivaltaa raskauden takia on vielä vakavampi.

Sairaanhoitaja-Fatiman kertoma tarina oli ahdistava, mutta valitettavasti hyvin yleinen Afganistanissa. Naiset kärsivät "kunnian" käsitteestä ja koko käsite saa merkityksensä vain naisten kontrolloimisen kautta.

Naiset hankkivat abortteja monista syistä - raiskauksen takia, koska he eivät ole vielä naimisissa, avioeron takia, tai jos ultraääni näyttää, että sikiö on tyttö. Poikalapsia arvostetaan suuresti, ja jos nainen ei kykene synnyttämään poikaa, häntä usein hakataan ja syytetään. Kukaan ei tiedä, että miehen kromosomi päättää lapsen sukupuolen - tämäkin "vaje" on tietenkin vain naisen vika.

Ehkäisy on vieläkin tabu ja naiset synnyttävät keskimäärin 5 lasta elämänsä aikana, eniten kaikista Aasian maista. Myöskään jälkiehkäisytabletteja ei ole vapaasti saatavilla. Monet rinnastavat ne aborttiin, ja menee vielä pitkä aika, ennen kuin tabletit hyväksyttäisiin osaksi maan virallista, sallittua lääkelistaa. Olen monesti joutunut selittämään täkäläisille lääkäreille raiskauksiin liittyvissä koulutuksissa että tabletti ei lopeta jo alkanutta raskautta, vaan estää raskauden alkamisen. Sitä on silti vaikea hyväksyä.

Terveyskeskus Badakhshanissa.

Naiset ja tytöt kärsivät maassa jo muutekin tarpeeksi, ja kun abortti on laiton, he kärsivät vielä enemmän. Monet käyvät klinikoilla, joissa ei ole koulutettuja lääkäreitä tai kätilöitä, ja joutuvat kärsimään huonosti tehdyn abortin seurauksista. Monet menettävät koko omaisuutensa yksityisille klinikoille, koska heillä ei ole vaihtoehtoja.

Naisia kohdellaan kuin rikollisia, mutta he eivät voi tehdä muutakaan, vapaasti päättää omasta elämästään tai kehostaan. Usein valinta on abortti tai oma henki.

Lentoemäntäsankarini

Saavuin tänään Heratiin, Afganistanin läntiseen maakuntaan. Lentokoneessa tapasin aivan mielettömän naisen. Ulkonäön perusteella oletin, että hän ei ole afgaani, mutta varmaan Tadzikistanista. Hänellä oli Safi Airwaysin univormu päällä: lyhyt kirkkaansininen jakku, housut, kirkasta punaista huulipunaa, hiukset isolla nutturalla, ei päähuivia. Ei todellakaan tyypillinen afgaaninainen.

Naiset iltapäiväkävelyllä eilen Kabulin joen varrella.

Vielä uskomattomammaksi asian tekee se, että hän on etniseltä taustaltaan pashto (pataani) ja on kotoisin vanhoillisesta Logarin maakunnasta. Hazarat ovat usein vapaamielisempiä ja naisilla on enemmän mahdollisuuksia, tajikeilla vähän vähemmän, mutta pataanit ovat usein kaikista tiukimpia mitä tulee naisiin ja heidän vapauteen työskennellä ja kulkea vapaammin.



Hän valmistui pari kuukautta sitten yliopistosta englannin kielen kandinohjelmasta. Hän aloitti työt Safi Airwaysilla (Afganistanin paras lentoyhtiö, olen fani) kuukausi sitten ja tienaa noin 350 dollaria kuussa, joka on hyvä palkka. Hän elättää sillä perhettään Kabulissa. "Melkein kaikki naiset haluavat vain heti löytää poikaystävän tai mennä naimisiin, mutta minä en halua miestä - haluan käydä töissä ja oppia uusia asioita." Sankari.

Arvioin, että koko lentokone paheksuu häntä - nuori nainen töissä, palveluammatissa, lyhyt jakku, ei päähuivia. Kollegani varmisti, että näin on - kukaan tässä koneessa (paitsi minä) ei pidä asiaa mitenkään hyvänä juttuna. Jopa naiset kuulemma puhuisivat hänestä pahaa.

Kysyin lentoemännältä, mitä mieltä hänen perheensä on hänen työstään. He hyväksyvät työn (raha on varmasti ihan mukavaa), mutta monet sukulaiset eivät. Monille hän ei edes kerro, missä oikeastaan on töissä.



Hän oli niin itsevarma, motivoitunut ja onnellinen. Haki juuri uusia töitä Turkish Airlinesilta. Koko parisatainen matkustamo tuomitsee häntä, mutta hän ei välitä. Hän joutuu usein seksuaalisen häirinnän kohteeksi töidensä aikana. "Kandahariin menevät lennot ovat kamalimpia." Mutta hän kertoo asiasta heti miespuoliselle pomolleen, joka menee ojentamaan ahdistelijoita samantien.

Haluaisin itselleni osan tämän naisen tarmosta, vahvuudesta ja itsevarmuudesta.

Ehkä mahtavin matkalaukkuhihna, jonka olen koskaan nähnyt. Matkatavaroita tarvitsi odotella vain pari minuuttia kun ne kärrättiin koneesta takaovelle ja siitä hihnalle.

Odotin laukkuani tuloaulassa, kun eräs afgaanimies rupesi juttelemaan. "Niin hienoa, että sinä tulet tänne Amerikasta ja kunnioitat meidän kulttuuria käyttämällä päähuivia. Se lentoemäntä oli ihan kamala, ja hän on sentään afgaani! Ei mitään kunnioitusta!"

Mies varmaan luuli että olen jotenkin otettu tästä kommentista. Kysyin häneltä, miksei lentoemäntä saisi pukeutua niin, kuin itse haluaa. Se ei ole soveliasta täällä meidän kulttuurissa. Kysyin miehen mielipidettä, miksiköhän lentoemäntä ei halunnut pukeutua huiviin. Se on varmaan joku markkinointikikka, se vetoaa moniin nuoriin miespuolisiin asiakkaisiin ja tuo lisää tuloja yhtiölle.

Sanoin miehelle, että mielestäni nainen on todella rohkea. Ai rohkea - mitä, tappoiko hän 15 talebania, mikä hänestä tekee rohkean?! Mies kiihtyi ja ärsyyntyi. Jotenkin mahtavaa, että täällä päin se, kuinka monta talebania on tappanut, on rohkeuden indikaattori.

Sanoin, että hän on rohkea, koska hän uskaltaa elää niin kuin haluaa eikä välitä muiden mielipiteistä. Täällä teidän kulttuurissa monien mielestä naisten ei ole oikein soveliasta edes käydä töissä vaan olla vaan kotona, tehdä ruokaa ja hoitaa lapsia. Hän tekee mitä haluaa ja tukee rahallisesti perhettään, vaikka se ei ole hänelle helppoa. Se on rohkeutta.

Mies ei oikein osannut sanoa enää mitään. Poimin matkalaukkuni ja muistin vielä mainita, että en ole Amerikasta.

Toivottavasti tapaan vielä tämän lentoemännän paluumatkalla. Mikä inspiraatio elää enemmän omannäköistä elämää ja välittää vähemmän muiden mielipiteistä tai esteistä. Idolini.

Vesiterapiaa

Naispuolinen kollegani tuli toimistooni yksi päivä todella innoissaan. Hän kertoi minulle, että oppi viikonloppuna uimaan. Hänen veljen talossa on uima-allas, jossa koko perhe oli polskutellut  viikonlopun. Hän ei ollut eläessään ollut järvessä, meressä tai uima-altaassa. Kabulissa on uimahalleja, mutta ne ovat tarkoitettu vain miehille. On siis todella harvinaista, että nainen osaa uida.

Siksi olin tästä uutisesta enemmän kuin innoissani - Mariam ui sammakkoa, niin moni muukin asia on vielä mahdollista.



Kollegani näytti minulle videoita, joissa näkyy kun hän, hänen tyttärensä ja siskonsa opettelevat uimaan. He polskivat uima-altaassa t-paidat ja farkut päällä, perheen miesten seurassa. Voi elämä. Googlasin hänelle kuvan burkinista, mutta hän ei ollut ikinä kuullutkaan sellaisesta, eikä niitä kuulemma myydä Kabulissa.

Ajattelin tilata hänelle netistä seuraavan lomani aikana burkinin. Jos joku tietää, mistä Suomessa voi ostaa burkineja, kertokaahan.

Tässä ei nimittäin ole kyse mistään pienestä jutusta - afgaaninaiset eivät yleensä saa harrastaa mitään urheilua. Sitä ei pidetä sopivana vaan kaikki urheilu kuuluu miehille, kuten melkein kaikki muukin tässä maassa. Uimisen lisäksi tämä nainen käy lounastauoilla kuntosalilla ja joogaa kotonaan monta kertaa viikossa. Respect.

Mikä isyysloma?

Kävin taannoin mielenkiintoisen keskustelun miespuolisen paikallisen kollegani kanssa isyyslomasta. YK:lla isät saavat noin kuukauden isyyslomaa (äideille suodaan lomaa huimat 4 kk). Kysyin, onko hän käyttänyt isyyslomiaan. Ei ole. Kysyin että no miksi, johon mies selitti jotain epämääräistä että "kyllähän niitä lomia voisi pitää kun ne on meille annettu, en ole vaan vielä tähän mennessä pitänyt." Yleensä afgaanifirmoilla tai järjestöillä ei ole isyyslomakäytäntöä.

Aivan mahtavat julisteet jotka sain YK:n Väestörahasto UNFPA:lta. Ne ovat näyttävästi esillä toimistossani.

Kun kysyin, miksi hänen mielestään isyysloma on edes olemassa, hän ei tiennyt mitä sanoa. Hyvä kysymys, hän sanoi ja alkoi oikeasti miettiä asiaa. Kun kysyin, mitä tekisit isyyslomalla jos käyttäisit sitä, hän sanoi että aina kotoa löytyy jotain pientä korjattavaa, yleistä hengailua, sukulaisten ja kavereiden kanssa seurustelemista. Kun kysyin, entä jos isyysloman aikana auttaisi vaimoa lastenhoidossa, siivoamisessa ja ruuanlaitossa, sain vastaan hyvin hämmentyneen ilmeen. Miehet eivät siivoa tai hoida lapsia. Siis kunnon miehet. Tiesin jo etukäteen hänen vastauksensa, mutta kunhan halusin silti kysellä - olen välillä ärsyttävä sillä tavalla.



Kyselin toiseltakin kollegaltani isyysloman vietosta. Hän oli kuulemma pitänyt isyyslomansa aina. Silti - isyysloman pointti ei ole osallistua kotitöihin ja lastenhoitoon. Se on vain extralomaa. Monille miehille on todella noloa jos muut saisivat tietää että he auttavat kotona tasavertaisesti vaimojaan.

Afganistanissa rittää paljon tekemistä sukupuoliroolien höllentämisessä. Monet miehet varmasti haluaisivat auttaa kotona, tehdä ruokaa tai hoivata lapsia, mutta näiden asioiden tekeminen kyseenalaistasi koko miehuuden ja maskuliinisuuden. Haluan ajatella, että suljettujen ovien takana miehet hämmentävät munakoisopataa ja heittävät pyykkiä koneeseen.

Kollegani sanoi, ettei ole ikinä vaihtanut vaippaa. Hänellä on viisi lasta. Vaipan vaihtaminen on naisten työtä, ei sovi miehille.



Yhdellä kollegallani on käyttämättä 80 vuosilomapäivää. 80! Kun mietin asiaa, kyse ei ole siitä etteikö tyyppi voisi kadota työpaikalta viikoksi aina silloin tällöin. Mutta se olisi hänelle varmasti vaan tosi tylsää - mitä hän tekisi kotona kaikki päivät? Toimistossa on kaverit, juttuseuraa, miehet, lounastauot, sosiaalinen elämä.

Monet miehet käyvät vapaasti töissä, mutta samat miehet eivät hyväksy, että vaimo lähtisi kotoa ilman heidän lupaansa. Tämä on todella yleinen käytäntö - naisten tulee kysyä lupa miehiltään ennen kuin menevät esimerkiksi markkinoille ostamaan vihanneksia. Jos mies on töissä, vaimo soittaa hänelle ja kysyy luvan. Ja en siis puhu mistään lukutaidottomista, maalla asuvista afgaaneista, vaan ihan niistä, jotka ovat lääkäreitä moderneissa sairaaloissa ja projektikoordinaattoreita YK:lla.



Sanoin kollegoilleni että miten niin naisten täytyy kysyä teiltä lupa, hehän ovat ihmisiä siinä missä tekin ja heillä on oikeus tehdä omia pääätöksiä ja poistua kotoaan? Kyse on kuulemma kunnioituksesta miehiä kohtaan eikä siinä ole mitään outoa. Työpaikan naiset vahvistivat tämän - luvan kysyminen on ihan normisettiä.

Erään uuden tutkimuksen mukaan 50% afgaaninaisista poistuu kotoaan korkeintaan neljä kertaa kuukaudessa ja 12% ei poistu koskaan kotoaan. 12 prosenttia! Niistä jotka joskus poistuu, 53% käyttää aina kasvot peittävää burkhaa.

Mieti, jos sinä olisit yksi niistä kymmenestä, joka ei ikinä poistu kotoaan? En osaa edes kuvitella.

Toimistopornoa

Järjestin toimistollemme uusia printtivalokuvia seinille kaunistamaan paikkaa. Otin itse jotkut valokuvista ja palkkasin myös ammattivalokuvaajan, joka otti kauniita kuvia organisaatiomme työhön liittyvistä asioista: terveydenhuollon ammattilaisista, äideistä, lapsista, miehistä, kaikenlaisesta.

Yksi suosikkikuvistani satojen joukossa on tämä:

Kuva on aivan mielettömän kaunis. Siinä afgaanikätilö tarkastelee naisen raskausmahaa. Molemmat naisista ovat antaneet suostumuksen kuvan ottamiseen ja julkaisuun. Kyseinen kuva on otettu Bamyanin maakunnassa klinikalla, joka auttaa sisäisesti siirtymään joutuneita (IDP, internally displacced person) ihmisiä.

Kuulin afgaanikollegaltani, etten todellakaan voi ripustaa kyseistä kuvaa toimistomme seinälle. Siitä syntyisi iso skandaali. Kuva on kuulemma täysin sopimaton.

Selitin, että molemmat naiset ovat kyllä antaneet suostumuksensa, ja kuvassa kuvataan ihan normaalia asiaa: naista, joka on raskaana. Kätilöä, joka tekee työtään. Ei siinä ole mitään pornografista tai alastomuutta - vain nainen, joka on raskaana, kuten noin 50% väestöstä jossain vaiheessa elämäänsä on.

Kaikki afgaanit, joilta asiaa kyselin, olivat samaa mieltä - kuva on todella kaunis, mutta emme voi laittaa sitä seinälle. Sen voisi kuulemma lahjoittaa johonkin sairaalaan Kabulissa, mutta meidän YK-toimiston seinälle sitä ei voi laittaa näytille.

Kysyin lisää, että miksi ei. Vaivaantuuko tästä enemmän naiset vai miehet? Yksi nainen sanoi minulle, että miehet. Mutta kun kysyin mieheltä, kuulemma naiset vaivaantuisivat. Jos kyseinen kuva riippuisi jossain toimistossa jossa nainen työskentelee, ja mies astuisi sisään, mies ei voisi katsoa kuvaa. Jos hän tällöin katsoisi kuvaa, nainen nolostuisi täysin.

Ymmärrän kulttuuriargumentin, mutta se silti ärsyttää minua. Eräs kaverini on tehnyt hyvän pointin aiemmin tässä maassa työskentelystä: työskentelemme kaikki YK:lla. Meillä pitäisi olla joitain yhteisiä arvoja ja normeja, joihin kaikkien pitäisi sitoutua. Olemme kaikki kansainvälisiä virkamiehiä. Monille afgaaneille on OK olla töissä YK:lla, ja lafkan palkka ja edut kelpaavat. Silti, kun on kyse "kulttuurikysymyksistä", tulee usein seinä vastaan.

Siskoni synnytti viime viikolla aivan ihanan vauvan. Toimiston väki oli tästä myös hyvin innoissaan ja onnittelivat paljon. Tuli puhetta afgaaninaisten synnytyksestä - kuulemma miehet eivät todellakaan tulisi samaan huoneeseen, jossa nainen synnyttää. Heitä ei usein päästetä edes sairaalaan, vaan naiset synnyttävät useimmin yksin, tai sitten jonkun naispuolisen sukulaisen läsnäollessa.

Selitin, että meillä miehet ovat usein synnytyksessä mukana, ja että haluaisin itsekin mieheni synnytykseen mukaan, koska molemmillehan se lapsi tulee. Miehet olivat hyvin hämmästyneitä - näin ei todellakaan tapahtuisi täällä.

Kuvassa, jonka halusin ripustaa seinälle, on afgaanikätilö ja afgaaninainen, jotka ovat molemmat suostuneet kuvattavaksi ja antaneet luvan kuvan julkaisuun. Kuvan otti afgaaninainen. Sen printtasi afgaaniyritys. Silti se on liikaa yhteiskunnalle, Yhdistyneille kansakunnille.

Tämä alla oleva kuva on kuulemma ihan OK ja se roikkuu tällä hetkellä toimistoni edessä. Siinä näkyy naisen vauvamaha, mutta emme voi nähdä naisen kasvoja. Ja se on hyväksyttävää.

Miehet ja naiset voivat molemmat katsoa sitä ilman että kukaan vaivaantuu.

Minua vieläkin harmittaa tuo ylin kuva. Niin kaunis, täydellinen valokuva. Mutta kukaan ei saa nähdä sitä.

Nainen poltti "Koraanin", nainen poltettiin

Kabulia on kuohuttanut torstai-iltana tapahtunut järkyttävä murha. Joukko satoja afgaanimiehiä hakkasivat 27-vuotiasta afgaaninaista kivillä, kepeillä ja laudoilla, jonka jälkeen hänen ruumista raahattiin pitkin katua, hänet sytytettiin tuleen ja heitettiin Kabulin jokeen. Syy: nainen oli muka polttanut sivuja Koraanista.

Kun kuulin järkyttävästä uutisesta, ensimmäinen ajatukseni oli, että nainen varmasti kärsi mielenterveysongelmista ja/tai halusi kuolla. Koraanin polttaminen on täällä vakava juttu, jonka tähden on ennenkin tapettu ja mellakoitu. Olin oikeassa: naisen perhe kertoi, että hän oli kärsinyt mielenterveysongelmista lapsesta asti, eikä ymmärtänyt tekojaan.

Moskeija, jonka lähellä nainen hakattiin ja poltettiin.

Tapahtuma meni silminnäkijöiden mukaan näin: nainen oli alkanut polttaa paperia moskeijan lähellä, ja ilmoitti, että Koraani palaa. Lähellä ollut mies meni heti tarkastamaan tilanteen, otti palavia papereita talteen ja meni läheiselle kadulle kailottamaan kovaan ääneen, että nainen polttaa Koraania. Nopeasti kymmeniä, sitten satoja miehiä kerääntyi paikalle. Kukaan ei ole kuitenkaan pystynyt todistamaan, että nainen poltti Koraanin sivuja. Silminnäkijän mukaan sivuilla oli darin kieltä, ei arabiaa, joten sivut eivät olleet Koraanista.

Kukaan ei tietenkään välittänyt tarkastaa faktoja tai miettiä, että ehkä nainen on mielisairas. Sinänsä ihan sama - vaikka nainen olisi polttanut Koraania, ei mikään oikeuta miesten tekoja. Miehet päättivät olla itse oikeuslaitos, tuomari ja rankaisija, ja kokivat, että heillä on täysi oikeus hakata puolustuskyvytöntä naista.

Naisen palanut ruumis heitettiin Kabulin joen penkalle.

Tapaus on järkyttävä jo ihan itsensä takia: että joukko miehiä pääkaupungissa alkaisivat heitellä kiviä ja hakata naista, joka ilmoitti polttavansa Koraanin sivuja. Että he sitten raahaisivat ruumista kadulla ja sytyttäisivät sen tuleen (ei ole selvää, oliko nainen vielä elossa, kun hänet poltettiin). Mutta mikä tässä järkyttää todella paljon, on se, että sadat ihmiset ottivat tapahtumasta valokuvia ja videota, kannustivat miesjoukkoa, ja poliisikaan ei estänyt tätä brutaalia tekoa.

Mikä on myös järkyttävää, on tapahtumaa seurannut keskustelu. Monet afgaanit ovat tuominneet teon barbaarisena ja islaminvastaisena. Mutta jotkut korkeassa asemassa olevat, ns. tärkeät ihmiset, hyväksyvät miesjoukon teot. Ihan OK hakata ja polttaa nainen. Uskonnollisen ministeriön työntekijä ilmoittaa videolla, että jos nainen oli islaminvastainen, ei-muslimi ja poltti Koraania, joukon teot ovat täysin hyväksyttyjä. Korkea-arvoinen poliisijohtaja myös ilmoitti, että teko oli ihan OK ja sopiva rankaisu.

Yhdeksän miestä on kuulemma pidätetty tapauksen johdosta ja presidentti vakuuttaa, että asia tutkitaan läpikotaisin ja oikeus toteutuu. Samaan aikaan kabulilaisen moskeijan imaami varoittaa viranomaisia pidättämästä ketään, sillä se johtaisi vain protesteihin.

Biljoonia dollareita on kulutettu Afganistanin oikeuslaitoksen ja naisten/ihmisoikeuksien vahvistamiseen ja koulutukseen. Tämä tapaus raivostuttaa minua aivan suunnattomasti. Miesjoukon kuvaamien videoiden katseleminen raivostuttaa minua vielä enemmän. Ihmiset hyppivät naisen päällä, potkivat, huutavat, tökkivät, lyövät, tappavat, hurraavat, katsovat sivusta, videokuvaavat.

Muuttuuko mikään ikinä? Milloin?

Put a ring on it

Afgaanit usein ihmettelevät, miksi en ole naimisissa. Täällä olisi hyvin harvinaista että kolmeakymppiä lähestyvä nainen eläisi yksin. Poikaystävän tai avopuolison konseptia ei täällä tunneta.

Jotkut myös paheksuvat sitä, jos nuoret naiset eivät ole naimisissa. Se on vähän epäilyttävää ja monet varmasti miettivät, mitä vikaa naisessa on. Kulttuurissa avioliitto on normi ja siihen pyritään.

Jotkut ulkomaalaisista kavereistani ovat alkaneet käyttää sormusta nimettömässä ja ovat keksineet itselleen aviomiehen. Se kuulemma auttaa - heitä kunnioitetaan enemmän, heidän ei tarvitse kuunnella kyselyjä avioliitosta ja he kokevat joissain paikoissa olevansa enemmän turvassa. Olen harkinnut samaa - pitäisikö kehittää itselle joku oma Jared, keksiä siitä tarinoita, tulostaa kuva lompakkoon ja rengastaa nimetön? No ei.

Ymmärrän, että se tekisi joskus elämästä vähän helpompaa (monet yksin esim. Intiassa matkustavat kaverini ovat myös kokeilleet tätä aviopuolison keksimistä matkan helpottamiseksi), mutta ajatus tämän rakennelman takana ärsyttää: että jonkun pitäisi jo tavallaan omistaa minut, jotta joku toinen ei ahdistelisi minua tai että hän kunnioittaisi minua enemmän. En myöskään haluaisi valehdella ihmisille ja joutua sepittelemään satuja.

Mitäs mieltä olette, esittäisittekö naimisissaolevaa jos se ehkä lisäisi turvallisuutta ja elämän helppoutta esimerkiksi matkusteltaessa? Olen huomenna matkustamassa Mazari-i-Sharifin kaupunkiin Pohjois-Afganistaniin, ilman aviomiestä, ilman sormusta. Raportoin myöhemmin.

Kabulin säärishokki

Pari viikkoa sitten eräs tuntematon nainen käveli pitkin Kabulin katuja sääret paljaina. Tästä seurasi aikamoinen kohu, media on julkaissut aiheesta monia juttuja ja tuhannet jakoivat kuvia Facebookissa ja miettivät naisen motiiveja. Protestoiko hän jotain? Onko hän epästabiili ja kärsii mielenterveyshäiriöistä? Mikä vika?

"Koko kaupunki on shokissa" on ehkä vähän yliampuvaa medialta - koko kaupungin pitäisi olla enemmänkin shokissa jokapäiväisistä pommeista, mutta epätavallistahan tämä on. Itseänikin kiinnostaa mikä meininki naisella oli, ja onko hän afgaani vai ulkomaalainen.

Kabulissa vielä 70-luvulla minihameet ja paljaat sääret olivat ihan normaaleja. Ajat ovat muuttuneet, siinä samalla vaatetus ja naisia koskevat normit. Minua ärsyttää, kun jotkut vetoavat "Afganistanissa käytettiin ennen minihameita, nyt kaikki naiset hunnutetaan, mitä sortoa" -argumenttiin. Aivain kuin minihame olisi kehityksen tai naisten oikeuksien mittari ja päähuivi jotenkin automaattisesti alistava. Kuitenkin, tässä asiassa feministiminäni menee solmuun - minihame argumentti ärsyttää, mutta samalla jotenkin komppaan. Arvostan sitä, että naiset saavat laittaa päälleen mitä tahansa haluavat. Jos se on päähuivi, OK, jos se on minihame, OK. Säärikohu osoittaa, miten vahvasti kulttuuri ohjaa ja rajaa vaatetusta. Sama juttu tietysti kaikissa maissa, mutta joillain on enemmän valinnanvapautta.

Afganistanin lentoemäntiä 70-luvulla.

Tätä kuvakokoelmaa Afganistanista 60/70-luvulta on vaikeaa uskoa todeksi - levykauppoja, huippumuotia, road trippejä, naiset ja miehet hengailemassa keskenään, turismia - minihameita. Yli 30 vuotta sotaa, ja koko maa on täysin päälaellaan. Kysyin eilen kollegaltani, uskooko hän että Talebanit tulisivat vielä takaisin valtaan täällä. Hän sanoi, että Afganistan on sellainen maa, jossa mitä tahansa voi tapahtua silmänräpäyksessä ja kaikki voi muuttua yhdessä yössä. Kaikki on mahdollista.

Uusi presidentti, samat ongelmat

Tänään Afganistan sai vihdoin uuden presidentin - Karzai lähtee pois ja tilalle tulee Ashraf Ghani. Päivä on historiallinen, sillä tänään on ensimmäinen kerta, kun valta vaihtuu rauhanomaisesti ja demokraattisesti tässä maassa.

Vaalit eivät olleet helpot. Vaalien toisella kierroksella kesäkuussa Ghani julistettiin voittajaksi, mutta toiseksi tullut Abdullah Abdullah ei hyväksynyt tulosta, väittäen että koko prosessi oli täysin korruptoitunut. Abdullah oli voittanut vaalien ensimmäisen kierroksen. Kun hän ei suostunut hyväksymään ääntenlaskun tulosta, alkoi kolme kuukautta kestänyt ruljanssi - äänten uudelleenlaskeminen ja tarkastaminen YK:n varjelevien silmien alla.

Uusi presidentti. Kuva: AFP

Kolmen kuukauden tarkastusprosessi oli rankka ja joskus melko koominen. Jokainen ääni tarkastettiin pöytien ääressä vaalikomission hallitiloissa, joissa mukana jokaisessa tarkastuspisteessä oli Abdullahin edustaja, Ghanin edustaja, vaalikomission edustaja ja YK:n edustaja. Riitaahan siitä tuli.

Tyypit väittelivät keskenään esimerkiksi äänestäjien vaalilipukkeisiin laittamista rukseista: "onko tuo ruksi vai allekirjoitus? Allekirjoituksia ei hyväksytä." - "Tässä laatikossa on liian monta lipuketta, joissa on samanlaiset, täysin identtiset ruksit, eli yksi ihminen on vedellyt satoja rukseja" - "Mutta mistä sen voi tietää, tämä ruksi tässä on ainakin vähän erilainen..." - "Tämä ei ainakaan ole allekirjoitus, vaan ruksi, isoisälläni on samanlainen tapa vedellä rukseja". Vaalikomission tiloissa käytiin verbaalisen riitelyn lisäksi myös fyysisiä taistoja - jotkut löivät turpiin, joltain murtui nenä. Joku veti puukon esiin. Aikuiset ihmiset.

Ja kuvitelkaa: näitä äänilipukkeita oli kahdeksan miljoonaa, eli ei mikään ihan pieni työ. Ghani lopulta julistettiin voittajaksi 55% äänisaaliilla, satojatuhansia ääniä hylättiin vaalivilpin takia. Monien ihmetykseksi nämä kaksi vihollista suostuivat, USA:n tukemana, perustamaan vallanjakamishallituksen, jossa Abdullah toimii vähän niin kuin pääministeri.

Ghani on fiksu mies, entinen valtiovarainministeri ja Maailmanpankin asiantuntija. Tämän päivän puheessaan Ghani kehotti Talibania ja muita ääriryhmiä neuvottelemaan rauhasta uuden hallituksen kanssa. Tähän Talibanin PR-henkilö sanoi, että ei toivoa - uusi hallitus ja presidentti eivät merkitse heille mitään, sillä ne ovat USA:n tuotoksia. Tänään aikasemmin itsmurhapommittaja iski Kabulin lentokentän lähellä tappaen neljä ihmistä. Taliban hyökkäsi tänään tuhoisasti myös itäisessä Paktian maakunnassa.

Abdullahin vaalijuliste Kabulissa keväällä 2014.

Ghani teki tänään kuitenkin jotain, josta annan hänelle aplodit. Puheessaan hän mainitsi vaimonsa. OMG. Tämä on melko ennenkuulumatonta Afganistanissa - presidentti Karzain vaimoa ei ole näkynyt tai kuulunut missään yli kymmeneen vuoteen. Ghani kiitti puheessaan vaimoaan, joka on tukenut häntä ja Afganistanin naisia. Pieni juttu, mutta aika kova juttu kuitenkin.

Uudella presidentillä on paljon ongelmia. Valtion kassasta puuttuu yli 500 miljoonaa dollaria ja valtion virkamiehille ei pystytä tällä hetkellä maksamaan palkkaa. Yksi Ghanin ensitöistä on allekirjoittaa kahdenvälinen turvallisuussopimus Yhdysvaltojen kanssa, jotta ensi vuonna Afganistaniin voi jäädä ulkomaalaisia sotilaita kouluttamaan täkäläisiä turvallisuusjoukkoja. Taliban ja muut kreisit ovat iskeneet vahvasti ja verisesti viimeaikoina. Huumekauppa kukoistaa ja oopiumia viljellään enemmän kuin pari vuotta sitten. Naisilla ei vieläkään ole oikeuksia. Oikeuslaitos on heikko. Korruptio nakertaa aika lailla kaikkea joka puolelta.

Jää nähtäväksi, pystyvätkö uudet kumppanit Ghani and Abdullah johtamaan Afganistania jonkinlaiseen uuteen kukoistukseen, vai hajoavatko vallanjakamissuunnitelmat sisäiseen riitelyyn. Tänään valta on kuitenkin vaihtunut suhteellisen rauhallisesti, ja se on aika hieno juttu jo itsessään. Onnittelut Afganistanille!

Karu, kaunis ja köyhä Afganistan

Bongasin juuri mielettömän helmen netistä - tämän YLE:n Elävän arkiston matkakertomuksen Afganistanista vuodelta 1969. Kertomus on aika koskettava ja myös vavahduttava ja järkyttävä - niin moni asia, joista suomalainen kertoja tässä kertoo vuonna 1969 voisi olla myös kerrontaa vuodelta 2014. Jotkut asiat, joista hän kertoo ovat muuttuneet, mutta ikävä kyllä huonompaan suuntaan.

"Afganistan on kehitysmaa ja kokee kaikki kehitysmaan vitsaukset. Huomattava osa afgaaneista on vielä nykyaikaisten kulkuneuvojen ulottumattomissa, eristäytyneinä, lukutaidottomina, tietämättöminä, unohdettuina." 1969/2014.

Aaseja käytetään vielä paljon ihmisten ja tavaroiden kuljettamiseen. Kesäkuun vaalien jälkeenkin monilla alueilla aasit kuljettivat äänilaatikoita paikasta toiseen. Teiden kunto on yleisesti vielä huono.

Jotkut asiat ovat kuitenkin toisin. Kertoja käy Bamiyanin maakunnassa, jossa kävin itse aikaisemmin tänä vuonna. Bamyan on yksi suosikkipaikoistani. Vuonna 1969 miesääni kertoo isoista kallioon hakatuista buddhapatsaista, jotka kohoavat jopa 54 metrin korkeuteen. Mies kertoo, kuinka buddhien kasvot ovat hakattu pois alueelle muuttaneiden muslimien toimesta. "Itse patsaita ei ole voitu hävittää. Ne ovat vielä yhä siinä." Valitettavasti Talebanit räjäyttivät ja tuhosivat nämä kauniit patsaat vuonna 2001 - nyt jäljellä on enää tyhjät aukot kalliossa.

Mies kuvailee ajomatkaansa ja Bamyanista Kabuliin. Nykyään ei ole mahdollista ajaa tätä reittiä, sillä Talebanit pitävät hallussaan monia alueita tällä välillä, ja kidnappauksen ja kuoleman riski on suuri.

Bamyanin buddha.

"Kun basaareissa harhailee saa mielikuvan että kaikki myy jotain toisilleen... on parturi töissä kadulla leikkamassa tukkaa tai ajamassa partaa, on nauhoihin pujoteltuja kuolleita varpusia paistiksi, siellä on kotitekoisia katukahviloita, joista saa syömista ja juomista, joskaan hygieenisiä vaatimuksia ei kannata nostaa kovinkaan korkealle." Mies voisi kuvailla tässä myös Kabulin basaareita tänä vuonna.

"Naisia näkee silloin tällöin, he ovat hunnutetuja sillä naisten asema muhamettilaisessa Afganistanissa on vielä alistettu". En ole samaa mieltä siitä, että hunnun käyttö osoittaisi että naiset ovat alistettuja, mutta siihen faktaan osoittaa kuitenkin vielä moni muu asia,  kuten naisiin kohdistuva väkivalta, "kunniamurhat", lapsiavioliitot, naisten myyminen velkojen maksamiseksi, naisten huono asema työmarkkinoilla, naisten lukutaidottomuus. Näin muuten videossa naisen, jolla oli minihame - nykyään ei sellaista katukuvassa näkyisi ikinä.

"Afganistan on monessa mielessä kehittymätön maa...sitä katsellessaan joutuu tekemään itselleen kysymyksen... Miten käy itse Afganistanin, nouseeko se?" Hyvä kysymys vuodelta 1969, ja vieläkin ajankohtainen. Huomenna pitäisi julkistaa presidentinvaalien lopulliset tulokset. Koko äänten uudelleenlaskentaprosessi on ollut kaoottinen, täynnä epäselvyyksiä, riitelyä ja konfliktia, ja monet pelkäävät, että tulosten tullessa syntyy vielä lisää kaaosta ja konfliktia, joka jakaa ja murtaa maan.

Miten käy itse Afganistanin, nouseeko se?

Joukkoraiskaus Kabulissa

23.8 Kabulissa tapahtui järkyttävä joukkoraiskaus. Aina kun Intiassa käy näin, siitä uutisoidaan joka tuutista (hyvä niin), mutta olen ihmetellyt kansainvälisen median hiljaisuutta aiheesta. Afganistanissa kuitenkin kuohuu ja ihmiset ovat raivoissaan.

Kymmenen miestä raiskasivat neljä naista kun he olivat matkalla kotiin perheidensä kanssa Paghmanin alueelta lähellä Kabulia hääjuhlan päätteeksi. Aseistetut miehet pysäyttivät autot, ryöstivät miehiltä ja naisilta korut ja rahat ja raahasivat naiset raiskattavaksi heidän aviomiestensä edessä. Yksi naisista oli raskaana.

Kuusi miehistä on pidätetty ja afgaanit vaativat miehille hirttotuomiota pikimmiten. Kollegani haluaisi julkisen hirttämisen. Kun kysyin, eikö kärsiminen loppuiän vankilassa olisi parempi vaihtoehto, hän totesi että ei, koska tässä maassa he kuitenkin pääsisivät vapaaksi rahan tai suhteiden avulla. Kaduilla on ollut protesteja ja sosiaalisessa mediassa kiertää raivo.

Tietenkin raiskauksia tapahtuu paljon Kabulissa ja Afganistanissa, mutta niistä harvoin puhutaan asiaan liittyvän häpeän ja stigman vuoksi. Monia tämä joukkoraiskaus on muistuttanut 90-luvun puolivälin sisällissodan vuosista, jolloin ryöstelyä ja joukkoraiskauksia tapahtui paljon. Monet kokevat, että yleinen turvallisuustilanne on huonontunut paljon viime vuosina.

Nämä kuvat ovat Kabulin poliisilaitokselta ja ne kiersivät pari päivää sitten Facebookissa, josta kollegani lähetti ne minulle. Kuvat ovat ahdistavia ja tapaus on aivan järkyttävä, mutta kuvat antavat minulle jollain lailla toivoa. Niissä naiset ovat tulleet poliisilaitokselle tunnistamaan raiskaajansa. Naiset ovat vahvoja, he katsovat raiskaajaansa silmiin ja tarttuvat miehen paitaan - tämä on se paskiainen, joka raiskasi minut. Naiset eivät hiljenneet tai jääneet kotiin. Naisten aviomiehet ja sukulaiset eivät painostaneet heitä hiljenemään ja jäämään kotiin, kuten valitettavan usein tapahtuu perheen "kunnian" säilyttämisen vuoksi. Naiset vaativat oikeutta. Afgaanit vaativat oikeutta. Nämä naiset ovat kärsineet niin paljon, mutta ovat näin vahvoja. Kaikki kunnioitus heille.

Tämä kuva on otettu moskeijassa Heratin kaupungissa, jossa perjantaina miehet allekirjoittivat nimiään raiskattujen naisten tukemiseksi.

Ensimmäinen mutta valitettavasti ei viimeinen kerta

Aion nyt jakaa teille jotain aika henkilökohtaista, koska koen asian olevan jakamisen arvoinen. Koin eilen töissä jotain hyvin hämmentävää, raivostuttavaa, ahdistavaa ja uutta. Se meni näin:

Nuori afgaanimieskollegani tuli työhuoneeseeni. Ensin hän puhui jotain yleistä projektiraporteista, joiden parissa olemme etäisesti työskennelleet. Sitten hän sulki avoimena olevan toimistoni oven takanaan, ja kertoi minulle että hän näki minusta unta muutama yö sitten. Säpsähdin heti ja ajattelin mitä hittoa, mutta ilmeeni ei värähtänytkään. Sanoin että excuse me, mitä. Mies, kutsutaan häntä vaikka Saeediksi, kertoi minulle, että ei ole voinut olla ajattelematta unta sen jälkeen kun se tapahtui, ja hän haluaisi kertoa siitä minulle.

Tässä vaiheessa sydämeni hakkasi täysillä ja minulle tuli sellainen tunne, että tapahtuuko tämä tosiaan. Onko tämä tosiaan totta, minä olen tässä ja kuuntelen häntä, omassa toimistossani. Halusin silti kuulla koko tarinan ja katsoa, miten tässä käy.

Saeed kertoi, kuinka hänen unessaan hän tuli työhuoneeseeni, kätteli minua ja kosketti poskeani. Hän oli kuulemma ehdottanut, että menisimme jonnekin kahdestaan, niin kuin kavereina. Minä olin kuulemma sanonut että se ei ole mahdollista, koska olemme kollegoita ja tämä on muodollinen työympäristö. Sitten olin kuulemma sanonut hänelle, että hän voisi tulla tapaamaan minua toimistooni töiden jälkeen kahdestaan kun muut ovat lähteneet. Siinä vaiheessa Saeed oli kuulemma heränyt täysin hiestä märkänä, eikä ole voinut olla ajattelematta asiaa sen jälkeen. Sen takia hänen piti tulla kertomaan asiasta minulle.

Tässä vaiheessa tuijotin Saeedia täysin hiljaa ja vakavana. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olen kokenut seksuaalista häirintää työympäristössä. Nyt jotkut teistä voivat ajatella, että big deal, tyyppihan periaatteessa näki vain unta, jossa kätteli minua ja halusi mennä kahdestaan kahville ja tuli kertomaan siitä minulle. Asia on kuitenkin täysin eri, kun asetan sen tämän maan kontekstiin ja kulttuuriin. Suomessa tätä olisi vastannut suunnilleen se, että projetiassisstentti Ville tulisi toimistooni ja kertoisi pornounestaan featuring me ja kuvailisi sitä hyvin yksityiskohtaisesti.

Afganistanissa ei ole edes soveliasta, että mies koskettaa tai kättelee naista, joka ei ole hänen vaimonsa tai sukulaisensa. Tässä kulttuurissa ei todellakaan ole soveliasta että mies ja nainen tapaavat keskenään, jos eivät ole naimisissa. Täällä ei myöskään ole todellakaan OK kertoa naiselle unestaan, josta herää täysin märkänä. Kaikki nämä käytökset ovat niin kaukana asiallisesta käytöksestä, että ne näyttäytyvät asialliselle käytökselle vain pienenä pisteenä horisontissa.

Siksi en voinut siinä hetkessä uskoa, mitä oikein kuulin. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen reaktiooni. Kysyin Saeedilta, miksi hän kertoi tämän minulle. Noo, hänen nyt oli vaan pakko kertoa kun se oli niin vahvasti mielessä. Okei. Kysyin, olisiko hän kertonut saman omalle pomolleen, joka on tohtori ja noin 45-vuotias nainen. Mutta kun ole koskaan nähnyt hänestä unta, hän vastasi. Mutta jos olisit, olisitko kertonut hänelle? kysyin. No juu, tietenkin. Epäilen suuresti. Kysyin Saeedilta, miksi hän tulee toimistooni ja kertoo minulle tällaisia asioita, koska tietää sen olevan absoluuttisen asiatonta ja kiellettyä tässä kulttuurissa. Vieraita naisia ei sovi edes kätellä - miksi kuvittelet että voit puhua minulle noin? Mitä odotat minulta? Sain vastaukseksi jotain epämääräisiä juttuja, että hän halusi vain kertoa minulle unestaan, koska se oli vaivannut häntä ja hän ei ollut voinut lopettaa sen ajattelimista.

Sanoin suoraan, että tämä on täysin sopimatonta, ja että hän tietää sen. Sanoin, että en todellakaan halua kuulla tästä, minun ei tarvitse kuunnella tällaista työpaikallani ja että hänen pitäisi lähteä. En usko, että sisäinen kiehuntani ja silmieni kovuus tarpeeksi selkeästi viestitti Saeedille, kuinka raivoissani olin. Hän vielä kiitteli minua kun lähti toimistostani.

Pysyin kovana sen ajan kun hän oli läsnä. Kuitenkin, kun ovi meni kiinni, aloin itkeä. Minua raivostutti, ja raivostuttaa vieläkin nämä:

a) Se, että minua ei kunnoiteta työpaikallani. Vastaavaa ei varmaankaan tapahtuisi 45-vuotiaille pomoille, joilla on auktoriteettia.
b) Se, että joku voi tulla toimistooni, puhua minulle näin ja saada oloni hyvin ahdistuneeksi ja likaiseksi.
c) Se, että joudun kokemaan tällaista ahdistelua työpaikallani. Muualla yhteiskunnassa sitä on jo tullutkin, mutta että töissä.
d) Se, että länsimaisena naimattomana naisena tässä kulttuurissa olen näköjään aina kevytkenkäinen ja moraalisesti löysä.

Täällä länsimaisia naisia, ja varsinkin niitä, joilla ei ole aviomiestä, säälitään tai oudoksutaan. He ovat monien mielestä automaattisesti hyvin innostuneita sekstailemaan ihan kenen kanssa tahansa. Miksi Saeed olisi tullut toimistooni ja kertonut minulle fantasiastaan, jos hän ei odottanut että on olemassa joku mahdollisuus että ehkä vastaisin hänen lähentelyynsä? Mikä oli hänen tarkoituksensa?

Kun Saeed oli lähtenyt, olin vähän aikaa vähän sekaisin. Oliko minua oikeasti juuri seksuaalisesti häiritty työpaikallani? Googlasin työpaikkani säädökset ja häirinnän määritelmän, ja varmistuin asiasta. Kysyin kahdelta Kabulissa asuvalta kaverilta neuvoa, että mitä tässä nyt pitäisi tehdä. Molemmat ovat sitä mieltä, että asiaa ei kannata raportoida esimiehille, koska siitä ei koidu mitään hyvää. Joko mies saa varoituksen, ja toimiston ilmapiiri muuttuu kireämmäksi ja hän voi alkaa levitellä minusta juttuja ja vääntää asian aivan toisinpäin. Jos hän saa potkut, menettää kokonainen perhe aika ison tulonlähteen tässä köyhässä maassa ja silloinkin toimiston muut miehet vihaisivat minua.

Asia on aika vaikea, koska feministinä olen aina sitä mieltä että oikeus pitää toteutua ja minkäänlaista seksuaalista häirintää tai väkivaltaa ei voi tai saa ohittaa olankohautuksella. Ymmärrän kyllä kavereideni neuvojen pointin. Toinen neuvoi, että jos tämä tapahtuu vielä kerran, niin sitten pitää kertoa esimiehille. Nyt riittäisi pelkkä varoitus Saeedille, että jos hän haluaa pitää työpaikkansa, hänen ei kannata toistaa samaa. Mutta eikö yksikin kerta ole tarpeeksi? Nyt minua raivostuttaa vielä enemmän se, että joudun miettimään näitä asioita.

Noudatan ehkä kaverini neuvoa, ja raportoin esimiehelle jos näin käy uudestaan. Aika dilemma, koska tässä ei ole hirveästi hyviä vaihtoehtoja. Olen kuitenkin asiasta sen verran raivoissani, että jos joku vielä tulee ahdistelemaan, en tiedä pystynkö pysymään vakavana ja asiallisena. Se jää nähtäväksi.

Siksi nainen ei voi olla presidentti

Afganistanissa asuessani olen saanut käydä monia mielenkiintoisia keskusteluja paikallisten kanssa. Olen sitä mieltä (tai ainakin haluan olla), että kulttuurierot ovat hieno juttu, joka rikastuttaa elämää. Näin melkein aina onkin, mutta joskus olen käynyt keskusteluja, jotka lähinnä vain raivostuttavat eivätkä saa minua ajattelemaan että hei, ihanaa tämmönen monikulttuurisuus. Näin kävi esimerkiksi silloin kun kaikki toimistoni miehet olivat sitä mieltä että kivitys tuomiona on ihan ok ja oikeutettua.

Tänään kävin taas yhden mielenkiintoisen teehetkikeskustelun kollegani kanssa. Puhuimme tasa-arvoasioista ja naisten oikeuksista Islamissa ja Koraanissa. Islam takaa naisille paljon oikeuksia. Koraanin mukaan naiset ja miehet ovat tasavertaisia, naiset saavat tienata omaa rahaa ja voivat käydä töissä ja tehdä bisnestä. Kollegani kuitenkin mainitsi, että on yksi asia, jota naiset eivät voi ikinä tehdä: olla presidentti.

Kysyin miksi. Sain vastaukseksi, että no koska naisilla on joitain tauteja. Kun kysyin mitä tauteja, ymmärsin hänen selityksistään että hän tarkoitti kuukautisia. Kysyin, miten tämä vaikuttaa millään tavalla naisten johtamiskykyyn ja taitoon olla maan presidentti. Maailmassa puolet ihmisistä ovat naisia. Kerroin, että meillä Suomessa oli pitkään naispresidentti, ja hän hoiti asiansa hyvin. Angela Merkel on yksi vaikutusvaltaisimmista poliitikoista maailmassa. Mutta miehen mukaan tämän maan uskonto ja kulttuuri ei hyväksy sitä, että nainen olisi presidentti, koska naisilla on kuukautiset.

Hän vakuutti, että kyse on biologisesta faktasta - naiset ovat kyllä  tasavertaisia kaikin puolin miesten kanssa ja voivat tehdä vaikka mitä, mutta presidentiksi heistä ei ole biologian vuoksi. Kun tivasin, miksi sitten Euroopassa ja Latinalaisessa Amerikassa voi olla hyviä naispresidenttejä, sain vastaukseksi sen, että se on uskontoon kuuluva juttu täällä Afganistanissa. Jutussa ei siis oikeastaan ole mitään järkeä - ensin hän väittää että biology is destiny, mutta sitten samaan hengenvetoon sanoo, että tämän maan uskonto on eri, siksi se homma ei vaan käy, mutta Euroopassa se on ihan normaalia.

Hän oli myös sitä mieltä, että naiset eivät ikinä pärjäisi presidentin hommassa, koska he armahtaisivat kaikki vangit, eivät voisi teloittaa ketään ja muutenkin hoitaisivat vaan paljon lapsia.

Joskus olen mukana väittelyissä, joissa tajuan ettei niistä voi selviytyä voittajana tai saada toista kyseenalaistamaan logiikkaansa. Silloin on hyvä dipata keksi teehen ja alkaa puhua säästä. Palaan asiaan ehkä myöhemmin.

Päivän pommit

Palasin Kabuliin, ja ensimmäisenä päivänä tipahtaa kaksi pommia. Saan kuulla, että ystäväni ja ex-kämppis on vankilassa. Syynä tyttöystävän pahoinpitely. Vankilassa. Afganistanissa. En voi uskoa tästä sitä, että mies, jonka kanssa olen paljon hengannut ja joka on "kiltti" ja mukava, on pahoinpitelijä. Mutta sehän se on, koskaan ei voi ihmisistä tietää mitä voi tapahtua. Pitää vaan luottaa hyvyyteen, mutta tällaiset pommit vähän heikentää sitä luottamusta. En silti voi täysin tuomita - oikeudenkäyntiä ei ole ollut, tiedot ovat sekaisia. Mutta pahalta näyttää.

Vaikea ajatella, että mies on vankilassa Afganistanissa. En osaa edes kuvitella millaista siellä on, mutta varmasti karua. On kylmä, ei ruokaa, ei saippuaa. Harvoin naisiin kohdistuvasta väkivallasta joutuu vankilaan, mutta asia vaikuttaa olevan erilainen, kun kyseessä on ulkomaalaisia ja länsimaisen suuren lähetystön kautta tehty ilmoitus. Todella hyvä, että viranomaiset reagoivat ja ottavat asian tosissaan, mutta haluaisin nähdä tämän tapahtuvan laajemminkin. Monet ovat sanoneet, että rahalla pääsee pois, ja nyt pitää vain odotella, paljon pyydetään. Aion käydä vierailemassa jos se on mahdollista ja turvallista. Vien saippuaa.

Toinen päivän pommi oli itsemurhapommittaja Kabulissa. Kukaan ei kuollut, paitsi pommittaja. Olin myöhään töissä ja pomo tuli sanomaan kaikille, että meidän pitää mennä kotiin heti. Se oli outoa, koska hän ei yleensä liikutu näistä, eikä mitään kehotuksia tehdä. Outoa myös, että ensimmäiset ajatukset olivat ”pitää kirjottaa tämä sähköposti valmiiksi ensin” ja "äh, olin sopinut illallissuunnitelmia just siihen lähelle". Change of plans. Tämmösiin pommitteluihin alkaa jo tottua, ja se on aika pelottavaa se.

Kuka heittää ensimmäisen kiven?

Afganistanissa on harkinnassa kivitystuomion takaisintuominen aviorikoksista. Uutta lakia pohdittiin oikeusministeriön työryhmässä. Kansainvälisen kauhistelun jälkeen presidentti Karzai kuitenkin kiiruhti ilmoittamaan, ettei lakia tuoda takaisin.

Se että asiaa edes pohditaan ja punniskellaan on järkyttänyt monia ihmisoikeusjärjestöjä ja naisten oikeuksia puolustavia tahoja. Taliban-hallinto tunnettiin raaoista rangaistuksista - varkaiden kädet leikattiin irti ja seksiä avioliiton ulkopuolella harrastavat kivitettiin. On vaikea uskoa, että 12 vuotta Taliban-hallinnon kaatumisen jälkeen tällaista lakia edes esitetään.

Aloitin keskustelun aiheesta toimistossani, jossa olen ainut ulkomaalainen. Olin varma, että kaikki kollegat, jotka vaikuttavat hyvin liberaaleilta ja siisteiltä tyypeiltä, jakaisivat järkytykseni. Olin väärässä. Kaikki toimiston kymmenen miestä hyväksyvät kivitystuomiot aviorikoksista.

Kuva: 1001 Kabul.

Kaikki olivat sitä mieltä, että tämä laki tulee Koraanista, ja koska se on Jumalan sana, sitä ei voi kyseenalaistaa tai kritisoida. Niin se vain on, pitää hyväksyä. Kysyin, mitä jos heidän tyttäriään epäiltäisiin aviorikkeestä ja heidät kivitettäisiin, olisiko sekin ihan OK. Olisi, sanoivat kaikki, koska lain pitää olla kaikille sama.

Jotta aviorikos voidaan todeta tapahtuneeksi ja kivitystuomio voidaan langettaa, pitää tapahtumalla olla neljä miespuolista todistajaa. Kysyin, miten olisi ikinä mahdollista, että neljä miestä olisi kyttäämässä makuuhuoneessa kun rikos tapahtuu? Ei varmaan kovin mahdollista, mutta silti kivitystuomioita langetetaan naisille ja miehille. Usein riittää epäilys tai jonkun syytös. Kuulin senkin, että naiset ovat todella mustasukkaisia, joten he voivat keksiä rikoksen tapahtuneen, jos haluavat esimerkiksi kostaa miehensä toiselle vaimolle. Ja miehethän eivät ole ollenkaan mustasukkaisia, kysyin. Eivät tietenkään.

Kuulin muun muassa seuraavia selityksiä:

Tämä rangaistusmuoto on hyvin säädelty, kivien koko on tarkaan säädelty, on tarkkaan säädelty kuinka kaukaa niitä saa heittää. 

Kiviä ei saa myöskään heittää päähän.

Miten muuten yhteisö voi osoittaa, ettei sellaisia rikoksia siedetä?

Kun kerroin esimerkin radikaalista Jeesuksesta, joka todisti kivitystapahtumaa ja sanoi soon-to-be kivittäjille, että hän, joka on synnitön eikä ole tehnyt virheitä, heittäköön ensimmäisen kiven. Kiviä ei heitelty. Kysyin, mikä antaa ihmisille oikeuden kivittää toisen, jos ei itsekään ole täydellinen. Kollegani pohtivat tarinaa ja totesivat sen olevan outo. Eli sitten nämä rikolliset pääsevät aina vaan pälkähästä? 

Kuulin myös, että Taliban-hallinto on ainoa hallinto, jolla oli kunnolliset lait ja rangaistukset. Monet vihaavat Talibaneja mutta jotkut näköjään vielä kaipaavat menneisyyteen. On hyvin vaikea käsitellä näitä asioita, koska uskonnolla ei ole hirveästi merkitystä ajattelutapaani tai käytökseeni. On vaikea ymmärtää, miten ihmiset voivat ajatella näin. Tyypit, joiden kanssa vietän suurimman osan ajastani, joiden kanssa vitsailen työpäivän mittaan, joiden kanssa syön lounasta ja juon teetä ja juttelen elokuvista ja musiikista. Se on hämmentävää, mutta myös hyvin avartavaa.

Vaikka ärsyttää aivan suunnattomasti ja mieleni kiehuu, olen silti hyvin kiitollinen siitä, että ylipäänsä saan väitellä ja keskustella näistä asioista. Toimistossani on myös yksi afgaanityttö, joka ei tietenkään voi sanoa mielipidettään. En varmasti voi muuttaa ihmisten ajattelutapaa ja uskomuksia, mutta se ei tarkota, ettenkö törkkisi kepillä muurahaiskekoa. Todellakin osallistun keskusteluun näistä vaikeista aiheista aina kun tulee mahdollisuus, vaikkei tietenkään ihan kaikkea voi ääneen sanoa.

Anti-Taliban teehetki. Ajattelu ja ajatustenvaihto on vain hyvästä, vaikkei sillä päivässä ketään muuteta.