Imagine all the people

Tiedättekö sen tunteen, kun päivän edetessä loppua kohti, viimeinen asia, jota jaksaisi, on jutella ihmisten kanssa?

No, ehkä ette jos ette ole samanlaisia introverttiydessä iloisesti pesiviä kottaraisia kuin minä.

Olen viime aikoina tarkkaillut olotilojani, ja huomannut että olen usein töistä tullessa tosi väsynyt. Siis tosi väsynyt. Yleensä töistä kotiin lähtiessä olen vielä melko täynnä energiaa ja optimismia jatkuvasta päivästä, illasta ja tulevista mahdollisuuksista. Viime aikoina olen kärsinyt jo pahasta pään jomotuksesta jo taksissa matkalla kotiin, ja ainoa asia, jonka jaksan kotona tehdä, on kuppi rooibos-teetä ja Daim-suklaan syöminen viltin alla.

Uskon, että siitä tietää, että on elämässä oikealla polulla, kun tekemisestä saa lisää energiaa, eikä tekeminen vie sitä pois. Inspiraatio ruokkii itseään. Kun tekee sitä, mitä rakastaa ja mitä kuuluu tehdä, asiat soljuvat. Ei ole vastustusta, vaan kaikki lainehtii ilman pakottamista. Effortless.

Tänään vietin koko päivän joko tapaamisissa tai matkalla niihin, kello kahdeksasta kuuteen. Yleensä ne päivät, jolloin ei ole tapaamisia, ovat parhaita. Ei siksi, että tapaamiset olisivat jotenkin tylsiä (tänään esimerkiksi opin paljon ihmiskaupasta ja naisiin kohdistuvasta väkivallasta), vaan siksi, että ainainen vireänä ja reagoivana oleminen on rasittavaa, ihan sama mikä seura tai teema kyseessä.

Googlasin muuten kottaraisen heti tuon ylhäällä olevan vertaukseni jälkeen, ja sain tietää muun muassa tämän:

Ennen uuden pesän rakentamista kottaraisella on tapana viskata edellisvuoden rojut pöntöstä pois.

Kottaraisetkin konmarittaa!

Opin myös tämän:

Kottaraisten ahdingosta syytettiin ranskalaisia ja belgialaisia. Ranskalaiset näet eliminoivat lentokoneesta suihkutetuilla myrkyillä miljoonia kottaraisia.

Nyt ahdistaa vielä enemmän. Ihmiset.

Kevyempää viikonloppua!

Älkää kuunnelko setiä

Tiedättekö sellaisia (yleensä) miehiä, jotka tietävät tarkalleen, mitä sinun kuuluisi tehdä elämälläsi ja jakelevat neuvoja ihan kyselemättä? Ettekö? No hyvä, mutta minäpä tiedän monia, ja kerron teille muutamasta.

Lähdössä Kabulin lentokentältä yli sadan kilon matkatavaroitteni kanssa, kohti uusia unelmia.

Muistan tämän hetken melko elävästi, vaikka siitä on jo kohta kaksi vuotta. Istuin entisten pomojeni kanssa iltaa toisen heistä kotona, mielettömän hyvää uusiseelantilaista Sauvignon Blancia lipitellen (uusiseelantilainen Sauvignon Blanc on muuten ainoa hyvä valkoviini, jota maa päällään kantaa), vihreää wasabijuustoa syöden ja niitä näitä kulahtaneella kangassohvalla jutustellen. Olin lähdössä silloisestani työpaikastani, ja miehet kyselivät, mitä suunnitelmissani on tehdä seuraavaksi.

Sanoin, että haluan keskittyä täysillä tasa-arvoasioiden parissa työskentelyyn. Nämä vanhemmat herrat ilmoittivat, että siitä ei kyllä oikein uraa saa ja se on muutenkin sellaista blah blah hömppänöyhtää. Toinen heistä oli samaa minulle jo kertonut jo monta kertaa aikasemmin - olisi parempi hankkia joku varmempi ja oikea työ.

He kehottivat minua jatkamaan sitä, missä olen jo hyvä. Eli se oli siihen aikaan viestinnän hommat, joita tein enemmän täyspäiväisesti, vaikka oikea intohimoni ja motivaationi on aina ollut tasa-arvoasioissa, joita tein silloinkin aina sivujuonena vaikka pääosassa oli joskus viestintä.

Lasissa ei ole uusiseelantilaista Sauvignon Blancia vaan libanonilaista valkoviiniä, joka maistui ihan kamalalle.

Näiden herrojen mukaan on hyvin harvinaista, että ihminen voisi olla enemmän kuin yhdessä aiheessa todella hyvä, siten miten minä olin todella hyvä silloin viestinnän hommissa. He olivat todella väärässä, ja kun nyt mietin, heidän näkemys työstä ja urasta, ja onnellisuudesta noin yleensä, on aika rajoittuneen surullista.

Olen nimittäin myös todella hyvä tasa-arvoasioiden asioiden parissa työskentelyssä. Olen työskennellyt aiheen parissa vuodesta 2006 kun aloitin yliopiston, ja töissä aina hakeutunut aiheen pariin. Paras käänne tässä setämiesten neuvonannossa on ollut varmaan se, että päädyin vuotta myöhemmin työskentelemään heidän ylipomonsa kanssa ja kirjoittamaan tasa-arvostrategian YK:lle, jota myös heidän organisaationsa joutuvat implementoimaan.

Kun he miettivät, että tuosta gender-hommasta tuskin mitään tulee, voin todeta, että siitä tuli konkreettisesti paljonkin, ja mieleni tuotokset ovat nyt heidän toimistopöydillään ja kulahtaneilla kangassohvilla toimeenpantavana, heidän ylimpien pomojen valvomana.

Ei nimittäin ole totta, että vain yhdessä asiassa voi olla totaalisen hyvä. Olen edelleen todella hyvä viestinnässä, mutta en vain koe isompaa motivaatiota työskennellä asian parissa organisaatioissa. Olen myös hyvä joogaopettaja. Ja nykyään tasa-arvoneuvonantaja kansainvälisessä organisaatiossa. Minua pyydetään mukaan eri projekteihin ja tilaisuuksiin puhumaan ja jakamaan tietojani laajemmin.

Surullista on se, että jos joku olisi kertonut minulle tällaisia viiltäviä analyysejä omista kyvyistäni ja rajoitteistani vaikka 10 vuotta sitten, olisin varmaan uskonut herkemmin ja ohjaillut toimintaani sen mukaan. Onneksi olen tietyin tavoin vahvempi kuin silloin, joten kaikki sedät voivat kertoa minulle niin paljon mielipiteitään siitä, mitä minun kuuluisi tehdä työkseni, ja se ei oikeastaan edes kiinnostaisi pätkääkään.

Aika lailla monessa asiassa voi olla hyvä ja menestyä, jos aiheeseen riittää kiinnostusta ja paloa. Aikaisemmin olin todella ärsyyntynyt pomoilleni heidän alentavasta sävystään ja besserwisseröinnistä. Nyt tiedän, että hekin vaan tarkastelivat asiaa vain omilta nurkiltaan, omien kokemuksiensa läpi ja rajoittamana.

Että rauhaa ja rakkautta heille, mutta yksi neuvo kaikille muille: älkää uskoko setien analyyseja omista kyvyistänne ja maailman mahdollisuuksista. 

Röyhkeät naiset, pyytäkää lisää palkkaa!

En ole itse aina tajunnut neuvotella palkkaani, varsinkaan urani alkuajoilla, jolloin olin kiitollinen siitä että ylipäätään sain jotain töitä. Nykyään neuvottelen aina kun siihen on mahdollisuus, ja se tekee minusta monien silmissä hankalan ihmisen.

Tyhjensin lompakkoni sisällön lattialle, ja kannan näköjään jostain syystä mukanani kuutta eri valuuttaa.

Yksi syy, miksi naiset tienaavat vähemmän kuin miehet, on se, että naiset eivät pyydä yhtä paljon palkankorotuksia ja eivät aina neuvottele palkkaansa yhtä hyvin kuin miehet. Ymmärrän, että monissa paikoissa Suomessa palkkoja säätelee työehtosopimukset, ja niissä ei ole paljon neuvoteltavaa yksilötasolla. Mutta aina kun se on mahdollista, se kannattaa.

Olen tavannut monia nuoria ihmisiä (kaikki naisia!), jotka eivät ole uskaltaneet tai kehdanneet pyytää lisää palkkaa tai neuvotella palkkaansa alunperin. Tähän on yleensä muutama syy, jotka menevät jotenkin näin:

En viitsi pyytää heiltä lisää palkkaa, olen ihan tyytyväinen jo tähänkin palkkaan ja niin kiitollinen että sain tämän työn.

Mitä jos pyydän lisää palkkaa ja he hermostuvat minuun eivätkä haluakaan minua enää tänne töihin?

En viitsi pyytää lisää palkkaa tai neuvotella palkkaa, jotta työnantajani ei ajattele, että olen hankala, ahne tai röyhkeä ihminen.

Ymmärrän hyvin kaikkia, koska olen itse ajatellut kaikkia yllä olevia ajatuksia.

Kun minulle muutama vuosi sitten tarjottiin yhtä työpaikkaa, mietin, pitäisikö palkasta neuvotella. Lopulta rohkaistuin ja kysyin sähköpostilla, kävisikö 10% enemmän. Kymmenen minuutin päästä tuli vastaus - hyvin kävi. Vasta työpaikassa aloitettuani tajusin, että minun olisi pitänyt ymmärtää pyytää ainakin 50% korkeampaa summaa, kuin mitä aluksi tarjottiin. Mieskollegani tienasi tuplasti enemmän kuin minä, melko samanlaisissa tehtävissä. Kun sain selville, mitä muut tienaavat, oli helpompi neuvotella pomon kanssa. Alle vuodessa sain nostettua palkkaani yli 50%, kahdella eri neuvottelukerralla, ja lisäksi sain yhden kokonaista kuukausipalkkaa vastaavan bonuksen.

Tiedostan kuitenkin, että pomo ei ollut kovin mielissään siitä, että pyysin lisää rahaa. Sain käsityksen, että hän ajattelee, että olen jotenkin hankala ihminen. Mutta - jos kyseessä olisi mies kysymässä palkankorotusta, tuskin tulisi kelleen yhtä helposti sama fiilis. Miesten palkankorotuspyyntöihin suhtaudutaan yleisesti myönteisemmin ja heitä pidetään vähemmän röyhkeinä tai ärsyttävinä. Erään tutkimuksen mukaan ihmiset eivät yhtä mielellään työskentele naisten kanssa, jotka neuvottelevat palkastaan, kuin miesten. Mutta se on ihan OK, kaikkia ei voi elämässä miellyttää.

Naiskollegani kertoi, että hänellä on usein aivan sama fiilis - häntä on pidetty hankalana, koska hän neuvottelee palkasta eikä ikinä hyväksy ensimmäistä tarjousta. Koen, että palkankorotuksen pyytäminen voi itse asiassa lisätä työnantajan arvostusta työntekijää kohtaan. Kun et itse vähättele itseäsi ja tiedät arvosi, työnantajakin arvostus osaamistasi kohtaan kasvaa.

Kun minulle tarjottiin erästä toista työpaikkaa, pyysin taas lisää palkkaa. Nykyään se on ihan perusperiaatteeni ja toimintatapani, sillä tiedän, että miehet usein kuitenkin kysyvät hanakammin, ja mikään ei muutu ellei jostain aloiteta. Tiedostan myös, ettei siinä ole mitään menetettävää - jos palkkaa ei ole mahdollista neuvotella, ei työnantaja peru työtarjoustaan.

Yhteen työhön palkkaa ei ollut mahdollista neuvotella, mutta pystyin neuvottelemaan esimerkiksi ylimääräisistä lomapäivistä.

Yhdessä työpaikassa kävi ilmi, että itseäni 10 vuotta nuorempi (nais)kollega ei saa päivärahaa, joka oli noin 3000 dollaria kuussa, eli melko merkittävä summa. Hän ei ollut tajunnut pyytää sitä, eikä sitä hänelle automaattisesti tarjottu. Kun kerroin hänelle tästä päiväraha-asiasta, hän jutteli pomonsa kanssa ja sai lisättyä tämän itselleen. Eli hyvin tärkeää on myös jutella kavereiden ja kollegoiden kanssa samassa paikassa palkoista ja eduista. Jos ei kysele, ei voi tietää. Neuvottelu on myös paljon hankalampaa kun ei tiedä mistä edes neuvotella.

Lomistakin kannattaa neuvotella, niin voi vaikka käydä täällä Iranin Yazdissa!

Ja lopuksi

Top 3-vinkkini palkankorotuksen pyytämiseen:

1) Tiedä arvosi. Koska sinulle on jo tarjottu työtä tai olet jo paikassa töissä, on melko todennäköistä, että työnantaja pitää sinusta ja haluaa sinut heille töihin. Tee tutkimusta etukäteen, juttele kollegoille ja selvitä, kuinka paljon muut saavat palkkaa ja vertaile, miten työtehtäväsi eroaa muista. Mieti, mikä on sinun erityisosaamista, ja mitä konkreettista tulosta olet saavuttanut töissä.

2) Älä nöyristele. Voi tuntua ahdistavalta ja kiusalliselta kysellä lisää palkkaa, mutta esitä asia vahvasti pomollesi. Älä ole vaatimaton mutta älä myöskään ole röyhkeä. Keskity osaamiseesi ja tuloksiin. Tiedä, että olet arvokas työntekijä. Kannattaa kysyä aluksi vähän enemmän palkkaa kuin mihin oikeasti tyytyisit, jotta pomo voi tehdä vastatarjouksen, ja lopuksi voitte päätyä näiden tarjousten keskivaiheille.

3) Harjoittele esittämistapaa. Liittyen kahteen ensimmäiseen kohtaan - harjoittele tilannetta etukäteen, niin osaat esittää asiasi vahvemmin ilman turhia täytesanoja ja epäröintiä. "Kun Pekkakin saa X palkkaa ja hän ei edes tee yhtä paljon töitä kuin minä" ei ole koskaan hyvä syy pyytää palkankorotusta. Kannattaa korostaa omaa osaamistaan ja mitä on tuonut/tulee tuomaan organisaatioon panoksellaan. Toisin esiin toisten palkan vasta, jos pomolta tulee vastauksia kuten "nykyinen palkkasi on ihan organisaation maksimi, meillä ei ole mahdollista maksaa kenellekään enempää". Esitä asiasi rauhallisesti, hyvä ryhti, katsekontakti, syvä hengitys. Ääneen harjoittelu kotona etukäteen auttaa, tai vaikka harjoittelu kaverin kanssa.

Onko teillä hyviä (tai huonoja) kokemuksia? Vinkit jakoon!