SOCIAL MEDIA

Monday, 10 June 2019

Älkää kuunnelko setiä

Tiedättekö sellaisia (yleensä) miehiä, jotka tietävät tarkalleen, mitä sinun kuuluisi tehdä elämälläsi ja jakelevat neuvoja ihan kyselemättä? Ettekö? No hyvä, mutta minäpä tiedän monia, ja kerron teille muutamasta.

Lähdössä Kabulin lentokentältä yli sadan kilon matkatavaroitteni kanssa, kohti uusia unelmia.
Muistan tämän hetken melko elävästi, vaikka siitä on jo kohta kaksi vuotta. Istuin entisten pomojeni kanssa iltaa toisen heistä kotona, mielettömän hyvää uusiseelantilaista Sauvignon Blancia lipitellen (uusiseelantilainen Sauvignon Blanc on muuten ainoa hyvä valkoviini, jota maa päällään kantaa), vihreää wasabijuustoa syöden ja niitä näitä kulahtaneella kangassohvalla jutustellen. Olin lähdössä silloisestani työpaikastani, ja miehet kyselivät, mitä suunnitelmissani on tehdä seuraavaksi.

Sanoin, että haluan keskittyä täysillä tasa-arvoasioiden parissa työskentelyyn. Nämä vanhemmat herrat ilmoittivat, että siitä ei kyllä oikein uraa saa ja se on muutenkin sellaista blah blah hömppänöyhtää. Toinen heistä oli samaa minulle jo kertonut jo monta kertaa aikasemmin - olisi parempi hankkia joku varmempi ja oikea työ.

He kehottivat minua jatkamaan sitä, missä olen jo hyvä. Eli se oli siihen aikaan viestinnän hommat, joita tein enemmän täyspäiväisesti, vaikka oikea intohimoni ja motivaationi on aina ollut tasa-arvoasioissa, joita tein silloinkin aina sivujuonena vaikka pääosassa oli joskus viestintä.

Lasissa ei ole uusiseelantilaista Sauvignon Blancia vaan libanonilaista valkoviiniä, joka maistui ihan kamalalle.

Näiden herrojen mukaan on hyvin harvinaista, että ihminen voisi olla enemmän kuin yhdessä aiheessa todella hyvä, siten miten minä olin todella hyvä silloin viestinnän hommissa. He olivat todella väärässä, ja kun nyt mietin, heidän näkemys työstä ja urasta, ja onnellisuudesta noin yleensä, on aika rajoittuneen surullista.

Olen nimittäin myös todella hyvä tasa-arvoasioiden asioiden parissa työskentelyssä. Olen työskennellyt aiheen parissa vuodesta 2006 kun aloitin yliopiston, ja töissä aina hakeutunut aiheen pariin. Paras käänne tässä setämiesten neuvonannossa on ollut varmaan se, että päädyin vuotta myöhemmin työskentelemään heidän ylipomonsa kanssa ja kirjoittamaan tasa-arvostrategian YK:lle, jota myös heidän organisaationsa joutuvat implementoimaan.

Kun he miettivät, että tuosta gender-hommasta tuskin mitään tulee, voin todeta, että siitä tuli konkreettisesti paljonkin, ja mieleni tuotokset ovat nyt heidän toimistopöydillään ja kulahtaneilla kangassohvilla toimeenpantavana, heidän ylimpien pomojen valvomana.


Ei nimittäin ole totta, että vain yhdessä asiassa voi olla totaalisen hyvä. Olen edelleen todella hyvä viestinnässä, mutta en vain koe isompaa motivaatiota työskennellä asian parissa organisaatioissa. Olen myös hyvä joogaopettaja. Ja nykyään tasa-arvoneuvonantaja kansainvälisessä organisaatiossa. Minua pyydetään mukaan eri projekteihin ja tilaisuuksiin puhumaan ja jakamaan tietojani laajemmin.

Surullista on se, että jos joku olisi kertonut minulle tällaisia viiltäviä analyysejä omista kyvyistäni ja rajoitteistani vaikka 10 vuotta sitten, olisin varmaan uskonut herkemmin ja ohjaillut toimintaani sen mukaan. Onneksi olen tietyin tavoin vahvempi kuin silloin, joten kaikki sedät voivat kertoa minulle niin paljon mielipiteitään siitä, mitä minun kuuluisi tehdä työkseni, ja se ei oikeastaan edes kiinnostaisi pätkääkään.

Aika lailla monessa asiassa voi olla hyvä ja menestyä, jos aiheeseen riittää kiinnostusta ja paloa. Aikaisemmin olin todella ärsyyntynyt pomoilleni heidän alentavasta sävystään ja besserwisseröinnistä. Nyt tiedän, että hekin vaan tarkastelivat asiaa vain omilta nurkiltaan, omien kokemuksiensa läpi ja rajoittamana.

Että rauhaa ja rakkautta heille, mutta yksi neuvo kaikille muille: älkää uskoko setien analyyseja omista kyvyistänne ja maailman mahdollisuuksista. 
Tuesday, 4 June 2019

Villa Garikula - syrjäseudun maaginen taidekeskus

Koin viikonloppuna jotain todella hämmentävää, ja sen nimi on Villa Garikula.

Kyseessä on puinen vuonna 1885 rakennettu talo keskellä pikkuruista Akhalkalakin kylää keskellä Georgiaa, noin tunnin ajomatkan päässä Tbilisistä. Talossa asuu taiteilijapariskunta, ja kesäisin paikka toimii taiteilijoiden kokoontumis- ja inspiraatiopaikkana ja taidefestivaalinäyttämönä. Paikassa siis jaetaan taidetta, ja se on itsessään taidetta.



Talo toimii siis taiteilijoiden kerääntymispaikkana, uusien ideoiden ja taiteellisten tuotosten hautumona. Paikka haluaa myös taiteen avulla välittää tärkeitä demokraattisia viestejä liittyen ihmisoikeuksiin, ympäristöön ja sananvapauteen.

Garikula perustettiin vuonna 2000 kun neuvostoliittoaikainen taideskene oli tuhoutunut ja georgialainen taide etsi uutta syntymää, suuntaa ja vapautta. Sitä ennen paikka oli toiminut muun muassa orpokotina ja nuorten leirikeskuksena neuvostoaikana.




Vähän creepyn taidetalon pihalla voi ihastella monenlaisia moderneja taideteoksia, kuten tämä roskaihminen. Ehkä se kuvaa meidän tuhoavaa ja kaiken kuluttavaa elämäntapaa? Tai vaan sitä, että ollaan ihan roskasakkia tämän kaiken kauneuden keskellä yhtä kaikki?

Trashy but looking good.



Tässä on sydämenmuotoon aseteltua metallilankaa ja lamppuja - varmasti illalla sykähdyttävämpi kokemus:


Villa Garikulassa järjestetään kesäisin myös työpajoja, koulutuksia ja kaikenlaisia erilaisia kohtaamisia. Tuli mieleen, että tässäpä olisi myös mahtava miljöö järjestää jooga-, meditaatio- ja taideretriittejä. Ehkä yksi lisättävä asia jatkuvasti kasvavalle elämäni to do -listalle?



Art Villa Garikulassa hienoa on aika lailla kaikki, mutta varsinkin sitä ympäröivä luonto. Linnut laulavat, perhoset liitelevät nätteinä ympäriinsä ja kukko kiekuu jossain kauempana. Kummitustalomaista taidelukaalia ympäröi upeat viinitarhat.




Paikassa jopa vessa on mielenkiintoinen kokemus.




Aikamme huhuiltuamme ja koputeltuamme rapistuneisiin oviin ja ikkunoihin talosta tuli nainen huikaten gamarjoba! Hän on talossa asuva georgialainen taiteilija, joka jakaa taidekartanon taiteilijamiehensä kanssa.

Vaikka paikka oli virallisesti suljettu ja muita vieraita ei paikassa ollut, hän kutsui meidät pienelle kierrokselle talon sisään. Siellä oli yhtä hienoa kuin olin ulkomuodon perusteella arvaillut. Hyvin omituista, mutta yksityiskohtaisen ja maagisen hienoa.

Kutsuvierastaiteilijat ovat saaneet yhdessä koristella paikan seiniä.

Garikulasta löytyy myös ihana paijattava koira nimeltään Maxi.

Tämä on kuulemma joku kuuluistan ranskalaisen taideteos. Talon nainen kertoi tästä statement piecestä innoissaan ja ylpeänä.

Voisin ottaa myös omaan kotiini.

Pullo seinän sisässä, miksi ei?
Talon upean naisen kynästä.







Tässä olisi hyvä paikka fiilistellä tätä kaikkea kauneutta lasi paikallista saperavia kädessä, luonnon energioita keräillen. Kuistilla joku Giorgi voisi maalata uutta abstraktia taideteostaan hammastahnalla ja steariinilla samalla kun toinen garikulalainen rakentaa tilataideteosta viiniköynnösten juureen.

Tuntuu siltä, että tänne pitää palata.