Synkkä päivä

Tämä lauantai oli synkkä päivä Kabulissa: ainakin 80 ihmistä kuoli ja yli 200 loukkaantui kun itsemurhapommittajat räjäyttivät itsensä ison mielenosoituksen keskellä. ISIS on kertonut olevansa iskun takana.

Hazara-vähemmistöön kuuluneet protestoivat Kabulissa energialinjan kulkureitistä, josta kirjoitin aiemmin toukokuussa. Hazarat, jotka ovat shiiamuslimeja, ovat usein joutuneet vainon, rikoksien ja terroritekojen kohteeksi.

Sosiaalisessa mediassa postailtiin monia kuvia, joissa näkyi maassa makaavia ruumiita ja ruumiinosia pommien jäljiltä. (Kuva: EPA)

Tämä on tuhoisin isku Kabulissa vuosiin. Isku kohdistui pelkästään siviileihin ja Talebanitkin sanoituivat irti hyökkäyksestä ja tuomitsivat sen. Talebaneillakin on siis jonkinlainen vinoutunut moraalinen kompassi, joka ohjaa heidän hyökkäyksiä ja toimintaa. ISIS haluaa vain tappaa tappamisen ja tuhoamisen ilosta - tai siltä heidän sekoilu vaikuttaa.

ISIS on ennen ollut aktiivinen lähinnä itäisessä Afganistanissa Nangarharin maakunnassa, ei Kabulissa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei heidän levittäytyminen tähän naapurustoon pelota.

Sain kämppääni television vasta pari viikkoa sitten. Useimmiten päällä on uutiskanava, ja viimeisten viikkojen aikana jokainen päivä tuo mukanaan pahempia uutisia. Brexit, Istanbulin lentokenttä, Syyria, Irak, Nizza, Turkki, Munchen. Tekisi mieli kääntää kanava aina vain Comedy Centralille, mutta ei kai maailman kauheuksille voi sulkea silmiä ja kohauttaa olkapäitä. Paitsi tapasin viime vuonna joogaopettajan, joka ei ole lukenut tai katsonut uutisia vuosiin. On kuulemma niin masentavaa.

Koko kaupunki on järkyttynyt tästä terroriteosta. Sairaalat ovat täynnä, verenluovuttajista on pulaa. Tällaisina hetkinä on myös mielenkiintoista huomata, ketkä kaikki kysyvät ja tsekkaaavat, onko kaikki OK. Äitini ja belgialainen tyttö, jonka tapasin kerran kaksi vuotta sitten hongkongilaisessa lentokenttäbussissa. En oikein tiedä, mitä tästä kaikesta, siis ihan kaikesta, pitäisi päätellä.

Olin tällä viikolla Bamyanin maakunnassa ja näin kauneimpia näkyjä, mitä olen ikinä nähnyt tässä maassa. Koen täällä niin paljon kauneutta ja ihania hetkiä, mutta niin usein heti perään mitä kamalimpia asioita - vihaa, luoteja, kuolemaa, pommeja. Afganistan on ristiriitainen paikka. Juuri nyt koko maa suree.

Bamyanin maakunnassa tällä viikolla - Bamyan on hazarojen asuinaluetta ja hazarat osoittivat tänään mieltään jotta tuleva TUTAP-sähkölinja kulkisi myös köyhän Bamyanin läpi.

Kolme vuotta Kabulin auringon alla

Viime viikolla tuli kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä, kun saavuin ensimmäistä kertaa Kabuliin ja siirsin elämäni Lontoosta tänne. Muistan vieläkin ensimmäisen päiväni täällä niin kuin se olisi ollut vasta vähän aikaa sitten. Finlandia-vodka, bileet kesäillassa. Finlandiaa löytyy vaatekaapista vieläkin, mutta kaikki, jotka olivat niissä bileissä, ovat lähteneet pois. Pommituksista ja itsemurhaiskuista tarinoiminen tosin jatkuu juhlissa vieläkin.



Juhlistin kolmivuotista taipalettani ja eloonjäämistä Australian suurlähetystössä. Ajattelin, että sieltä löytyy varmasti komeimmat miehet parhaimmilla aksenteilla, ja olin oikeassa. Kuten kirjoitin viime kerralla, kerron teille miten Kabulissa voi järjestää beach partyt. Näin:



Tarvitsee vain järjestää hiekkalaatikko, puhallettava muovihai ja pieni allas. Ja kaikilla on hauskaa.

Yläilmoissa koko touhua tietenkin vakoilee USA:n vakoilukamerailmalaiva:

Kimallevalo kohtaa vakoojan.

Kabulin bileissä on myös se erikoisuus, että kenkärivistön sijaan oven vieressä on usein nätti rivi luotiliivejä.



Kolme vuotta ja vielä lisää. Huh.

Kaikkea läheltä

Asuinpaikkani on noin yleisesti ottaen aika masentava paikka. Asun isossa YK:n leirissä, jota ympäröi betoniseinät ja piikkilanka.

Home sweet home.

Kaikkea upeaa tältä alueelta kuitenkin löytyy kun vain osaa etsiä ja katsoa, KUTEN:

Itseäni pidempi auringonkukka heti ulko-oveni takana.

Rivi panssaroituja ajoneuvoja aina valmiina. Upea kimmellys ilta-auringossa.



Pihallani kasvaa minttua. Maukkaat mojitot ovat taattuja, aina.





























Pihallani kasvaisi myös suosikkisalaattiani rucolaa, jos puutarhuri ei tasaisin väliajoin ajaisi sitä maantasalle.



Löytyy tällainen urheilukenttä, jossa olen kerran pelannut krikettiä. Siihen se sitten jäikin.



Kaikkien on oltava tunnistettavissa, kukaan ei pääse ikinä yllättämään.



Rypäleitä roikkuu siellä ja täällä - jos sulkee silmät pölyltä ja korvat helikopterien ääniltä, voi melkein meditoida itsensä Toscanan auringon alle. Omat Chiantit katolta lasiin.



Kaksi söpöä konttikauppaa vieritysten, tämä valinnanvaikeus joskus ahdistaa.



Täällä on myös kissoja joka puolella, ei ole yksinäistä kenelläkään. Täällä on myös yhdistys nimeltä Kissakomitea, joten harrastuksista ja yhteenkuuluvuudentunteestakaan ei ole pulaa.

Miau.

Täällä myös paistaa aurinko ihan aina. Ja Suomen virallisen linjauksen mukaan täällä on nyt myös ihan turvallista koko maassa. Tulkaa siis tekin, rantabileet pystyyn Kabulissa (tämäkin on siis kuulemma mahdollista. Kerron ensi viikolla, miten.)