Kabulin simat ja vappubrunssi

Hauskaa vappua, suosikkijuhlani heti joulun jälkeen! Tietenkin sitä pitää juhlistaa myös Kabulissa.

Laitoimme suomalaisen kaverini kanssa siman käymään viikko sitten - molemmille meille ensimmäinen simakerta. Jo pari tuntia pullottamisen jälkeen rusinat nousivat pinnalle ja pullot olivat poksahtamassa - taisi tulla lorautettua vähän liikaa kuivahiivaa. Mutta hyvin meni kuitenkin, sima maistui ihan siltä miltä sen kuuluukin, eli lapsuudelta.







Järjestin viikonloppuna Kabulin kavereilleni puutarhabrunssin. Kokkasin erilaisia salaatteja, suomalaisen pannukakun ja perunasalaattia (tietty!), ja loput sain kätevästi tilattua Kabulin ihanimmasta ranskalaisesta ravintolasta. Hengasin täällä yhtenään vuosina 2013-14, mutta valitettavasti vähän yli vuosi sitten itsemurhapommittaja iski tähänkin ravintolaan. Nyt siellä ei käy asiakkaita, mutta takeaway-palvelu toimii. Kakut ja leivonnaiset ovat tismalleen samoja kuin 2013. Vanhat hyvät ajat ja croissantit.














Kabul-kippis & ihanaa vappua kaikille!

Särö supermarkettirakkaudessani

Aikaisemmassa postauksessa lukija kysyi ihan validin kysymyksen - miksi en voi vaan mennä kauppaan ostamaan uutta veistä sen jälkeen kun veitsikeiju varasti Ikean luottoleikkurini?

Kabulin supermarketeista saa kaikkea: myös hopeamorsiansaippuaa, joka samalla poistaa aknen ja oman ihonvärin.

Elämäni ja liikumiseni täällä on tällä hetkellä aika rajoitettua, koska Kabulin turvallisuustilanne on mennyt huonommaksi viimeisen parin vuoden aikana. Kukaan kollegoistani ja kavereistani täällä ei käy ikinä kaupungin ruokakaupoissa, vaan shoppailevat YK-alueen pienissä kioskeissa ja kaupoissa, ja täyttävät matkalaukut joka loman jälkeen Kabuliin suunnistaessaan 30 kilolla juustoa, pekonia, salamia, leipää, savulohta ja avokadoja.

Rakkautta hyllystä toiseen.

Rakastan supermarketteja. Kun matkustelen, tykkään vaellella ympäri paikallisia supermarketteja ja fiilistellä leipomo-osastolla ja juustotiskeillä, katsella erilaisia pakkauksia ja hipelöidä keksipurkkeja. Englannissa asuessani vietin jokaisella Sainsbury's/Tesco-visiitillä helposti tunnin, ja kavereilla meni hermot.

Rakastan supermarketteja niin paljon, että kirjoitin lämpimästä rakkaussuhteestani Kabulin kauppoihin jo huhtikuussa kolme vuotta sitten.

Musiikkiosasto.

Paljon on kuitenkin muuttunut kolmessa vuodessa, vaikka markettirakkauteni ei olekaan kadonnut. Kävin viimeksi keskustan supermarketissa lokakuussa, ja vasta eilen uudestaan, ostamassa vihdoin sen veitsen ja muuta kivaa. Kuuden kuukauden tauko.

Ainakin paljon halvempaa kuin YK-alueen pikkukaupoissa. Paitsi maksoin juuri 15 euroa kissanruokapussista ja 5 euroa salaattikastikkeesta.

Kauppareissut eivät enää ole kovin rentouttavia ja hauskoja. Pelkään, että siellä ollessani joku a) kidnappaa minut ja raahaa kaupasta autoonsa b) soittaa jollekin kaverille, joka kidnappaa minut ulkona kun olen menemässä takaisin autoon c) räjäyttää siellä pommin d) tappaa minut sinne makaroni- ja mehuhyllyn väliin.



Shoppailu ei siis enää ole kovin mielekästä puuhaa täälläpäin, koska koko ajan on pieni pelko puserossa, ja pälyilen kanssashoppailijoita paranoiden katsein. Vuosi 2013 oli yhtä supermarkettiromanssia. Vuodesta 2014 lähtien olen ollut vähän huolissani supermarketissa, nyt olen vähän enemmän.

Rakastan vielä, mutta nykyään todella paljon harvemmin, ja vähän kauempaa.

MOAB WTF

Kaikkien pommien äiti, mother of all bombs (MOAB) tippui eilen itäisen Nangarharin maakuntaan. Pommi ei kuulunut Kabulissa koska Nangarhar on aika kaukana, mutta paikalla olleet kuvailevat, että tuntui kuin taivas putoaisi ja iso maanjäristys ravistelisi paikkoja. Vähän kuin maailmanloppu.

Tämä pommi vaikutti tulevan ihan tyhjästä. Trump ei ole hirveästi puhunut Afganistanista tai suunnitelmistaan täällä. Paikkojen pommittaminen ilman sen kummempia muita suunnitelmia ja strategioita tulevaisuudelle on monta kertaa todettu olevan aika vaarallista ja turhaa. Ehkä 36 ISISläistä kuoli, mutta kuinkakohan monta uutta liittyy joukkoihin melko pian tämän MOABin jälkeen?

Olen ollut huolestunut ISISistä Afganistanissa jo jonkin aikaa. Tämän pommin jälkeen olen vähän enemmän huolissani.

Auringonlasku Kabulissa tänään.

Viime aikoina

Olen ollut takaisin Kabulissa vähän yli viikon ja ehtinyt jo nähdä ja kokea vaikka mitä. Kuten:

Kevään. Kolmen viikon aikana kun olin poissa, tänne on tullut kevät. Tai melkein kesä. Kukat kukkivat, minttu kasvaa pihalla, kahvitauko vietetään ulkona auringonpaisteessa.



Aamiaisen vanhan ystävän kanssa. Hassu juttu, hän on asunut Washington D.C:ssä jo melkein kaksi vuotta Kabulista lähdettyään, mutta näen häntä useammin kuin monia Kabulin ystäviäni. Onneksi hänellä on työ joka kuljettaa Kabuliin säännöllisin väliajoin, jolloin brunsseilemme Kabulin Serena-hotellissa. Köyhiä ritareita, mansikoita, pannullinen kahvia, vanha ystävä, auringonpaiste - aika täydellinen aamu.





Nämä Kabulia ympäröivät vuoret, jotka jaksavat vieläkin hätkähdyttää neljän vuoden jälkeen, aina kun laskeudun Kabulin lentokentälle. Usein olen nukkumassa ja horroksessa, ja kun avaan silmät, ikkunasta avautuu tämä ja antaa melkein aina taas uuden merkityksen melkein kaikelle:



Uusi huppari. En käytä huppareita oikein ikinä, mutta kun nyt löysin tämän timantin, suunta muuttuu:



Karjalanpiirakoita ja pinkkiä cavaa kaverin luona.


Miesillallisen Kabulin 60-luvun legendahotellissa. Täällä on miehiä joka puolella, aina, varsinkin klo 19 jälkeen järjestettävissä työjutuissa. Viini ei virrannut mutta naan-leipä oli hyvää.

Bros and bling.

Päätöksen juosta Kabulin Kymppi. En ole ikinä juossut 10 kilometriä ja aikaa treenata on kolme viikkoa, eli jos teillä on siellä jotain kultaisia juoksuvinkkejä, laittakaapa jakoon. Mielelläni otan vastaan myös timanttisia biisiehdotuksia Spotify-juoksulistaan, joka inspiroi juoksemaan 10 kilometriä, eli varmaan 20 kertaa rinkiä Amerikan lähetystön ympäri.



Kadonnenn veitsen mysteerin. Kummallisin juttu: omistan tasan yhden veitsen, jota käytän ja rakastan joka päivä - Ikeasta ostettu ja Suomesta tuotu keittiöveitsi. Jätin sen aamulla kiivien leikkaamisen jälkeen tiskipöydälle, ja kun tulin kotiin illalla, veitsi on kadonnut. Etsin joka puolelta, mutta ei missään. Siivooja ei ole nähnyt kuulemma. Onko jollain jotain loogista selitystä, mitä tapahtui? En usko, että kukaan veisi sitä kämpästäni, jossa lojuu kaksi uutta iPhone 6:ta ja satoja dollareita käteistä. Tai tarvii jollain olla melko omituiset ja tietyt tarpeet. Tai joku jossain parhaillaan lavastaa minua murhaajaksi? Kuulostaa aika first world probleemalta, mutta keittiöveitsi oli yksi tärkeimmistä asioista kotonani, ja täällä on aika vaikea hankkia uutta. En voi vaan mennä K-kauppaan ostamaan uutta. Nyyh.

Ihanan illallisen kavereiden ja Magnersin kanssa. Magners on ehkä yksi lempijuomiani ikinä, ja sitä saa Kabulissa harvoin. Siitähän riemu repesi (+ maha, koska itsehillintä on näköjään mahdotonta Kabulin ihanassa ja harvinaisessa aasialaisessa ravintolassa, jossa tarjoillaan mm. tofua ja kimchiä).



Vasta viikko takana, ja kaikenlaista kivaa. Kabulin kevättä.