20.5.2016

20.5.2016 oli elämäni kamalin päivä tähän mennessä, koska silloin olin lähellä kuolemaa. En oikein tällä hetkellä pysty ja voi kirjoittaa asiasta enempää, mutta jouduin aseellisen hyökkäyksen kohteeksi, jossa luodit sinkoilivat ympäriinsä ja jonkin aikaa ajattelin, että elämä oli tässä.

Minä ja kaverimme selvisimme tästä luotisateesta ilman vakavia fyysisiä vammoja - luoti lävisti yhden ihmisen käsivarren, mutta hän toipuu hyvin. Hyökkäyksessä kuoli nepalilainen sotilasvartijamme Min Rai. Hän kuoli puolustaessaan ja pelastaessaan muita ihmisiä, ja siitä rohkeudesta ja uhrauksesta tulen olemaan ikuisesti kiitollinen. Vaikka mikään ei tuo häntä takaisin perheensä luo, keräämme parhaillaan lahjoituksia Min Rain perheelle Nepalissa. Häntä jää kaipaamaan vaimo, kaksi lasta ja äiti. Tämän linkin kautta voit helposti ja nopeasti tehdä lahjoituksen Minin perheelle: http://gogetfunding.com/gurkha/

Kirjoitan asiasta vielä varmasti joskus myöhemmin lisää, mutta nyt olisi mahtavaa, jos mahdollisimman moni lahjottaisi Minin perheelle. Kampanja on pystyssä vielä ainakin päivän, jonka jälkeen toimitamme rahat heille Nepaliin.

Kaupunki pysähtyi

Tänään koko Kabul pysähtyi päiväksi. Syynä oli laajat mielenosoitukset - tuhannet ihmiset osoittivat mieltään voimalinjan rakentamiseen liittyvästä kiistasta. Linjan oli alunperin suunniteltu menevän Bamyanin maakunnan läpi, joka on hazara-vähemmistön asuinaluetta. Hallitus kuitenkin päätti vaihtaa sähköverkoston läpikulkupaikkaa Kabulin pohjoispuolelle, koska se tulisi kuulemma paljon halvemmaksi.

Monet hazarat näkevät tämän syrjintänä heitä kohtaan ja he kokevat alueensa jäävän ilman kehitystä. Shiia-muslimeihin kuuluva hazaravähemmistö on kokenut kovia Afganistanin historian aikana - joukkomurhia ja vainoa Talebanien hallinnon aikaan, nykyään murhat ja kidnappaukset ovat yleistyneet.

Energiahanke hyödyttäisi Turkmenistania, Uzbekistania, Tajikistania, Afganistania ja Pakistania, josta tulee projektin nimi TUTAP. TUTAP pysäytti tänään kaiken - tiet olivat suljettuina, kukaan ei voinut mennä töihin, alueeltamme ei voinut lähteä pois, aamulla koko lentäkenttä oli kiinni. Suljettu kaupunki. Työrauha oli taattu. Lentokentälle pääsi iltapäivällä helikopterilla, joka hyrräsi edestakaisin lentokentän ja YK:n väliä.

Kun tiet suljetaan, kiva tietää että lentokentälle voi aina päästä.

Protestien seurauksena hallitus suostui lykkäämään projektia 6 kuukautta ja miettiä, josko linja voisi mennä sittenkin Bamyanin maakunnan läpi. Moni pelkäsi, että mielenosoitus yltyisi väkivaltaiseksi, koska kyseessä oli etniset erot ja poliittinen tausta. Kaikki sujui kuitenkin hyvin - ei ruumiita tai rankkaa väkivaltaa, vähän vain kivien heittelemistä.

Vain noin 30% Afganistanista nauttii nykyään sähköstä. TUTAP toisi sähköä 10 maakunnalle. Presidentti Ghani pohtii nyt, mikä olisi järkevä seuraava siirto. Kansa haluaa valoa, eikä kukaan halua jäädä tästä miljoonaprojektista sivuun.

Lisäaikaa Kabulissa

Saavuin pari päivää sitten takaisin Kabuliin lyhyeltä Suomi-visiitiltä. Elämä on silti vähän muuttunut, sillä saavuin tänne tavallaan uuteen työpaikkaan. Jatkan siis samassa organisaatiossa, jossa olin ennenkin töissä, mutta sain ylennyksenä uuden työpaikan, joka keskittyy viestintään. Siis uusi työsopimus, uusi pomo, uusi vuosi, 12 kk lisää Kabulissa. Vielä pari kuukautta sitten nimittäin olin jo 90% varma, että menen Geneveen, jossa myös odotti ihan kiva työpaikka. Mietin asiaa jonkin aikaa, mutta Kabul voitti Geneven. Jokin tässä paikassa vieläkin vetää puoleensa, ei ole vielä aika lähteä. Eli horinat 1001Kabulissa siis jatkuvat.

Tämä maisema ihastuttaa joka kerta, kun saavun Kabuliin. 

Suomessa oli aivan maagisen ihanaa - siellähän oli jo kesä. Vappuna paistoi aurinko. Ihmiset olivat kaduilla, iloisia. Jäätelökioskit olivat auki ja niistä sai Oreo-keksijäätelöä. OnniBussin kuski oli vitsiniekka.

Rakastan tätä maisemaa, bussin ikkunasta kuvattuna.

Sain nauttia vappuaaton proseccot rakkaiden Kabulin kavereiden kanssa Helsingin auringossa.

Se, että minä ja siskoni olimme samaan aikaan Suomessa äitienpäivänä, oli myös hyvin erityistä. Nautimme upean brunssin parvekkeella ja minä leivoin elämäni ensimmäisen kinuskikakun. Päivää ennen menimme Ikeaan ostamaan parvekkeelle pöydän ja tuolit, jotka sisko onneksi kasasi, koska minulla menisi hermot varmasti jo kokoamisoppaan avaamisen hetkellä.

Parvekebrunssi! Löysin muuten Ikeasta kuvassa näkyvän tekolampaantaljan - toin sen Kabuliin ja se on uusi lempiasiani kämpässäni. Niin pehmeä, niin valkoinen (ainakin vähän aikaa, ennen kuin Kabulin pöly tuhoaa sen).

Lyhyen loman aikana ehdin käydä myös äidin kanssa Riiassa - en tiennytkään ennen, että Turusta voi lentää Riikaan tunnissa. Kaunis kaupunki, jossa kävin elämäni parhaimmassa ravintolassa Vincentsissä. Se oli niin mahtava, että ansaitsee oman postauksensa.

Dome Hotel & Spa vanhassakaupungissa oli ihana, suosittelen. Nukuin hyvin ja pitkään.

Kabuliin palasin taas ihan mielelläni, vaikka en enää pidä yhtään lentämisestä ja lentokentillä odottelemisesta. Kabulissa on jo täysi kesä meneillään - hullua, miten vähän yli viikon aikana paikka muuttui niin paljon. Laitoin lämmityspatterini kaappiin odottamaan talvea. Oveni eteen oli kasvanut tällainen maailman täydellisin ruusupuska:





On ihan OK avata ovi joka aamu näihin ruusuihin ja lähteä uuteen työpaikkaan, vanhaan toimistoon.

Siivosin muuten työpöytäni ja toimistoni ennen kuin lähdin. Se ei ole ikinä ollut näin siisti, tyhjä.

Tästä on hyvä aloittaa.

Mattoni mun

Ostin pari viikkoa sitten itselleni maton, joka oli vähän niin kuin rakkautta ensisilmäyksellä. Matto on Afganistanissa kudottu ja se on silkkiä. Violetinvaaleanpunainen väri on täällä matoissa harvinainen. Tämä on niin ihana, että on pakko jakaa se teidänkin kanssa:

Outoa, miten olen viime aikoina kiintynyt mattoihin. Ostin äidilleni viime jouluna afgaanimaton, jota voin olohuoneessa tuijottaa ja tutkiskella hyvin pitkään. Se myös vaihtaa väriä riippuen siitä, miltä puolelta sitä katsoo. Muistin, että mattomyyjä sanoi näin kaupassa, mutta ajattelin että hän sepittelee tarinoita. Mutta totta se on - matotkin näyttävät erilaisilta, kun niitä katsoo eri perspektiivistä.