SOCIAL MEDIA

Wednesday 27 April 2016

Tällä viikolla

Tällä viikolla olen juossut ihan liikaa paikasta toiseen, kokouksesta toiseen, jumpasta joogaan, kaupasta toiseen. Lähden pian lomalle Suomeen ja päätin mennä shoppailemaan äitille. Chicken Streetiltä löytyy vieläkin Kabulin parhaat shoppailumahdollisuudet - on korukauppoja, mattoja, vaatteita, tekstiilejä, ruokaa, huiveja... 2000-luvun alussa tämä paikka oli täynnä ulkomaalaisia ja bisnes kukoisti, mutta viime vuosien aikana turvallisuustilanteen huonontuessa paikka on hiljennyt. Kaupoille ei enää riitä asiakkaita, harva ulkomaalainen käy enää täällä. Se on sääli.

Huomasin vasta nyt ensimmäistä kertaa tämän rakennuksen kauniin arkkitehtuurin. Harvoin pysähdyn kadulla ihastelemaan näkymiä.

Suuntasin ensin mattokauppaan. Kahden tunnin jälkeen mattokaupassa näky oli tällainen:



Kahden tunnin aikana mattomies levitti eteeni kymmeniä mattoja. Kaikki, jotka ovat olleet kanssani shoppailemassa, tietävät että olen aika kamala ostaja. En osaa oikein päättää, mitä haluan. Tai osaan, mutta minun pitää saada punnita kaikki mahdolliset vaihtoehdot eri näkökulmista moneen kertaan, jotta osaan tehdä oikean päätöksen. Kävi vähän sääliksi että Kawsar joutui siivoamaan nämä jäljet, mutta se kuulemma ihan kuuluu asiaan, no problem, mushkel nest.

Mukaani lähti neljä mattoa Bamyanin ja Jowzjanin maakunnista, lompakko paljon tyhjempänä. No, afgaanimatot ovat kuulemma "hyviä sijoituksia". En ihan usko, että nämät tuottavat korkoa pankkitililleni, mutta ne ovat nättejä ja kestävät varmaan vielä minunkin lapsilleni.

Mattohurmion jälkeen menin ihmettelemään huonekalukauppaan, jossa myydään Nuristanin maakunnassa kaiverrettuja afgaanipuutavaroita. Myyjä kertoi innoissaan, että Angelina Jolie kävi tässä kaupassa Kabulin visiitillään viisi vuotta sitten, ja sen visiitin jälkeen myynti nousi taivaisiin. Kadun muut puukaivertajat varmasti vihaavat tätä miestä ja hänen Jolien onnenpotkua. En tiennyt Angelinasta, mutta tällä kaupalla on hyvä maine Kabulissa. Täällä ainakin tietää, mitä tulee ostettua. Lähti mukaan puinen peilikehys, joka saa koristaa äitini asuntoa.



Tällä viikolla jatkoin ranskan opintojani, joita vihaan. Olen opiskellut ranskaa netin kautta viimeiset kuukaudet - voin tilata tunteja netistä ja ranskankielinen opettaja soittaa minulle Skypeen ja juttelemme puoli tuntia muutaman kerran viikossa. Se on aivan kamalaa. En tykkää muutenkaan puhua puhelimessa kenenkään tuntemattoman kanssa, saati sitten tankeroranskalla yrittäen esittää erilaisia roolipelejä. Tein tänään lopputestin, ja olen kuulemma tasolla pre-intermediate. Mon Dieu! Epäilen.



Johdan Kabulissa ulkomaalaisille joka viikko kuntopiiriä. Rakastan sitä - saan itse valita musiikin ja kaikki kuntopiiripisteiden liikkeet. Saan tästä paljon energiaa. Ylipäätään en jaksaisi elää kunnolla ellen urheile vähintään 5 kertaa viikossa. Kabul on saanut minut koukkuun urheiluun - juoksen, joogaan, teen Insanity-treenausta ja kuntopiiriä. Tämä on ehdottomasti ollut yksi (monien muiden joukossa) hyvin positiivinen asia, joka on muuttunut elämässäni tänne muuton myötä.

Kuntopiirimme tapahtuu bunkkerissa.

Tällä viikolla ripustin vessaani taideteoksen, jonka ostin viime vuonna Balilta. Oloni oli sen jälkeen hyvin aikuinen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun ripustan vessaani taidetta. Ei ole takaisinmenemistä.

Silmä lepää.

Tuesday 12 April 2016

Sisustuselementti

Kun tulin tänään kotiin, löysin tämän uuden sisustuselementin kaunistamassa kaksiotani:

Edelleen, verhoni ovat rumimmat jotka olen koskaan nähnyt. Ehkä nyt kahden vuoden jälkeen olisi vihdoin aika ostaa uudet?
Joitain ihmisiä pöytäni saattaisi ahdistaa - olen niitä ihmisiä, jotka näkevät järjestystä kaaoksessa. Kaikki näkyvillä, kaikki lähellä.

Siivoojani oli tuonut minulle tyylikkään sinisen naulakon luotiliivilleni ja kypärälleni. Kätevä. Sama oli myös tuotu toimistooni. Ihan kiva, mutta kärsin jo nyt tilanpuutteesta kotona ja töissä enkä tarvitse yhtäkään huonekalua lisää.

Tänään Talebanit julistivat jokavuotisen kevään/kesän taistelukauden alkaneeksi. Ainakin suojavarusteillani on tyylikäs naulakko.
Sunday 10 April 2016

Tervetuloa takaisin: raketteja ja maanjäristys

Anteeksi hiljaisuus. Viimeisen kuukauden aikana olen matkustanut Pakistanissa, Libanonissa ja Sri Lankassa. Olen ehtinyt vain kääntymään Kabulissa. Nyt olen kuitenkin takaisin täällä, kotona. Ja se tuntuu hyvältä (miinus 11-tuntiset työpäivät toimistolla yrittäen kuroa kiinni kaikkia roikkuvia työasioita).

Tänään oli kaunis päivä. Vierailin eräässä upeassa vanhassa Kabulin hotellissa, Intercontinentalissa. Se aukesi vuonna 1969 ja kun on siellä sisällä, tuntuu ettei olla menty ajassa yhtään eteenpäin.

Grandiöösi.
Näkymät katolta ovat huikeita.



Taivaalla näkyy amerikkalaisten blimp-vakoiluvehje. Missä vain menet, joku seuraa taivaalta.





Tälläisina päivinä ajattelen, kuinka onnekas olen, että saan nauttia auringonpaisteesta Afganistanin vuoriston yllä.

Iltapäivällä näpyttelin toimistossani tietokonetta, kun maa alkoi järistä. Se liikkui vaan vähän, joten ajattelin että jatkan nettiartikkelini kirjoittamista - kyllä tämä tästä. Kummallista, miten ihminen sopeutuu - vuosi sitten säikähdin pienintäkin maanjäristystä ja ajattelin että kuolema tulee. Nyt ajattelen, että kyllä se siitä, vähän vaan tärisee. Tärinä kuitenkin voimistui ja kesti aika kauan - järistys oli 6.6 Richterin asteikolla, eli aika voimakas. Kaikki juoksivat ulos. Kollegani vei kahvikupin kuitenkin mukanaan, joten mitään paniikkia ei ollut. Maanjäristys ei ole mikään syy jättää hyvää kahvia jäähtymään.

Eilen illalla Talebanit tiputtivat muutamia raketteja Kabuliin, juuri kun John Kerry oli ehtinyt lähteä kaupungista tämän upean mattotuliaisen kanssa:

Kuka on mattomies? Miksi hän tuo afgaanimaton Afganistaniin? Jos matto on lahja Kerrylle, jollakin on yhtä hyvät lahjan paketointitaidot kuin isosiskollani.
Ketään ei onneksi kuollut.

Tällaista täällä, sama meininki jatkuu, minä siinä mukana.