Päivän pommit

Palasin Kabuliin, ja ensimmäisenä päivänä tipahtaa kaksi pommia. Saan kuulla, että ystäväni ja ex-kämppis on vankilassa. Syynä tyttöystävän pahoinpitely. Vankilassa. Afganistanissa. En voi uskoa tästä sitä, että mies, jonka kanssa olen paljon hengannut ja joka on "kiltti" ja mukava, on pahoinpitelijä. Mutta sehän se on, koskaan ei voi ihmisistä tietää mitä voi tapahtua. Pitää vaan luottaa hyvyyteen, mutta tällaiset pommit vähän heikentää sitä luottamusta. En silti voi täysin tuomita - oikeudenkäyntiä ei ole ollut, tiedot ovat sekaisia. Mutta pahalta näyttää.

Vaikea ajatella, että mies on vankilassa Afganistanissa. En osaa edes kuvitella millaista siellä on, mutta varmasti karua. On kylmä, ei ruokaa, ei saippuaa. Harvoin naisiin kohdistuvasta väkivallasta joutuu vankilaan, mutta asia vaikuttaa olevan erilainen, kun kyseessä on ulkomaalaisia ja länsimaisen suuren lähetystön kautta tehty ilmoitus. Todella hyvä, että viranomaiset reagoivat ja ottavat asian tosissaan, mutta haluaisin nähdä tämän tapahtuvan laajemminkin. Monet ovat sanoneet, että rahalla pääsee pois, ja nyt pitää vain odotella, paljon pyydetään. Aion käydä vierailemassa jos se on mahdollista ja turvallista. Vien saippuaa.

Toinen päivän pommi oli itsemurhapommittaja Kabulissa. Kukaan ei kuollut, paitsi pommittaja. Olin myöhään töissä ja pomo tuli sanomaan kaikille, että meidän pitää mennä kotiin heti. Se oli outoa, koska hän ei yleensä liikutu näistä, eikä mitään kehotuksia tehdä. Outoa myös, että ensimmäiset ajatukset olivat ”pitää kirjottaa tämä sähköposti valmiiksi ensin” ja "äh, olin sopinut illallissuunnitelmia just siihen lähelle". Change of plans. Tämmösiin pommitteluihin alkaa jo tottua, ja se on aika pelottavaa se.

365 päivää

Haloo uusi vuosi, uudet jeet! Jee jee ja kippis vuodelle 2014.

Täällä on ollut hiljaista koska olen viime viikot keskittynyt perunalaatikon ja juustojen suursyöpöttelyyn (olen sitä mieltä ettei perunalaatikkoa voi syödä liikaa tai liian usein), Äkäslompolon latujen kuluttamiseen (ensimmäinen kertani Lapissa), glögin ja punaviinin juontiin ja lehtien lukemiseen ja asioiden tekemättä jättämiseen parhaani mukaan (silti oli pakko vastailla työmaileihin lomalla. Miksi?).

Mennyt vuosi on ollut itse asiassa aika siisti. Äkäslompolossa lompsiessani tein päässäni listaa kaikesta, mitä sattui ja tapahtui vuonna 2013. Aikamoista:

Vuosi 2013 alkoi Lusakan lentokentällä Sambiassa. Olin ollut kaverin häissä Zimbabwessa ja kone jäi Lusakaan jumiin koska rengas meni rikki ja korjaajat eivät hirveästi halunneet olla töissä uuden vuoden aattona. Lentokentän lattialla vilisi torakoita ja siellä haisi pissa. Evääksi tarjottiin vihreää upean ällöä Sparletta-juomaa ja cashewpähkiöitä. Kippis! Tänä vuonna vietin uuden vuoden ihanassa Lappimökissä, lumen, perheen ja cavan ympäröimänä.

Olin kolmessa työpaikassa. Eka oli ihan OK, toka ihan hirveä ja kolmas nykyinen aivan ihana.

Muutin Afganistaniin - päätös jota kyseenalaistin vielä lentokentällä ollessani. Onko tässä mitään järkeä? Oli siinä sittenkin.

Viime vuonna olin koko ajan velkaa kaikille. Vielä olen velkaa pankille, mutta en muille, ja se on kiva.

Ajattelin etten ikinä löydä hyvää työpaikkaa - kohtaloni on kaikesta vaivannäöstä huolimatta jämähtää minimipalkkaiseen työhön, joka ei mitenkään liity työkokemukseeni tai koulutukseeni.

Juhlin muslimien Eid-juhlaa afgaaniperheen kanssa ja näin, miten vuohi teurastetaan halal-menetelmällä vereä kurkusta vuodattamalla (tästä lisää juttua kun kykenen taas ajattelemaan asiaa enemmän).

Ostin vihdoin Tarot-kortit, joita aion oppia ymmärtämään.

Matkustin vuonna 2013 paljon vähemmän kuin vuonna 2012, mutta koin silti niin paljon enemmän. Biletin afgaanihäissä, keilasin Kabulissa.

Olin ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa Dubaissa. Sieluton paikka, jossa on liian kuuma ja kaikki tykkää ilmastoiduista tiloista ja shoppailusta.

En ollut ikinä ollut Lapissa. Nyt olen. Näin kolme poroa. Kokeilin lumilautailua ja perseessä on siitä muistona isot haalenneet mustelmat.

Viime vuonna jääkaapissani oli seitsemää eri juustoa ja se teki minut hyvin, hyvin onnelliseksi.

Joulu ei ole joulu ilman juustoa, elämä ei ole elämä ilman juustoa.

Vuosi 2013 oli aika hyvä. En voittanut lotossa tai laihtunut kymmentä kiloa, mutta hyvin meni noin muuten ja paljon uutta sain ja näin. Innolla odotan, mitä jännää 2014 tuo.

Uutta uutta vuotta kaikille, kiitos että olet siinä.

Funktionaaliset juopot

Afganistan on kuiva maa, mutta ei länsimaalaisille.

Alkoholilla on aika iso osa monien ulkomaalaisten elämässä Kabulissa, vaikka alkoholi onkin kielletty maassa lailla. Viikonloppuisin ulkomaalaiset juhlivat lähetystöissä, kotibileissä, kansalaisjärjestöissä ja YK:lla, ja kuvaan yleensä kuuluu alkoholi. Lähetystöt ja YK voivat tilata alkoholia ulkomailta ja myydä ja tarjoilla sitä alueillaan. Alkoholi on täällä arvokasta tavaraa, vähän kuten smoothiebaari Saharassa.

Tyypillinen bilepöytä

Jokainen Afganistaniin saapuva ulkomaalainen ei-muslimi saa tuoda mukanaan kaksi pulloa alkoholia. Tämän "säännön" kiertämiseen monet ovat keksineet keinoja, joista tulee mieleen alkoholin salakuljetuskeinot Provinssirockiin 15 vuotta sitten. Ihmiset kaatavat alkoholia samppoopulloihin. Jos tuo alkoholin muovipulloissa, sitä ei kuulemma huomata yhtä helposti läpivalaisussa. Jotkut rakentavat jotain eri taskuosastoja laukkuihinsa. Hätä keinot keksii.

Ensimmäinen alkoholipullo, jonka toin Afganistaniin, heinäkuussa 2013.

Kun aloitin työt YK:lla, ihmettelin, miten ihmiset voivat juoda niin paljon, jopa keskellä viikkoa. Kun asuin normaalissa talossa Kabulin keskustassa ennen YK-työtäni, alkoholia oli aika vaikea saada mistään. Tietyt ravintolat tarjoilivat viiniä - pullo pahaa viiniä kaadettuna teekannuun ja tarjoiltuna teekupeista, 90 dollaria. Tölkki olutta, 12 dollaria.

Tässä kaverini juo olutta kahvimukista libanonilaisessa ravintolassa, johon Talebanit hyökkäsivät 6 kuukautta myöhemmin.

Tietyt pikkukioskit kaupungin keskustassa Share Nawssa myivät alkoholia, mutta huhujen mukaan vodkapulloihin on kaadettu jotain epämääräistä ja länsimainen etiketti liimattu päälle. Silloin alkoholin, varsinkin viinin, juominen oli aika spesiaalia ja yleensä vain viikonloppujuttu, ja silloikin jotain kamalaa rommikolalitkua.

Kansainväliset suhteet.

Afgaanitkin juovat alkoholia, vaikka sitä on vaikea saada. Jotkut valmistavat sitä itse, toiset ostavat niitä kyseenalaisia vodkapulloja Share Nawsta ja jotkut saavat alkoholia ulkomaalaiskavereiltaan. Koska monet afgaanit eivät ole tottuneet juomaan alkoholia ikinä, se, kun he ryyppäävät, ei ole usein mitenkään kaunista katsottavaa. Olen ollut liian monissa juhlissa, joissa joku afgaani oksentaa, huitoo toisia tai kaatuilee muutaman shotin jälkeen. Niin tekee kyllä monet länkkäritkin, yleensä vain useampien shottien jälkeen, että ei voi tuomita.

Kotibileet.

Kabulissa on aika paljon länkkäreitä, jotka kittaavat viiniä ja shotteja keskellä viikkoa. Ei mikään ihme, sillä täällä on aika tylsää, koska oikeastaan minnekään ei voi enää mennä kaupungissa, eikä monilla ole hirveästi harrastuksia. Tai oikeastaan niitä olisi, esimerkiksi meidän alueella on tarjolla joogaa, koripalloa, frisbeetä, piirustustunteja, kuntopiiri, jalkapalloa ja meditointia. Valintakysymyksiä, kai.

Tämä vähän ihmetytti Mazar i Sharifin lentokentällä pohjois-Afganistanissa, joka sekin on kuivaa aluetta. Saksalaiset maksoivat uudesta hienosta terminaalista, mutta brändäys ja mainonta on mennyt vähän pieleen. Afgaanikollegani vannoi, että tässä mainostetaan alkoholitonta olutta. Yeah right.

Eräs tärkeä ohjelmajohtaja YK:lla on lähes aina täysin kännissä, kun näen hänet klo 8 jälkeen ravintolassa tai missään. Siis sellaisessa tilassa, että hän huojuu, sammaltaa, ja kertoo samoja asioita samoille ihmisille noin kymmenen kertaa. Se on aika ahdistavaa sillä hän muistuttaa minua yhdestä alkoholistisukulaisesta, jota on hyvin vaikea kestää humalassa. Nolottaa tyypin puolesta joka kerta, mutta en myöskään tajua, miten hän on toimistossa seuraavana päivänä kello 8 täysin freesin näköisenä ja toimintakykyisenä, neuvottelemassa strategioista ministeriön johtomiesten kanssa.

Nykyään arvostan tällaista spesiaalia alkoholin kulutusta - tässä kuvassa samppanjaa 30-vuotissynttäreinäni hotelli Kämpissä. Arvostan Kämpin kumiankkoja.

Kaverini, kyseisen henkilön kollega, sanoi että ohjelmajohtaja on funktionaalinen juoppo. En ymmärrä, miten se toimii, mutta näköjään toimii. Jos juon illassa kaksi pulloa viiniä, minua ei todellakaan löydä toimistosta seuraavana päivänä, vaan manaamassa olemassaoloani ja elämääni sipsipussi kädessä sohvalla, Gilmoren tytöt repeatilla.

Yhden illan ja pahan viinin loppu.

En pidä tipatonta tammikuuta. Eilenkin oli mukavaa, kun kaverit tulivat kylään, söimme intialaista ruokaa ja kilistimme muutaman lasin cavaa uudelle vuodelle. Pidin viime vuonna kaksi tipatonta kuukautta, jolloin huomasin, miten yleistä juominen on näissä piireissä. Toukokussa laskin noin 12 kertaa, jolloin olin tilanteissa, joissa kaikki muut joivat - siis juhlia, grillaussessioita, illallisia, edustustilaisuuksia. Jos ei juo, mielenkiintoiset drinkkivaihtoehdot ovat aika vähissä. Silloin kittaan aika paljon vaan kuplavettä ja käyn vessassa.

Monet sanovat, että täällä tulee helpommin humalaan ja krapulat ovat rankempia, koska olemme niin korkealla vuoristossa ja happipitoisuus on pienempää. Tai sitten ehkä siksi, että täällä vaan juodaan vähän liikaa.