Teidän ylhäisyytenne

Kun muutin Afganistaniin, yksi juttu oli minulle vähän vaikeaa. (Tai no aika monikin juttu, mutta tässä yksi.): Äärimmäinen muodollisuus puhuteltaessa tiettyjä henkilöitä. Olen ollut onnekas, että olen kahdessa eri työpaikassani täällä päässyt monesti tapaamaan ja työskentelemään eri ministerien ja varaministerien kanssa.

Ensimmäisessä tapaamisessa ministerin kanssa pomoni ohjeisti minua, että pitää puhutella miestä "Your Excellency/His Excellency". Olin hyvin hämmentynyt. "Your Excellency, very nice to meet you... How are you doing today Your Excellency? ... Have you shared this document with His Excellency?" "Is Her Excellency Minister going to be able to make it?"

YOUR EXCELLENCY. Sanoin pomolleni, että tämä kuulostaa minusta ihan naurettavalta. Haluaako joku oikeasti, että häntä puhutellaan "your excellency"? Kuinka teennäistä! Väkinäistä! Sanoin, etten ehkä pysty siihen koska se kuulostaa liian typerältä ja alan vain nauramaan itselleni. Ennen tärkeää tapaamista, harjoittelin itsekseni... your excellency. Your excellency. Tapaamisessa pakotin itseni käyttämään tätä muodollisuutta.

Erään ministerin kanssa viime vuonna. Tykkään erityisesti taustalla olevasta ylämoro-karzaista.

Nyt puolitoista vuotta tämän jälkeen, tämä excellointi tulee aivan luonnostaan. Se kuulostaa vielä vähän höhlältä korviini, mutta se on helppo sanoa luonnollisesti ja se istuu lauseisiin ilman väkinäistä pakottamista. Suomalaisille tällaiset muodollisuudet ovat usein aika vieraita, ja tykkäänkin Suomessa siitä, että hierarkiat ovat matalampia ja suhteet esimerkiksi työpaikoilla välittömämpiä. Kun A Stubb vieraili yliopistossani, kaikki sinuttelivat häntä. Ihmettelin tätä aika paljon, mutta jotenkin siistiä että suomalaiset osaavat ottaa asiat niin rennosti, ja kukaan ei suutu.

Tapasin tänään aamulla Her Excellencyn Afganistanin terveysministerin ja ei tarvinnut ollenkaan tsempata kulttuurin muodollisuuksia. Opin tavoille.

Ajatus

Eilen ravintolassa kuulin aika mieleenpainuvan ajatuksen. Jostain syystä pöytäkeskustelu ajautui kuolemaan, ja yksi miehistä selitti, ettei pelkää kuolemaa. Miksi pelkäisin, hän kysyi, koska:

When death is there, you are not there.

                   When you are there, death is not there.

Eli kuolema ja sinä ette ikinä kohtaa, koska silloin kun kuolema tulee, et ole enää täällä. Silloin kun olet täällä, kuolema on poissa. Kohtaamista ei ole, ei ole pelkoa. Aika kiva ajatus, mutta pelkään silti kuolemaa, koska tykkään tosi paljon elää.

Kabulissa on ollut tällä viikolla melkein joka päivä pommitus jossain: itsemurhaliivipommittajia, magneettisia pommeja, autopommeja. Juuri äsken pommi räjähti taas noin kilometrin päässä samalla tiellä, jossa asun ja työskentelen. Talibanien moottoripyöräpommittaja räjäytti itsensä Brittien suurlähetystön auton vieressä. Kuolleita on, mutta vielä ei tiedetä kuinka monta.

Kuljen tällä tiellä melkein joka päivä, ja tietenkin usein olen huolissani juuri tällaisista pommittajista ja pälyilen epäilevästi autoja, joissa on vain yksi mies, ja moottoripyöriä ja polkupyöriä, joissa on laatikoita tarakalla. Taas tänään olen hyvin surullinen näistä uutisista ja turhista kuolemista, mutta samaan aikaan myös niin iloinen, että olen elossa.

Pommeja eilen, pommeja tänään

Eilisaamuna heräsin kello 6.43 isoon jysäykseen. Tunsin, kuinka ikkunat tärisivät ja sisälläni myös helisi vähän. Yleensä en herää mihinkään häiriötekijöihin, mutta tämä pommi sai hereille kaksi minuuttia ennen herätyskelloon asetettua aikaa 6:45. Melko lähellä talebanit räjäyttivät rekkapommin ulkomaalaisten ison asuinalueen edessä, tappaen kaksi vartijaa.

Tilanne on melko surrealistinen. Ymmärrän, että olen juuri herännyt massiiviseen pommin ääneen, mutta silti aamu jatkuu samaa rataa - puuroa mikroon, pähkinöitä ja hedelmiä siihen päälle, cappucino valmiiksi, ripsaria silmiin. Twitteristä päivityksiä pommitilanteesta. Huolehdin, ovatko tiet tukossa, koska pitäisi ehtiä töihin kaupungin keskustaan koulutukseen kello 8.30.

Juuri äsken olin syömässä illallista asuinalueemme ravintolassa. Tökin tomaattipasta-annostani ja olin vastaamassa kollegani kysymykseen, miksi ja miten päädyin nykyiseen työpaikkaani. Silmäni eksyivät ravintolan seinällä olevaan televisioon, jossa Al-Jazeera raportoi aiheesta "ongoing violence in Kabul". Talebanit ovat juuri hyökänneet ulkomaalaisten isoon asuinpaikkaan, joka on noin kilometrin päässä täältä, samalla kadulla. Autopommi räjähti portilla, ja neljä aseistettua miestä yritti sisään. Al Jazeera tietää asiasta ennen kuin minä, vaikka olen ihan naapurissa. En ole kuullut mitään, vain kauhonut spaghettia ja viettänyt normaalia iltaa. Surrealistista.