Hetken hiljennys

Ensimmäinen viikonloppu Kabulissa ja heräsin perjantaiaamuna kamalassa olossa. Ruokamyrkytys on tullut vieraakseni taas noin kymmenennen kerran Kabulandiassa. Olin koko perjantaiaamun aika kurjassa kunnossa, mutta ajattelin sen johtuvan edellisen illan bileistä ja ehkä jostain vähän pilaantuneesta ruuasta. Iltapäivällä oksensin, olo parani ja päätin lähteä kekkereihin, optimistisesti ajatellen että paha olo on päihitetty. Muutaman tunnin, kahden kokiksen ja jatkuvan tärinän jälkeen päätin, että on aika lähteä kotiin. Note to self tulevaisuudelle: jos oksentaa, ei ole hyvä idea lähteä vartin päästä diplomaattibileisiin. 

Seurasi päivä sängyssä kärsimistä, kylmää tärinää, armotonta kuumuutta. Katsoin The Notebookin (miten en ole ikinä ennen nähnyt tätä helmeä?!) ja Casablancan. Casablancan kohdalla olin niin töttöröö että juonesta oli vaikea pitää kiinni, mutta jotenkin heräsin horroksestani kaikkiin elokuvan legendaarisiin lausahduksiin:

Of all the gin joints in all the towns in all the world, she walks into mine. 

Here's looking at you kid. 

I think this is the beginning of a beautiful friendship.

Parempaa viikkoa odotellessa.

Kotiinpaluu

Palasin pari päivää sitten kotiin Kabuliin kolmen viikon Suomi-lomalta. Loma oli mitä mahtavin: kaverin kauniit häät Vanajanlinnassa, hengailua Helsingin ihanissa ravintoloissa ja kahviloissa, rannalla hengailua (se yksi päivä kun oli tosi lämmin), Naantalissa ja Turussa haahuilua, päivä Tallinnassa. Matkan kohokohta oli ehdottomasti Hangossa vietetty viikko perheen kanssa. Näemme kaikki yhdessä todella harvoin koska toinen sisko asuu Lontoossa ja toinen Reykjavikissa.

Tallinnassa.

Loma oli siis ihana - söin paljon ihanaa ruokaa mitä täältä ei saa (lähinnä juustoja, avokadoja, dippiä, rahkaa, tuoreita marjoja, ruisleipää, hapankorppua, hyviä sipsejä). Join ihania viinejä, joita täältä ei saa. Tässä kävi muuten yksi kreisi juttu: kun saavuin Helsinkiin, ostin pullon punkkua Alkosta. En tiedä viineistä mitään enkä tiennyt mitä halusin. Alkossa on liikaa valinnanvaraa (Kabulin YK:n saluunassa on valinnanvaraa kolmen viinin välillä). Menin Chilen hyllyn eteen, jossa myyjä tuli auttamaan eksynyttä, ja suositteli jotain viiniä. Otin siis sen. Kun menin viikko myöhemmin kotiin, äitini oli ostanut minulle pullon punaviiniä, ilman mitään tietoa viineistä tai ilman kenenkään apua tai suosituksia -- ja se oli täsmälleen se sama pullo! Hullua, sanon minä.

Repoveden kansallispuistossa, niin täydellistä Suomimaisemaa täällä!

Mahtavat reput molemmilla.

Hanko on ehdottomasti lempikaupunkini Suomessa. Siis niin mahtava. Vuokrasimme perheen kanssa huvilan keskustasta viikoksi. Ihaninta on, että Hangossa riittää paljon tekemistä: menimme pyöräretkille, pelasin tennistä ensimmäistä kertaa elämässä, chillasimme Hangon Kasinolla viinilasin äärellä, aamujoogasimme rannalla, ihailimme kaupungin kaunista arkkitehtuuria, söimme ihanaa kalasoppaa meren rannalla.

Tässä muutama kuva todisteeksi Hangon hienoudesta kaikille, jotka eivät ole vielä käyneet ja ihastuneet:

Palasin Kabuliin mielelläni, sillä tykkään työstäni ja rutiineista. Tykkään mennä aamulla töihin, nähdä ehkä kavereita lounaalla, urheilla iltaisin. Syöminen on paljon säännöllisempää ja terveellisempää, koska ei ole kaikkea ihanaa tarjolla.

Tajusin vasta nyt kunnolla, miksi oikeastaan tykkään täällä asumisesta niin paljon: ei ole ainoastaan kyse tämän maan kiehtovasta kulttuurista ja työni mielekkyydestä, vaan lähinnä näistä ihmisistä. Täällä eläminen on todella sosiaalista, paljon sosiaalisempaa kuin esimerkisksi viime asuinpaikassani Lontoossa. Siellä piti aina tehdä suunnitelmia paljon etukäteen, että voi nähdä kavereita ja matkustaa tunti joka puolelle kaupunkia. Tämä paikka on kuin ikuinen kesäleiri tai yliopistokampus: kaverit ovat lähellä, voidaan spontaanisti mennä lounaalle tai illalliselle, täällä on paljon yhteisiä urheilumahdollisuuksia ja isoja bileitä joka viikonloppu. Täällä tuntuu harvoin yksinäiseltä, mutta ei tämä myöskään ole elämäntyyli jota jaksaisin vielä viisikymmpisenä elää (saa tulla takaisin huutelemaan että häh-häh-hää mitäs tuli sanottua jos vielä 20 vuoden kuluttua elän kesäleiricompoundeissa kriisialueilla).

Ensimmäinen loman jälkeinen aamiainen Kabulin kodissani. Vähän eri meininki kuin terassille katetut massiiviset brunssit, joihin totuin Hangossa. Mutta menettelee.

Olin ihan innoissani Kabuliin ja omaan kotiini palaamisesta. Kun saavuin kotiin, huomasin, että muurahaiset ovat vallanneet ruokahyllyni, hämähäkinseittiä on ovissa, löysin toukkia toiselta ruokahyllyltä. Ensitöikseni siivosin hyllyt - muurahaiset silti palasivat heti muutaman tunnin jälkeen, mutta en oikein jaksa välittää asiasta enää. Hyväksy asiat, joita et voi muuttaa jne. Kaverini löysi eilenaamulla sängynsä alta myrkyllisen skorpionin, joten voisi asiat huonomminkin olla.

Ramazan - täällä taas!

Ramadanin paastokuukausi alkoi torstaina. Tämän kuun aikana muslimit eivät saa syödä tai juoda päiväsaikaan mitään, eli noin kello kolmesta aamuyöllä kello 19:30 illalla.

En vieläkään ymmärrä, miten paikalliset jaksavat. Itse näen sumeasti ja olen liian heikko tekemään mitään jos en syö jotain viiden tunnin välein. Ilman vettä en todellakaan kestäisi. Kollegani heräävät kello kahden aikaan rukoilemaan ja syömään aamulla, menevät takaisin nukkumaan pariksi  tunniksi, heräävät töihin ja ovat siellä kello kolmeen asti, sitten odottavat pari tuntia illallista.

Toimistossa tankkaan vettä ja hörpin kahvia aina kuin kollegani lähtee pois huoneesta. Hotkin lounasta vaivihkaa sisäpihalla. Kaikki ovat väsyneitä, kukaan ei jaksa keskittyä mihinkään kunnolla, mikä on ihan ymmärrettävää.

Yksi afgaaninaiskollegani avautui siitä, kuinka Ramadan (tai Ramazan kuten täällä päin sanotaan) on todella epäreilu naisille: kun naiset pääsevät töistä kotiin, heillä alkaa uusi työpäivä kun pitää valmistella kotia ja ruokaa iftar-illallista varten. Tuplataakka, siitä ei pääse eroon. Miehet voivat vain odotella illallisen saapumista, mutta naiset kokkaavat supernälkäisinä ja janoisina. Kun ehdotan, että mitä jos miehet ottaisivat myös osaa illallisen valmisteluun ja auttaisivat tasapuolisesti, saan takaisin vain hämmentyneitä katseita.

Salaista tankkailua toimistossa.