Viimeiseen kahteen viikkoon emme ole saaneet poistua alueeltamme mihinkään. Ei tapaamisia ministeriössä, muita palavereja ulkopuolella, ei juhlia tai muita kokoontumisia. Yksi tiimini iso tapahtuma ja koulutus on peruttu. Alkaa tulla jo aika turhautunut olo. Mitä järkeä on olla täällä töissä, jos ei voi edes mennä mihinkään? Voin näppäillä läppäriäni ja tehdä PowerPointteja myös Helsingin kahviloissa samalla lailla kuin Kabulin toimistossani.
Kabulissa kireä tunnelma jatkuu. Tällä viikolla on ollut suhteellisen hiljaista, vaikka monia hyökkäyksiä pelättiin. Varsinkin ulkomaalaisten suosima Taimanin alue on ollut uhkien alla koko viikon - Talebanit kuulemma suunnittelevat hyökkäystä johonkin alueella sijaitsevaan ulkomaalaisten organisaatioon tai taloon. Joitain tyyppejä on evakuoitu alueelta uhan vuoksi.
Maanantaina saksalainen avustustyöntekijä kidnapattiin Taimanin alueella. Hän oli ollut matkalla töihin aamulla kun asemiehet pysäyttivät auton, rikkoivat lasin ja veivät naisen. Ei tiedetä, kuka hänet vei, mitä he haluavat ja mikä hänen vointinsa on. Hyvin surullista ja vieläkin melko harvinaista. Toivon että kidnappaajat haluavat vain rahaa ja hänet saadaan pian vapaaksi.
Huomisesta lähtien saamme taas liikkua vähän vapaammin. Kuitenkin, kun kaupungilla tapahtuu näin kreisejä asioita, en ole varma, haluanko edes.
Nämä viime päivät ovat olleet Kabulissa surullisia ja muutenkin ärsyttäviä. Viime perjantaina 24 tunnin aikana Kabulissa oli kolme erillistä itsemurhahyökkäystä ja päivän aikana kuoli yli 50 ihmistä ja satoja haavottui. Se on Kabulin pahin päivä moniin vuosiin.
Mikä on melko häiritsevää, on tietynlainen kaksoistodellisuus, jossa täällä elän. Perjantai oli ihan mahtava päivä - tulin töistä kotiin, menin kaverin luo, joimme cavaa ja valmistelimme illan tanssijaisia varten. Kiharsin hiukset, tein nutturan, laitoin päälle mustan iltapuvun, jossa on pitsinen etuosa. Laitoin korviin uudet korvakorut, sormiin sormukset, kaulaan korun.
Saavuimme upeisiin tanssiaisiin Brittien suurlähetystössä. Kuohuviini virtasi, seisova pöytä notkui grilliherkkuja, jälkiruuaksi juustokakkua. Tanssimme, juttelimme, tutustuimme. Jossain vaiheessa iltaa kaikki alkoivat saamaan tekstiviestejä Kabulissa tapahtuvista itsemurhahyökkäysistä. Muutaman tunnin päästä taas toinen hyökkäys, toinen tekstiviesti. Lisää skumppaa.
Lauantain brunssimaisemat. Tässä vaiheessa ei ollut edes täyttä tietoa perjantain tuhoista.
Perjantaina Talebanit räjäyttivät ensin keskellä yötä rekkapommin, jonka seurauksena kuoli 15 ihmistä ja satoja haavottui, lähinnä kaikki siviilejä. Myöhemmin illalla he hyökkäsivät poliisikouluun ja tappoivat ainakin 25 poliisia. Vielä tämän jälkeen he hyökkäsivät NATO:n tukikohtaan tappaen kymmenen ihmistä.
Talebanien johtaja mullah Omar kuoli vuonna 2013, mutta vasta kaksi viikkoa sitten hänen kuolemansa vahvistettiin. Terroristiliikkeen sisällä kuohuu, on erimielisyyksiä uudesta johtajasta. Tämän vuoksi erilaiset hyökkäykset ovat yleistyneet viimeaikoina. Talebanit haluavat näyttää, että pystyvät tekemään isoja hyökkäyksia ja aiheuttamaan tuhoa pääkaupungissa, vaikka liikkeen sisällä kuohuu. Jihad jatkuu, heillä on valtaa.
Tämän söin lauantaiaamuna. Siinä on vuohenjuustoa, pinaattia ja aurinkokuivattuja tomaatteja.
Maanantaina Kabulissa räjähti taas - tällä kertaa liikenneympyrässä lähellä lentokenttää itsemurhapommittaja räjäytti Toyotansa. Viisi ihmistä kuoli, monia haavottui. Kaverini, joka on toimittaja, soitti Talebanien tiedottajalle ja kysyi, miten he voivat perustella hyökkäyksen lentokentän portille, joka on täysin siviilikohde. "En tiedä", oli Zabiullahin vastaus.
Kabulin lentokenttä, jonne on aina yhtä ahdistavaa mennä, sillä sinne johtavalla tiellä on ollut useita pommituksia.
Olin muutenkin maanantaina hieman herkässä tilassa näiden pommitusten johdosta, kun tuolini alkoi yhtäkkiä täristä ihmeellisesti. En oikein ymmärtänyt, mikä oli meininki, kunnes tajusin että vesi lasissani tärisee. Kohta maa allani liikahti kunnolla, siirtyi jonnekin. Se oli maanjäristys, isoin jonka olen täällä ollessani tuntenut. Mitään ei kuitenkaan mennyt rikki eikä järistys aiheuttanut tuhoja, mutta toi vielä lisää kuormaa jo hermostuneelle mielelle.
Nyt on edessä viikonloppu, mutta olemme kuin vankilassa - emme saa mennä minnekään, mutta ei oikeastaan edes tekisi mieli. Joskus on ihan hyvä vaan olla, hiljaa, miettiä juttuja, juoda viiniä, leipoa pizzaa. Toivon kaupunkiin rauhallisempaa viikonloppua, mutta en usko että näin käy.
Vaikka Kabulissa on usein rankkaa, vaikka täällä on itsemurhapommittajia, Corolloja ja rekkoja täynnä räjähteitä, maanjäristyksiä, liikkumisrajoituksia, luotiliivejä, AK47-kiväärejä ja muita, on minulla täällä kuitenkin aina enemmän onnellisia päiviä kuin surullisia. Jos tämä joskus kääntyy toisin päin, tiedän että on aika lähteä.
Tiesin Afganistanin monista epäkohdista ennen kuin muutin tänne. Naisten ehkä huonoin asema maailmassa oli tullut tutuksi median ja opintojen kautta. Tiesin sodasta, köyhyydestä, korruptiosta. Opintojeni aikana kuulin ensimmäistä kertaa ilmiöstä nimeltä bacha bazi, joka tarkoittaa kirjaimellisesti käännettynä "boy's play" ja viittaa maassa esiintyvään poikien laajamittaiseen ja järjestäytyneeseen seksuaaliseen hyväksikäyttöön.
Tämä laajamittainen lasten oikeuksien riisto ja Afganistanin "avoin salaisuus" on tänään enemmän pinnalla kuin yleensä, koska pohjoisessa Baghlanin maakunnassa ainakin 20 ihmistä kuoli hääjuhlissa tapahtuneessa ammuskelussa. Paikallisen median mukaan ammuskelu liittyi sotaherrojen riitoihin bacha bazi -pojasta.
Bacha bazi -juhlat Afganistanissa. Kuva Washington Postista.
Bacha bazi -ilmiö on ollut olemassa Keski-Aasiassa jo vuosikymmeniä. Kyseessä on hyvin tunnettu instituutio: joku aikuinen "omistaa" teini-ikäisen pojan ja treenaa tästä hyvän esiintyjän ja tanssijan. Sitten poika pukeutuu kauniisiin vaatteisiin, koruihin ja korollisiin kenkiin - meikit naamalla ja kynsilakkaa kynsissä hän viihdyttää "omistajan" vieraita erilaisissa illanistujaisissa ja juhlissa, kuten häissä. Tähän vakavaan ihmisoikeusrikkomukseen liittyy tanssin lisäksi tanssivien poikien, dancing boys, seksuaalinen hyväksikäyttö ja raiskaus. Pojat ovat omistajiensa seksiorjia, bacha bazi on ihmiskauppaa.
Tässä joku on Kabulissa kuvannut bacha bazi -juhlia kännykkäkamerallaan:
Afganistanin itsenäinen ihmisoikeuskomissio kirjoitti viime vuonna raportin bacha bazista. Ilmiötä ei ole selkeästi määritetty Afganistanin laissa. Lapsien hyväksikäyttäjät ovat usein rikkaita, hyväosaisia mujahideen-sotaherroja. Pojat ovat yleensä 10-18 vuotiaita, monet heistä on kidnapattu tai ostettu köyhältä perheeltä. Pojilla ei usein ole mahdollisuuksia kieltäytyä, sillä he tarvitsevat jonkinlaisen toimeentulon ja katon pään päälle.
Bacha bazi yleistyi 1980-luvulla kun mujahideentaistelijat taistelivat Neuvostoliiton joukkoja vastaan. Talebanit eivät virallisesti hyväksyneet tätä perinnettä ja se kiellettiin heidän hallinnon aikana 1996-2001 - perinteen harjoittamisesta sai kuolemantuomion. Kun Talebanit kukistettiin, vallan tyhjiössä ja korruption lisääntyessä bacha bazi alkoi taas yleistyä eri puolilla maata.
Bacha bazi on yleistä maan eteläisillä ja itäisillä pataani-alueilla, ja myös tadzikkien keskuudessa Pohjois-Afganistanissa. Ilmiö on yleistymässä myös Kabulissa - erään häävideokuvaajan mukaan joka viidennessä hänen kuvaamissaan häissä on tanssipoikia. Bacha bazin omistaminen on eräänlainen statussymboli miehille. Tähän rikokseen on vaikeaa puuttua, koska rikoksentekijät ovat vaikutusvaltaisia miehiä, joilla on yhteyksiä poliisiin. Poliisit, sotilaat ja virkamiehet taputtavat bacha bazi -juhlissa rytmin mukaan. Ilmiö on vain voimistunut Talebanien hallinnon kaatamisen jälkeen - bacha baziin mieltyneet mujahideen-sotaherrat ovat nauttineet vallasta ministeriöissä, poliisissa ja armeijassa viimeisen vuosikymmenen ajan, lain ulottamattomissa.
Afganistanissa ei siedetä homoutta, mutta nuorten poikien tanssista nauttimista ja heidän raiskaamistaan ei kuitenkaan pidetä mitenkään homoseksuaalisena. Kyse on vallasta, nautinnosta, leikistä. Naisilla tehdään lapsia ja täytetään sosiaalisia konventioita, mutta pojista voidaan nauttia helposti, he ovat enemmän saatavilla. Eräs tanssipojan omistava sanoo dokumentissa, että bacha bazin voi viedä helposti mihin vain juhliin, mutta naisia ei voi viedä mihinkään bileisiin julkisesti.
Suosittelen kaikille dokumenttia The Dancing Boys of Afghanistan. Dokumentissa afgaanijournalisti soluttautuu bacha bazi -piireihin, ja videolla puhuvat miehet, jotka käyttävät poikia hyväkseeen ja selittelevät tekojaan. Myös poikien näkökulmaa kuullaan. Dokumentti on raskasta katsottavaa, mutta silti tärkeä aihe, josta ei puhuta tarpeeksi tässä maassa, länsimaissa, tai oikeastaan missään.
Dokumentin voi katsoa tästä YouTube -linkistä, josta löytyy linkki koko dokumenttiin Vimeossa:
Dokumentin katsomisen jälkeen sinua varmasti vihastuttaa, ärsyttää, surettaa, raivostuttaa. Mitä tälle oikein voi tehdä? No, ensinnäkin Afganistan voisi määritellä selkeästi bacha bazin olevan laitonta maan rikoslaissa. Kaiken juuri on kuitenkin oikeusvaltion heikkous ja vallallaan oleva korruptio, joka antaa sotaherroille ja vallanpitäjille vapaat kädet tällaisiin laajiin ihmisoikeusrikkomuksiin, ihmiskauppaan ja orjuuteen. Tarvitaan tasa-arvoa, köyhyyden poistamista, vahva oikeuslaitos. Tarvitaan muutos tietyillä alueilla vallitsevaan kulttuuriin, joka on normalisoinut bacha bazi -instituution ja pitää sitä statussymbolina. Ei ole helppoja tehtäviä, mutta oikeusvaltion vahvistuessa ja ihmisoikeustilanteen parantuessa poikien hyväksikäyttö myös vähenisi.
Muutos on vain niin hidasta, että usein mietin, onko sitä, ja jos on, niin missä.
