Lappi Kabulissa

Kävelin tänään ulos uuteen työviikkoon, ja ulkona odotti Lappi.

Presidentti julisti lomapäivän.

Neljä talvea Kabulissa enkä ole ikinä nähnyt näin paljon lunta. Vaikka se on kaunista, se on tappanut jo yli 40 ihmistä viime päivien aikana ympäri maata.

Kiehumispisteessä

Järjestimme tänään Kabulissa elokuvanäytöksen dokkarista Kiehumispiste. Mukana oli lähinnä Kabulin suomalaisia ja muutama ulkomaalainen, lakritsi- ja popcornkulhojen ympärillä sulassa sovussa, vaikka mielipiteet jakutuvat täälläkin melko rajusti.

Dokumenttia kuvaillaan näin:

Kiehumispiste on dokumenttielokuva, joka esittelee vihaisen ja jakautuneen Suomen eri osapuolet Odinin sotureista turvapaikanhakijoihin - kunnioittaen ja stereotypioita karttaen. Se on tarkoitettu johdannoksi ja keskustelun herättäjäksi ja katsottavaksi yhdessä kaikkialla siellä missä ihmiset kohtaavat.



Kiehumispiste oli mielenkiintoinen dokumentti, joka sai minut tuntemaan kaikkea sitä, mitä olen jo tällä viikolla kokenut: vihaa, epätoivoa, pelkoa, pettymystä, inhoa, ärtymystä, raivoa, surua. Mukaan tuli nyt myös vahva häpeä.

Dokumentissa kuvataan Suomen kahtiajakoa ja aivan järjetöntä rasistista vihaa. Yhdessä kohtauksessa kaksi pakolaislasta menevät lastentarhaan ja muut lapset sanovat etteivät pidä uusista tulokkaista, nimetkin "ovat tyhmiä". "Odinin soturit" ja uusnatsit mesoavat ympäri toreja bannereiden kanssa, "refugees have no right to be here and ruin Finland's safety." Mielenosoittajat sanovat somaleille, että toivovat heidän kurkkunsa viillettävän. Kuulutetaan, kuinka suomalaiset miehet eivät raiskaa naisia - muslimit raiskaavat ja alistavat. On ihan OK kulkea ympäriinsä t-paidassa tekstillä "Adolf Hitler, European Tour 1938-45".

Tämä ei ole se Suomi, josta olen ylpeä ja jota arvostan. Dokumentin katsomisen jälkeen puistatti - tiedän, että meininki on siellä nykyään tällaista ja tiedostan, että rasismi ja ulkomaalaisviha kukoistaa, Suomessa ja muuallakin Euroopassa. Sen näkeminen taas konkreettisesti kuitenkin lisää ahdistusta. Haluan olla kotimaastani ylpeä ja rakastan siinä niin monia asioita, mutta en ymmärrä, minne maa menee. Miten niin monista on tullut niin kylmiä ja rajuja? Miten vihapuhe on nykyään ihan mainstream?

Dokumentissa näytettiin myös iso siivu ex-kotikaupunkini Forssan turvapaikanhakijoita vastaan järjestetystä mielenosoituksesta:

Onneksi täältä pääsi pois yli 10 vuotta sitten.

Elokuvan mielenkiintoisia hetkiä ovat Tapsan ja Oulan keskustelut saunanlauteilla. He ovat eri mieltä melkein kaikesta, mutta pystyvät silti juttelemaan asioista rauhallisesti. Elokuvasta toivotaan "keskustelunavaajaa" ja tietynlaista tietä kunnioittavaan dialogiin. Ymmärryksen kasvamista ja kasvattamista.

Juttelin tästä kaverini kanssa näytöksen jälkeen - ei kai ihan kaikkea aina tule edes "ymmärtää" tai "yrittää avata keskustelun kautta"? Jos joku on täysi rasisti, joka ei koe, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, siitä on mielestäni turha keskustella tai avata dialogia. Kirjoitin asiasta myös vuosi sitten. Jos ihmiset eivät usko faktoja, keksivät omia faktoja, eivät usko ihmisoikeuksiin ja ihmisarvoon eivätkä omaa minkäänlaista kykyä empatiaan, niin en koe siinä tilanteessa hirveästi mitään, jota keskustelu voisi avata minnekään suuntaan. Paitsi sisäiseen raivooni.

Dokumentti ahdisti, mutta suosittelen sitä silti kaikille. Sen voi katsoa ilmaiseksi, jos järjestää tapahtuman ja rekisteröi sen - siis kuka tahansa voi rekisteröidä tapahtuman kotisohvalleen täällä. Yksityistilaisuudesta julkaistaan vain kaupungin nimi.

Mitä täällä tapahtuu

On vaikea uskoa, että Trumpin muslimikielto on oikeasti totta. Tätä suru-uutista tulee nyt joka tuutista: Facebook-fiidistäni, Al Jazeeralta, nettilehdiltä. Että Iranista, Irakista, Somaliasta, Syyriasta, Libyasta, Jemenistä ja Sudanista tulevat ihmiset eivät saa enää ainakaan vähään aikaan mennä Amerikkaan. Haluaisin kysyä, miten listalta puuttuu Afganistan tai Pakistan. Afganistanissa on tällä hetkellä noin 20 aktiivista terroristiryhmää. 

Toisaalta isoin kysymys on, mitä täällä oikein tapahtuu. Tämä tuntuu kuin joltain toiselta maailmalta, jolle ei vaan oikein voi tehdä mitään ja joka jatkaa vajoamistaan. Muslimi ei ole sama asia kuin terroristi, ja terrorismia ei voi kitkeä sulkemalla rajat maailman muslimeilta. Koko touhu vain lietsoo lisää vihaa, kostoa ja terrorismia.

Kun uutiset tästä kiellosta tuli, olin juuri viettämässä mukavaa viikonloppua Dubaissa kaverini kanssa. Hän on Iranista. Viikonlopusta tulikin siis joiltain osin masentava, kun kaverini velloi tässä Irania kohtaan koetussa vihassa. Hän ei edes ikinä halua Yhdysvaltoihin, mutta on silti katkera ja vietti koko lauantain hotellihuoneessa bissen ja älypuhelimensa kanssa.

Minä lähdin rannnalle juomaan cocktaileja ja lukemaan kirjaa, koska en jaksa muutakaan.

Facebookissa monet ovat täynnä paloa - vastustamme, protestoimme, kokoonnumme, huudamme, argumentoimme, kirjoitamme vetoomuksia ja kirjeitä. Minä en jaksa, koska kaikki ympärillä tapahtuva on liian masentavaa ja isoa. Olen keskittynyt pieniin asioihin - ruokin adoptiokissaani, järkkäsin lisää lahjoituksia naisten turvakodille, tein kasvishampurilaisen, söin maapähkinävoisnickersin. 

Kävin katsomassa Dubaissa elokuvateatterissa La La Landin, joka oli iso pettymys. Tarina oli lattea, musiikki ei mitenkään mieleenpainuvaa, yleisvire masentava muutenkin. Mutta ainakin kahden tunnin ajan ajattelin jotain muuta, kuin sitä mihin suuntaan tämä maailma on menossa.

Voisiko joku kertoa, mitä joku oikeasti voi tehdä tälle kaikelle? Siis jotain simppelejä keinoja vaikuttaa? Epätoivo ottaa vallan.

Vuosien päästä kysytään, mitä sinä teit silloin kun kaikki tämä hulluus tapahtui?

En mitään, join G&T:tä rannalla.