Aiemmin viikolla oli yksi niitä päiviä, jolloin usko ihmisyyteen horjui aika lailla. Sellainen päivä, jona halusin huutaa kaikille mitä perkelettä täällä oikein tapahtuu.
Olin menossa lounaalle tapaamaan ystävääni. Pakettiauto ajoi ravintolan pihaan ja olin avaamassa auton ovea, kun kuulin kissan maukuvan. Miauuu. Olin hämmentynyt - ei täällä ole kissaa. Luulin ensin että se oli kännykän viestiääni. Taas miauu. Kysyin kuskilta, mikä meininki. Hän esitti ettei tiedä mitään. Kysyin uudestaan - olankohautuksia. Tutkin auton, penkkien alta ja välistä, ei kissaa. Menin ulos, avasin takaluukun, ei vieläkään kissaa. Näin vain kovasta muovista tehdyn muovikassin. Siellä kissa ei ainakaan voi olla, ajattelin. Paitsi siellä se oli ja liikahti, ja maukui taas.
Aloin panikoida - miksi kissa on muovipussin sisässä, joka on tiukasti solmittu, ja jossa ei ole yhtään tilaa? Miksi kissa ylipäätään olisi pussissa?! Soitin äkkiä kaverilleni, joka oli jo ravintolassa ja käskin häntä tuomaan sakset tai veitsen. Leikkasin kassin auki, jotta kissa saisi hengittää. Kissa oli laitettu kahden pussin sisään.
En voi ymmärtää, miten joku voi tehdä näin toiselle elävälle olennolle. Joku oli kuulemma käskenyt hankkiutua eroon toimiston kissoista, ja tämän oltiin ajateltu olevan hyvä idea. Toin kissan takaisin toimistoon ja se juoksi viivana ulos pussista kun sai vapauden. Länkkäripomomme ei ollut asiasta iloinen, eikä tiennyt että kissoja poistettin tällä metodilla. Hän lupasi, että kissat viedään löytökotiin, joita on Kabulissa muutamia.
Yksi afgaanipomo kysyi: so what's the problem really. Mikäkö on ongelma? Se, että löysin juuri kissan tiukasti sidottuna muovipussiin, kun olin menossa syömään pinaattignocchia. Pussi oli tarkoitus dumpata jonnekin tienvarteen, jossa kissa saisi kuolla hitaasti hapen- ja ruuanpuutteeseen. Mikäkö on ongelma? Hänen mukaansa kissat aiheuttavat ongelmia, ne saavat ihmisiä kipeiksi (miten olisi flunssa?) ja menevät keittiöön levittämään bakteereita. Bakteereita levittävät hyvin myös kokkimiehet, jotka koskevat kaikkeen ruokaan käsillään, joita tuskin on pesty antibakteriaalisella saippualla. Kysyin myöhemmin siivoojilta, menevätkö kissat keittiöön, ja he sanoivat, että eivät mene.
Kissat eivät vahingoita ketään toimistolla, ne vain hengaavat rauhallisesti ja joskus syövät ruuantähteitä. Monet sanoivat, että kyse on kulttuurien erilaisuudesta - Afganistanissa eläimiä ei arvosteta ja kissa on vähän niin kuin esine. Kuulemma vuosikymmeniä sitten ihmisillä oli kotieläimiä ja eläimiä kohdeltiin hyvin, mutta viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana tämä on muuttunut. Kulttuurit voivat olla erilaisia, mutta ei se silti tarkoita, että kaikki on OK koska se kuuluu kulttuuriin. Jonkun kulttuuriin voi kuulua esimerkiksi omien lasten ja vaimojen myyminen prostituoiduiksi, ja joidenkin kulttuuriin voi kuulua naisten sukupuolielinten silpominen, mutta ei se silti tarkoita että se pitäisi hyväksyä. Näistä koituu kärsimystä teon kohteelle.
Juttelin myös kollegalle, joka sanoi että Koraanin ja Islamin mukaan eläimiä on kunnioitettava ja kohdeltava hyvin. Kissat ovat kuulemma erittäin tärkeitä eläimiä ja profeetta Muhammed rakasti niitä. "Rakkaus kissoja kohtaan on yksi uskon osa", hän sanoi, ja myös kielsi kissojen tappamisen. Kissat ovat Islamin mukaan myös yltiöpuhtaita. Ärsyttää vielä enemmän - jos ihmiset ovat niin uskonnollisia niin kuin tässä maassa suurin osa on, miksei näitä neuvoja ja opetuksia voi noudattaa? Se olisi hyvin helppoa - kunnioita elämää, älä aiheuta tarpeetonta kärsimystä, älä laita kissaa muovipussiin.

Kisu selvisi, kuva otettu toimistolla päivä koettelemusten jälkeen. |

Oma kissa kotona Suomessa turvassa. |

Ja jonkun kulttuuriin kuuluu että lihaa pitää saada joka aterialle ja sitä tulee saada ostettua halvalla kaupasta, koska siihen on oikeus. Sitten eläimiä pidetään ahtaissa karsinoissa vailla oikeutta toteuttaa itseään. Ruokakulttuuria?
ReplyDeleteniin kuuluu muka! Itse en laita lihaa lautaselle. Kasvisruoka on paljon terveellisempää, halvempaa, ympäristöystävällisempää ja eettisempää. En vieläkään tajua ihmisiä, joiden mielestä ateria ei ole kunnon ateria ilman lihaa (=suurin osa länsimaalaisista). Kasviksista saa tehtyä niin paljon kaikkea hyvää ja mielenkiintoista.
DeleteHyvä kun toimit! Juuri noin pitää tehdä. Olen kyllä kuullut, että islam-kulttuurissa koira on se saastainen ja hyljeksittävä olento, ei kissa, siis ihan Koraanin oppeihin perustuen. Miten Kabulissa kohdellaan koiria?
ReplyDeleteIhan totta puhut, koirat ovat Islamissa "saastaisia" ja niitä ei kyllä kohdella täällä hyvin, niitä usein kuulemma hakataan tai heitellään kivillä (en ole nähnyt näin tapahtuvan). Meillä on kotona kolme koiraa, jotka otettiin kaduilta - ne on ihania mutta afgaanit pelkää niitä ja ei halua että ne tulee lähelle. Tyypit, jotka käy talossa päivittäin on kyllä tottunut jo koiriin ja kaikki tulee hyvin toimeen keskenään.
DeleteUskomatonta! Onneksi ehdit pelastaa kissan hengen ennenkuin se olisi tukehtunut pussin sisään. Kyllähän Suomessakin joskus kuulee tilanteista, joissa kissanpentuja on laitettu muovipussiin ja heitetty järveen. Tai jätetään koiria kesähelteellä kuumaan autoon eikä avata ikkunaa. En voi ymmärtää ihmisen julmuutta ja ajattelemattomuutta tuollaisissa tilanteissa. Olet oikeassa kulttuurierojen suhteen, että asioita on helppo selittää kulttuurieroilla, mutta ei niitä todellakaan tarvitse hyväksyä. Hassua muuten, että kun myös uskonnon taakse piiloudutaan niin Koraanin ja Islamin mukaan kissoja pitäisi kohdella kunnioittavasti, mutta eipä sitten näemmä aina niin käy. Nämä heput eivät tainneet kovin uskovaisia olla.
ReplyDeleteniinpä, onneksi! Kyse voi olla myös siitä, että miehet eivät tiedä Koraanin opetuksia tarpeeksi hyvin.. monia kuulemma ärsytti se että kissat söivät lautasilta ruuantähteitä, mutta en oikein tajua miksi koska a) Islamin mukaan kissat ovat puhtaita ja b) lautaset pestään aina käytön jälkeen.
DeleteTuo kyllä herättää jo aika vahvoja tunteita! Voi kissa raukkaa, mikä onni että sattui sinun tiellesi. Toivotaan että asenteet kääntyisivät siihen mitä ne ennen olivat.
ReplyDeletetosiaan surullista että ennen eläimiä kohdeltiin paljon paremmin. Onneksi se pelastui! :)
DeleteVoi kamala! :( Onneksi sait pelastettua kissa raukan!
ReplyDeleteNiinpä, oli kyllä vähästä kiinni etten olisi kuullut kisua.
DeleteHyvä Sini! Sankari :)
ReplyDelete:)
DeleteTerveisiä kissoille ja kissanystäville!
ReplyDeleteAnna, Peppi ja Ninnin
Kiitos! :) terkkuja sinne kans!
DeleteWooord. Kunnioitusta kisuille.
ReplyDelete:( Surulliseksihan tuollainen tekee. Sen verran kuitenkin tahtoisin myös kertoa, että onneksi ei kaikki muslimitkaan kissoja/koiria kaltoinkohtele. Ymmärtääkseni lähi-idässä tällainen on jotenkin yleisempää ja ainakin meillä koira ja muslimimies elävät sulassa sovussa. Nukukvat samassa sängyssä ja koira pussailee miestä ihan kuin itseäni. Myös kotimaassaan miehelläni oli koira. Erilaisessa asemassa toki kuin suomalaiset lemmikkikoirat, mutta silti osana perhettä. Suru tuli sielläkin, kun toinen koira jäi auton alle. En myöskään ole Afrikan muslimimaissa törmännyt suoranaiseen koirien tai kissojen simputtamiseen, ne elävät sulassa sovussa muiden kanssa. Enkä kyllä ymmärrä, miksi Islamissa koirat ovat niin "saastaisia", ovathan ne samalla tapaa Jumalan luomia - miksi siis yhtään sen likaisempia kuin ihmisetkään. Päinvastoin, varmasti vähemmän syntisiä.
ReplyDeleteMutta siis hienosti tehty kissanpelastus :) Ja ihanaa, kun jaksat huolehtia ja antaa kisuille ruokaa. Tuosta tämänpäiväisestä tekstistäsi tänne eksyin lukemaan. Blogisi on ollut jo pitkään lukulistallani, on mielenkiintoista seurata arkeasi ja sen sattumuksia :)
Terveisiä kylmästä, pimeästä ja sateisesta Helsingistä!
Moi Ansku, hyviä pointteja! Tietty on paljon muslimeja, jotka pitävät koirista, olen vain täällä oppinut, että jostain syystä niitä pidetään "likaisina". Ja outoa että kissoista ei pidetä, sillä Koraanissa nimenomaan sanotaan niistä vain hyvää.
DeleteKiitos kivasta palautteesta! <3