SOCIAL MEDIA

Saturday 5 December 2015

Joulujuttuja ja paneerhetki

Joulu tulee ja sen merkiksi kabulilaiseen supermarkettiinkin on tuotu tyylikkäät koristellut muovikuuset:



Olen todella innoissani joulusta, aina ja ikuisesti. Se on suosikkijuhlani ja minulle paras aika vuodesta. Jouluna koko perhe on koossa: äiti, Lontoon ja Reykjavikin ja Kabulin siskot ovat yhdessä.

Joulutunnelma alkoi itselleni tästä viikonlopusta - supermarketin kuusi oli ihan söpö alku. Olisi aivan mahtavaa jos kaupasta olisi löytynyt joulukalenteri, mutta kaikkea nyt ei voi saada.

Tein tänään jotain legendaarista: valmistin intialaista paneer-juustoa itse. Olen aina halunnut tehdä tätä ihanaa juustoa koska en voi ostaa sitä täältä kaupasta. Rakastan intialaista ruokaa - asuin puoli vuotta Delhissä ja siitä lähtien intialainen ruoka on ollut parasta maailmassa. Söin päivässä kaksi currya ja naan-leipää enkä ikinä kyllästynyt. Luulin, että on tosi vaikeaa tehdä tätä juustoa, mutta googlaamalla totesin että tämähän on todella helppoa.

Pakko jakaa tätä juuston ilosanomaa myös teille.

Keitin kaksi litraa maitoa kattilassa kiehuvaksi ja kaadoin sekaan puoli desiä sitruunamehua. Ei muuta valmistelua. Kun hera erottuu maidosta, se näyttää tältä:



Tämän jälkeen seos kaadetaan juustoharson läpi kulhoon, jotta hera valuu pois ja juusto jää kankaaseen. Löysin tämän juustokankaan (?) New Yorkin matkalta Wholefoods-marketista, mutta niitä myydään varmaan monissa ruokakaupoissa (tosin viime lomalla Suomessa etsin tätä Prismasta ilman tuloksia).

Tämä on siis se juusto joka maidosta erottui:



Ja tämä on hera, joka siitä valui pois (tietääkö joku tälle nesteelle jotain hyvää käyttötarkoitusta?)



Sitten juustoa roikutetaan kankaassa noin puoli tuntia - kätevin paikka omassa kämpässäni on suihku.



Tämän jälkeen laitoin juuston painon (iso kattila täynnä vettä) alle, jotta se litistyisi.

Ja - tadaa, katsokaa mitä siitä tuli, ihan oikeaa juustoa:



Olen tästä saavutuksesta hyvin ylpeä, enkä tiedä miksen ole aiemmin edes kokeillut tätä. Ihan parasta!

Ja kun kerran pääsin tähän itsetehtyjen asioiden virtaan, niin päätin tehdä myös intialaisen curryn alusta asti itse. Se oli shahi paneer pienillä sovelluksilla. Jos joku haluaa kokeilla, niin resepti on helppo:

6 tomaattia, 2 sipulia, iso pala inkivääriä, 4 valkosipulinkynttä, 2 vihreää chiliä. Ne hienonnetaan ja paistetaan pannulla, jonka jälkeen ne soseutetaan vaikka sauvasekoittimella. Liota desi cashew-pähkinöitä 2 desissä maitoa vartin, ja laita blenderiin. Kaada pähkinämaito tomaattiseoksen sekaan pannulle ja kiehauta. Sekaan mausteita: suolaa, pippuria, kuminaa, chiliä, kardemummaa, korianterijauhetta. Garam masalaa pitäisi laittaa, mutta itselläni oli vain jotain toisenlaista intialaista mausteseosta. Lisää vettä jos tarvitsee. Paneerkuutiot sekaan. Sekaan voi vielä lopuksi lisätä kermaa tai jukurttia - itse en lisännyt mutta soossi on täyteläinen jo cashewmaidosta.



Niin kaunis ja niin hyvä.

Liikkumisemme on taas rajoitettua Kabulissa olevien uskottavien uhkien takia, joten en päässyt viikonloppuna mihinkään. Silti aivan loistava viikonloppu: pelasin pelejä kavereiden kanssa, söin pitsaa ja täytettyjä paprikoita, joogasin, opettelin ranskaa, tein juustoa, skypeilin äidin kanssa, katsoin loistavan Amy Schumerin Trainwreck-elokuvan ja siivosin kämppäni. Kuuntelin koko viikonlopun joululauluja toistolla. Aivan mahtavaa.

Elämä järjestykseen.

27 comments :

  1. Herasta voi tehdä ainakin pullaa :)

    ReplyDelete
  2. Kiitos niin paljon tästä ohjeesta! Mäkin oon aina kuvitellut että tota on jotenkin vaikea tehdä ja tyytynyt kohtalooni syödä palak paneeria vaan ulkona, mutta ei kyllä enää! Hitsit, pakko kokeilla jo heti huomenna :D

    ReplyDelete
    Replies
    1. Jee, kokeile ihmeessä! Paljon helpompi tietty ostaa paneer kaupasta jos sitä myydään mutta jotenkin mahtava fiilis tehdä sekin itse alusta asti!

      Delete
  3. Minä teen herasta yleensä sämpylöitä :)

    ReplyDelete
  4. Voisikohan sitä väittää, että kaikissa rajoituksissa on jokin hyväkin puoli - tulee tehtyä kotihommia, jos ei voi sieltä poistua :-)

    ReplyDelete
  5. Oon myös jotenkin ajatellut että paneer juuston tekeminen on hankalaa. Mutta eipä siltä kuulosta! Kiitos vinkistä :) Toki täällä Suomessa on helppo korvata kotijuustolla tuokin.. ja shahi paneer on parasta ikinä <3

    Mukavaa joulun odotusta sinne!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Se vaikuttaa hankalalta mutta ei todellakaan ole! Kotijuustoa en ole ikinä kokeillut, pitääkin kokeilla jouluna Suomessa.

      Hauskaa joulun odotusta sulle myös! :)

      Delete
  6. Oon myös jotenkin ajatellut että paneer juuston tekeminen on hankalaa. Mutta eipä siltä kuulosta! Kiitos vinkistä :) Toki täällä Suomessa on helppo korvata kotijuustolla tuokin.. ja shahi paneer on parasta ikinä <3

    Mukavaa joulun odotusta sinne!

    ReplyDelete
  7. No vau!! Noin helppoa. En voi uskoa :D Mäkin kokeilen.
    Me laitetaan heraa (Islannissa sitä voi ostaa litran tölkeissä maitohyllyltä) hummerikeitossa mausteena, tai oikeastaan missä tahansa kalaruoassa tai kastikkeessa johon kuuluisi laittaa konjakkia, mutta jos sitä ei ole niin hera korjaa. Eli tee vaiks joku vähän erilainen konjakkidrinkki itselles :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Joo siis tosi helppoa jos on tollainen juustoharso.

      Öö, heradrinkki, ainakin tosi herkullisen värinen.

      Delete
  8. Suomesta tuollaista harsoa saa kangaskaupoista. Tai sitten lastentarvikeliikkeestä :D on nimittäin samaa tavaraa kuin vauvojen pukluharsot...

    ReplyDelete
    Replies
    1. Hei Hilma, kiitti vinkistä, pitääkin etsiä sieltä seuraavaksi!

      Delete
  9. nöyyy mahtavaa! pakko kokeilla. mutta sanohan minkä vahvuista maitoa käytit?

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kokeile! Käytin iranilaista semi-skimmed maitoa, jonka rasvaprosentti oli 3%. Parempi tulisi kuulemma täysrasvaisesta mutta en löytänyt sellaista.

      Delete
    2. Niin paitsi että voit aina lisätä maitoon vispikermaa ja tehdä siitä ihan niin rasvaista kuin haluat.

      Delete
    3. Täältä ei valitettavasti voi ostaa vispikermaa. Se olisikin ihanaa, voisi tehdä tosi monia kivoja jälkiruokia.

      Delete
  10. Mahtavaa! Olen jo niin kauan aikonut tehda itse juustoja, mutta se jaa aina kiinni tuohon kankaan hankintaan. En ole kuullut, etta taalla kukaan olisi tehnyt itse juustoja, vaikka ricottaa taalla kaytaankin. Siihen on muuten samanlainen resepti, mutta en tieda, miten paneer ja ricotta lopulta eroavat toisistaan. Olin myos sanomassa, etta heran voi kayttaa leivantekoon. Jogurtin teosta jaa myos yli, jos sita jaksaa valuttaa :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Olisi hauska myös kokeilla tehdä ricottaa! Se juustokangas on ihan paras ostos vähään aikaan!

      Delete
  11. Mahtava viikonloppu! Mä ymmärrän, että joulu on sulle paras vuodenaika. Tehän näette toisianne muuten kuitenkin vähemmän kuin jos asuisitte kaikki täällä Suomessa. Vaikka toiset kyllä väittävät, että voi tavata ulkomailla asuvia jopa useammin kuin kotimaassa olevia. Ei ole kokemusta. Mutta äitinne on varmasti onnellinen, kun olette kaikki paikalla.
    Ihanaa joulunodotusta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä, nähdään ehkä juuri vain jouluna ja kesällä koko perheen kesken!

      Hyvää joulunodotusta sulle myös!

      Delete
  12. Hera on ihan mieletön herkku sekoitettuna hedelmäjuoman sekaan.
    Tai lettutaikinaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oho, hedelmäjuomaan! Ei olisi tullut mieleen. Ajattelin ihan että se on sellainen ylijäämä josta ei voi tehdä mitään, täällä tulikin niin monta vinkkiä!

      Delete
  13. Sämpylät ja pulla tulee mieleen ja pannari/letut.

    ReplyDelete