Opin Afganistaniin muuttaessani pakolaukun, grab bagin, käsitteen. Täällä monilla ulkomaalaisilla on ns. grab bag, laukku täynnä tärkeitä asioita, joita tarvitsee jos tulee äkkilähtö hyökkäyksen takia. Itse en ole tähän mennessä vaivautunut pakkaamaan pakolaukkua. Jos siellä pitää olla kaikki tarpeellinen, se tuntuu aika mahdottomalta koska kaikkea tarpeellista käytän yleensä jokapäiväisessä elämässä eikä ne voi olla pakattuna johonkin "sitten kun" -laukkuun.
Päätin kuitenkin viime viikolla pakata tällaisen laukun, koska turvallisuusjutut ovat menneet vieläkin huonommaksi: työpaikkaani kohtaan on ollut suoria uhkia ja olen nähnyt ihmeellisiä unia. Viime torstaina näin unta, että asuinpaikkaani hyökättiin ja laskeuduimme bunkkeriin yli 100 kerrosta. Seuraavana päivänä kuulin, että asuinpaikkaamme kohtaan on taas tullut joku uusi tietty uhkailmoitus täkäläisen CIA:n tiedustelun pohjalta. Sinä iltana oli vähän huoli puserossa.
Takaisin laukkuasiaan: kun pakkasin laukkua, mietin mitä ihmettä sinne kuuluu laittaa. Passi ja rahani ovat aina käsilaukussani, enkä voi laittaa niitä tähän extralaukkuun. Laitoin sinne farkut, joita en käytä usein, koska voin kuvitella että kun tulee äkkilähtö ei ole kiva olla ilman housuja. Laitoin sinne t-paidan, nenäliinoja, sukat ja alusvaatteet. Rintsikat tietty, koska se vasta epämukavaa olisikin olla jumissa bunkkerissa kuusi tuntia ilman rintsikoita. Siinä vaiheessa loppui mielikuvitus. Voisin kuvitella, että jos on paniikki päällä, otan mukaani tasan kännykän ja käsilaukun jos kykenen. Mitä sinne kuuluu laittaa? Suklaata? Veitsi? Valokuvia? Laastareita? Tulitikkuja? Lenkkarit? Kirjoja? Vettä? Kahvia? Hakaneula?
Päätin kuitenkin viime viikolla pakata tällaisen laukun, koska turvallisuusjutut ovat menneet vieläkin huonommaksi: työpaikkaani kohtaan on ollut suoria uhkia ja olen nähnyt ihmeellisiä unia. Viime torstaina näin unta, että asuinpaikkaani hyökättiin ja laskeuduimme bunkkeriin yli 100 kerrosta. Seuraavana päivänä kuulin, että asuinpaikkaamme kohtaan on taas tullut joku uusi tietty uhkailmoitus täkäläisen CIA:n tiedustelun pohjalta. Sinä iltana oli vähän huoli puserossa.
Takaisin laukkuasiaan: kun pakkasin laukkua, mietin mitä ihmettä sinne kuuluu laittaa. Passi ja rahani ovat aina käsilaukussani, enkä voi laittaa niitä tähän extralaukkuun. Laitoin sinne farkut, joita en käytä usein, koska voin kuvitella että kun tulee äkkilähtö ei ole kiva olla ilman housuja. Laitoin sinne t-paidan, nenäliinoja, sukat ja alusvaatteet. Rintsikat tietty, koska se vasta epämukavaa olisikin olla jumissa bunkkerissa kuusi tuntia ilman rintsikoita. Siinä vaiheessa loppui mielikuvitus. Voisin kuvitella, että jos on paniikki päällä, otan mukaani tasan kännykän ja käsilaukun jos kykenen. Mitä sinne kuuluu laittaa? Suklaata? Veitsi? Valokuvia? Laastareita? Tulitikkuja? Lenkkarit? Kirjoja? Vettä? Kahvia? Hakaneula?
Valmiina. |
Moi,
ReplyDeleteMielenkiintoista pohtia oman pakolaukun sisältöä. Mä varmaan pakkaisin nämä asiat:
- vaihtovaatteet (tai vähintäänkin alusvaatteita)
- vessapaperirullan (litistettynä, jottei se vie turhaa tilaa)
- lääkkeitä, laastareita ja sidetarpeet
- siteitä/tamponeita
- käsidesin
- terävät pikkusakset
- vesipullon ja jotain kuivamuonaa (pussikeittoa, suolakeksejä tms.)
- pelikortit
Moi ja kiitti vinkeistä! käsidesi on kyllä ihan must, mulla on se aina käsilaukussa. Pelikortit, pitääkin hankkia semmoset.
DeleteVielä lisäyksenä: mulle olisi tärkeää, että laukun kanssa jaksaa ja pystyy juoksemaan, ja että sen sisältö tarjoaisi mun omaa fyysistä ja psyykkistä olotilaa "helpottavia" asioita. Listaan voisi muuten myös lisätä kynän ja (kevyen) muistikirjan.
DeleteTotta, tommonen olkalaukku ei ehkä ole paras vaihtoehto, reppu olisi hyvä. Jos ajatellaan fyysistä ja psyykkistä olotilaa helpottavia asioita, niin sitten kahvi ehdottomasti :D Kynä pitää kyllä olla myös.
DeleteKorvatulpat? Kun kaikki on shaissee, on hyvä pystyä nukkumaan.
ReplyDeletehyvä idea, kiitos! lisätään!
DeleteMonitoimilinkkari, vesipullo tai esim. pelastuslautoissa käytettäviä pieniä annosvesipusseja, suklaata tai muuta energiapitoista ruokaa edes vähän. Tulitikut kosteudelta suojaan pieneen minigrip-pussiin. Laittaisin kassiin myös vähän rahaa jonnekin vuorin väliin. Passista/tärkeistä papereista kopiot, jotka olisivat aina laukussa. Jos ihan paranoidiksi rupeaa, niin halpa kännykkä, jossa prepaid-liittymä.
ReplyDeleteKiitos muuten todella mielenkiintoisesta blogista. Olen lukenut tätä alusta saakka, mutta nyt vasta sain aikaiseksi kommentoida.
Kiitos Miira kivasta kommentista ja hyvistä vinkeistä! Juu jotkut sanoo että pitäis olla ainakin jotain 600 dollaria siinä kassissa, mutta tuntuu aika isolta summalta. Sinänsä kyllä hyvä jos pitäis esim ostaa lentolippu äkkiä tai lahjoa joitain. Passin kopio kyllä ehdottomasti.
DeleteMä oon lukenut sun blogia jo jonkun aikaa ja joskus jopa kommentoinut, mutta pakko nyt kirjoittaa ja kertoa et oot kyllä lähes mun idoli heh :D Oot jotenkin niin uskomattoman rohkea, et en voi edes käsittää! Kiitos mahtavasta blogista! Katson päivittäin ootko postannut tai onko tullut uusia kommentteja. :) Hyviä vinkkejä on tullut pakolaukkuun.
ReplyDelete-Johanna
Moi Johanna, kiitos ihanasta kommentista! <3 Tosi kiva kuulla että tykkäät mun jutuista! Kiitos että olet täällä lukemassa xx
DeleteKiitos että jaat näitä kokemuksia julkisesti! Samaa mieltä kuin aiemmat kirjoittajat, olet todella rohkea ja toivon sinulle kaikkea hyvää siellä! Toivottavasti et joudu ottamaan pakolaukkua käyttöön!
ReplyDeleteKiitos Anniina, ihana. Juu toivotaan ettei tule käyttöä. Ja jos on joku tilanne päällä en tiedä tajuaisinko edes ottaa kassia mukaan.
DeleteLisäisin laukkuun vielä otsalampun ja energiapitoista syötävää, jonka joku jo mainitsikin. Vesi olisi myös tärkeää, mutta ehkä hankala säilyttää vesipulloa laukussa tai sisältö pitäisi silloin tällöin vaihtaa. Toivon monen muun lailla, että et joudu laukkua käyttämään.
ReplyDeleteKiitos Melisa, vesipullo olisi kyllä tarpeellinen. Ja toivottaavsti ei tarvitse ikinä testata laukun käytännöllisyyttä!
DeleteMinullekin tuli ensimmäisenä vielä mieleen siteet/tamponit, kun kerran naisia ollaan. Olisi tosi inhottavaa olla jossain paossa jos vielä menkatkin alkaisivat siihen samaan syssyyn.
ReplyDeleteKomppaan edellisiä, että toivottavasti et joudu laukkua mukaasi ottamaan.
Moi Sari, kiitti vinkistä, pitääkin lisätä, ei vie edes paljon tilaa. Toivottavasti ei tule ikinä käytettyä grab bagia!
DeleteJohtuuko tuo muuttunut turvallisuustilanne tästä vaalien ääntenlaskennastatouhusta?
ReplyDeleteJep, ninimenomaan siitä. Prosessin pitäisi loppua kuun loppuun mennessä.
DeleteMoi! Tulit mieleeni, kun luin sunnuntain Hesarista juttua Afganistanissa tehdyistä sotarikoksista. Kyseessä siis ainakin 10 afgaanin kidutus+murha Kabulin lähettyvillä, Wardakin maakunnassa, yhdysvaltalaissotilaita epäillään tekijöiksi. Asiasta on uutisoinut ainakin Rolling Stone jo viime vuoden marraskuussa, joten ei mikään uusi asia. Mutta varmasti kiristää afgaanien ja länkkäreitten välejä entisestään tuommosen asian uutisointi... Onhan sulla kaikki hyvin, ei oo tullu pakolaukulle käyttöä?
ReplyDeleteMoi! Onneksi kyllä kaikki vielä hyvin! Sota ei ole nättiä, kaikilla puolilla tehdään rikoksia. Valitettavasti myös isaf-joukot ovat näihin syyllistyneet, ja olet oikeassa, ei todellakaan auta
Deletehyvien suhteiden luomiseen.
Toivottavasti et tosiaan laukkua tarvitse, mutta taskulamppu ja varapatterit olisi varmaan hyvä olla mukana. Itse en lähde enää minnekään (edes ruotsinlaivalle) ilman taskulamppua - sähkökatkon tullessa suht oiva apuväline ;)
ReplyDeleteKiitokset mahtavasta blogista! Komppaan tuossa jo aiemmin kommentoinutta, että olet äärimmäisen rohkea tehdessäsi töitä tuollaisessa ympäristössä. Kaikkea hyvää jatkossa ja keep up the good work :)
Moi Heli, kiitos kivasta kommentista! Pitääkin lisätä taskulamppu, mutta tosiaan, toivottavasti ei tarvitse ikinä käyttää.
DeleteAlgeriassa neuvotaan pakkaamaan hieman samantapainen laukku maanjäristysten varalta. Itse pakkaisin laukkuun ainakin jonkinverran käteistä ja tuo oli hyvä vinkki, että esim. passista voisi pakata kopion laukkuun. Hyviä vinkkejä laukun sisällöstä oletkin jo saanut edellä. Toivottavasti et kuitenkaan koskaan joudu laukkua käyttämään!
ReplyDeleteKiitos! käteinen olis kyllä hyvä, täällä neuvotaan laittamaan sinne jotain satoja dollareita. Sitten kuitenkin onnistun hävittämään laukun :(
DeleteJos oisin kotisuomessa pakkaamassa paniikkilaukkua niin laittaisin kyllä pari minibaaripulloa konjakkia laukkuun, teillä siellä se ei varmaan ole mahdollista.. Toivottavasti ei tuo laukku tule ikinä käyttöön.
ReplyDeletehaha hyvä idea! kuulin kollegoilta, että kun he viimeksi kaikki joutuivat bunkkeriin, jotkut idarit joivat siellä viskiä, eivät paikalliset tykänneet hyvää.
DeleteJoo mää joisin salaa varmaan kalliit konjakit colan kanssa niin pysyis hermot kurissa. :D
Delete