Jokainen päiväsi on bonus

Moro taas kaverit! Kahden viikon lomaan sisältyi paljon hauskaa ja viiniä ja hotelleja ja ruokaa ja ihmisiä, siis kaikkea oleellista.

Kabulista poissa ollessani tajusin taas sen, kuinka rajoittunutta elämä täällä on. En voi kävellä kaduilla vapaasti ja menen melkein joka paikkaan autolla. Joskus harvoin pääsen kävelemään kaduilla markkinoilla tai länkkärien suosimalla ostoskadulla. Käveleminen on aika luksusta. Helsingissä ja Prahassa tallustellessani olin ihan innoissani siitä, että voin kävellä jalkakäytävällä. Sitten on liikennevalot ja sitten voi piipahtaa kahvilaan. Oih.

Kabulin katu.

Helsingin aamuruuhka hotellin ikkunasta.

Kahvia ja pullaa ihanassa helsinkiläiskahvilassa.

Elämä Kabulissa on joskus rankkaa. On rankkaa, kun tietää että maassa on käynnissä sota ja hallituksenvastaiset joukot tykkäävät pommittaa siviilejä ja ulkomaalaisia. On rankkaa, kun ikinä ei voi tietää, koska ja missä seuraava pommitus tapahtuu. Välillä supermarketissa pälyilen epäilyttävän näköisiä ihmisiä ja paniikki iskee - toi on varmasti Talibanin jäsen ja se räjäyttää kohta meidät kaikki! Miksi ryhmä nuoria vain käppäilee ympäri kauppaa eikä edes osta mitään? Miksi tolla on noin iso reppu? Kassalle ja ulos, asap ennen kuin räjähtää!

ISAF-joukkojen helikopterit lentävät talomme yli matalalla kaksi kertaa päivässä, niin että ikkunat tärisevät. Se tuntuu vieläkin jotenkin kriipivältä.

Kidnappauksen vaara on olemassa, minkä vuoksi myös kaduilla haahuilua ei suositella, vaikka se ei ole suoranaisesti kiellettyä. Viime vuonna kaverin tuttu kidnapattiin Kabulin keskustassa kun hän oli matkalla kotiin suositusta baarista. Hän laskelmoi, että 500 metrin käveleminen on ihan ok suhteellisen turvallisessa kaupunginosassa. Mies oli vangittuna neljä kuukautta maahan kaivatussa kuopassa ja onnistui pakenemaan "Talebanin dieetin" ansiosta. Miehen mielettömän selviytymistarinan voi lukea täältä (lue ainakin lista asioista, joita hän kirjoitti vapauden ajalle - pistää miettimään mitä olisi omalla listalla.)

Vapauden ja katujen ihanuuden ymmärtää vasta sitten kun ne menettää. Lomailu on luksusta, koska se saa ymmärtämään, millä asioilla on oikeasti väliä ja mikä tekee onnelliseksi. Kidnapatun ranskalaisen listalla on monia asioita, joita olisi minunkin vapauslistalla. Sielläkin oli ylimpänä walking.

Ja hyvä huomio:

Everyday of your life is bonus.

Home Sweet Home

Nyt alkaa LOMA! Ensimmäinen loma Afganistaniin tulon jälkeen. Olen superinnoissani niin pieniltä vaikuttavista asioista kuten:

- Voin kävellä kaduilla
- Ei tarvitse käyttää päähuivia
- Voin kävellä kaduilla ja piipahtaa kahvilaan
- Voin mennä pubiin ja ostaa lasin viiniä
- Voin mennä kauppaan ja ostaa viiniä
- Sushi
- Juusto
- Sanomalehdet
- Puhdas ilma
- Vaatekaupat
- Sormikkaat!

Eniten tietenkin odotan sitä, että näen perhettä ja kavereita. Olen Suomessa viikon ja Prahassa toisen. Asuin Prahassa yli vuoden. En voi uskoa että tämä kuva on otettu viisi vuotta sitten. Mihin kaikki aika katoaa?

<3 Praha.

Prahaan meno ja Suomeen meno on niin mahtavaa, että on vaikeaa kuvailla. Ihaninta siinä on vapaus. Euroopassa olen vapaa kävelemään kaduilla ja istumaan pubeissa, eikä pukeutumista tarvitse miettiä niin tarkasti. Vaikka rakastan Kabulia, on täältä silti kiva lähteä pois aina joskus. Kun tulen takaisin, rakastan Kabulia varmaan vielä enemmän. On kiva lähteä, kun tietää että takaisin on kiva tulla.

Adios amigos, lento Dubaihin lähtee ja Eurooppa odottaa!

Vessakauhua

Pahoitteluni hiljaiselosta. Olen ollut raskaan työn raataja viimeiset pari viikkoa. Suurimman osan ajasta olen viettänyt toimistolla, joten ei ole montaa ihmeellistä juttua kerrottavana. On silti taas pakko jakaa yksi vessajuttu.

Koin ehkä yhden elämäni noloimmista hetkistä viime viikolla. Olin menossa vessaan, avasin oven ja, yllätys yllätys, siellä olikin jo joku tekemässä tarpeitaan. Mutta ei sekään ole vielä niin kiusallista, että siellä oli joku, vaan että siellä oli miespuolinen kollega, joka istuu viereisessä pöydässä. Se, että ulkomaalainen nainen näkee paikallisen miehen vessanpytyllä on jotain aika järkyttävää ja normien vastaista. Mutta se, että ulkomaalainen nainen näkee paikallisen miehen vessanpytyn päällä kyykkyasennossa, on jo ihan jostain muusta maailmasta.

Malesiassa.

Näin näitä kylttejä matkustellessani Aasiassa viime vuonna. En voinut silloin ymmärtää, miksi joku haluaisi istua kyykkyyn muovisen rinkulan päälle. Näyttää todella epämukavalta ja paljon vaivalloisemmalta kuin rinkulan päälle istuminen. Eivätkö kengänpohjat helposti liukastele sen päällä? Ja koko paikka sotkuuntuu? Reisilihakset puutuu?!

Näitä juttuja mietin kun avasin oven ja kollega kyykki vessan päällä. APUA oli eka ajatus. MIKSI oli toinen. Sitten vaan nolostutti, enemmän sen miehen puolesta. Sitten ÄRSYTTI: miksei ihmiset lukitse vessan ovia?? Nyt olen kehittänyt kauhun vessoja kohtaan - salakuuntelen aina muutaman sekunnin vessan edessä yritellessäni arvella, onko siellä jo joku. En halua enää kokea samanlaista lamaannuttavaa noloutta toisen puolesta.

Kollegani lohdutti: ei se mitään, sinun pitää vain näytellä, että koko juttua ei koskaan tapahtunut. Ja sitten huomenna, teidän pitää mennä naimisiin. Apua.