Täällä Kabulissa lauantai on sunnuntai, sillä työviikko alkaa sunnuntaista ja päättyy torstaihin. Järjestelmä sopii mulle hyvin, sillä olen aina vihannut sunnuntaita. Varsinkin sunnuntai-iltapäivää: silloin on aina masentava fiilis, ei oikein kiinnosta tehdä mitään, koska tietää että ankea maanantai on edessä. Täällä maanantai onkin niinkuin tiistai, joten vältyn maanantaiahdistukselta. Lauantain kyllä kaiken järjen mukaan pitäisi tuntua siltä kuin sunnuntait ennen, mutta jostain syystä se ei vain mene niin. Kumma juttu.
Tänään nautin ensimmäisen Kabulin brunssini. Eikö kaikkien bloggaajien kuulukin käydä brunsseilla, varsinkin lauantaisin?
Ulkomaalaisilla ei ole täällä ihan hirveän laajaa valikoimaa ravintoloista, joten olen jo kaksi kertaa yhden viikon aikana eksynyt Le Jardin -nimiseen ranskalaiseen ravintolaan. Siellä on ihana ja tilava puutarha täynnä erilaisia kukkasia ja seinillä roikkuu kauniita afgaanimattoja. Ruokalistalta löytyy lettuja, voileipiä, kotitekoista pastaa, salaatteja, hanhenmaksaa (ajatuskin kammottaa), hamppareita, juustoja (= taivas).
Ulkomaalaisille suunnatut ravintolat ovat tietysti kalliimpia kuin afgaaniraflat, joihin haluan ehdottomasti tutustua myöhemmin. Brunssimenu maksoi 900 afgaania eli noin 20 dollaria. Mutta oli se nätti:
Pöytään kannettiin omenanyyttejä, viikuna- ja suklaaleivonnaisia, tuoretta leipää, itsetehtyjä hilloja, pinaattimunakokkelia... Ja katsokaa nyt tuota feta-parsakaalipiirakkaa, ai elämä! Samppanjaa ei tällä brunssilla siemailtu, vaan mangosmoothieita, vastapuristettuja mango- ja omenamehuja ja kunnon kahvia (elän tällä hetkellä pikakahvilla, hyi).
Koska elämä täällä alkaa varmaan jossain vaiheessa ahdistaa, tästä Jardinin brunssista voi tulla jokaviikkoinen henkireikä. Voitte siis varmasti odottaa lähikuvia Nutella-letuista, kasvispiirakoista ja croque-monsieureista jokaviikkoisista rest and recuperation (R&R) -sessioistani. No ei vaiskaan.

Oi kyllä näyttää hyvälle...tässähän tulee nälkä! Ja toi piirakka....oli varmaan yhtä hyvää miltä näyttää
ReplyDeleteoli kyllä aika taivaallista! Noi kaikki itsetehdyt hillot olivat kans nameja. Ja tuoreesta mangosta tehty smoothie.. ei ole parempaa!
DeleteIhanan näköistä! Muuten, yksi mitätön yksityiskohta alkoi askarruttaa. Mistä sen tietää, että joku ravintola on ns. suunnattu ulkomaalaisille; mainostavatko ne jotenkin eri tavalla vai päätelläänkö se hinnoista ja/tai ulkopuolella hengaavien vartijoiden määrästä?
ReplyDeleteMonet ulkomaalaisten suosimat ravintolat ei edes näytä ravintoloilta ulkoapäin: on pelkkä korkea betoni/metalliseinä, ei mitään kylttejä tai mainoksia. Sitten sisällä on turvatarkastukset ennen kun pääsee itse ravintolaan. Eli pitää vaan tietää, missä paikka on. Hinnat on tietty korkeita. Siitä ainakin tietää, ettei se ole afgaaneille suunnattu, jos siellä tarjoillaan alkoholia. Lain mukaan muslimeita/afgaaneja ei saa päästää sisään sellasiin paikkoihin :(
DeleteTiedän tarkkaan mitä tarkoitat tolla sunnuntailla. Kun asuin Dubaissa, olin onnellinen siitä, ettei ikinä ollut sunnuntaisyndroomaa :) Vaikuttaako Ramadan mitenkään sun elämään?
ReplyDeletePs. Olen uusi lukija, ensimmäistä kertaa kommentoin!
Pps. Blogiasi ei voi kommentoida nimellä ja URL-osoitteella. :/ (ainakaan mä en voinut)
Kiva että löysit blogiin! Hmm en tiedä, mistä toi nimi/URL juttu johtuu, pitää ottaa selvää. Juu sunnuntai=maanantai on ihan loistavaa, nytkään ei ole yhtään maanantaiolo! Piditkö Dubaista? Kävin siellä ennen Kabulia hakemassa viisumin, oli ihan törkeen kuuma ja sitten arktinen ilmasto ostoskeskuksessa!
DeleteRamadan vaikuttaa sillain, että töissä en voi juoda tai syödä paikallisten edessä, joten menen vessaan noin kerran tunnissa juomaan vettä! :D Ja en voi ottaa vesipulloa esiin ihan joka puolla, vaikka mieli tekis. Ei se muuten hirveesti ole vaikuttanut. En käsitä, miten paastoavat kollegat vaikuttaa ihan toimintakykyisiltä ja normaaleilta. Itse olisin jo kuuden tunnin jälkeen lattialla koomassa.
Noniin, nyt pystyin kommentoimaan nimellä ja URL-osoitteella :)
ReplyDeleteOlin Dubaissa puoli vuotta. Ensimmäiset kolme kuukautta vihasin koko paikkaa, toiset kolme kuukautta oli ihan jees. Nyt menossa takaisin syyskuussa - taas kuudeksi kuukaudeksi. Monet jutut siellä ärsyttää, toisaalta se on kiva, koska siellä on niin paljon tekemistä.
En ole ikinä ollut "muslimimaassa" ramadanin aikaan, mut tuntuu kyllä ihan älyttömältä, ettei ne vettäkään juo. Dubaissakin on ollut nyt yli 50 astetta. Crazy. Mäkin olisin varmasti koomassa.
No just, odatan lisää postauksia brunsseista eh :/
ReplyDeleteno heh, no juu niitä varmasti tulee! kyllähän bloggaajan on pakko brunssille päästä, ainakin kerran kuussa :D
DeleteLöysin juuri sattumalta blogisi ja jämähdin ihan samantien lukemaan, joten oli pakko kommentoida. Ihanan näköinen brunssi ja pdotan mielenkiinnolla seuraavia postauksia!:)
ReplyDeletejee, kiva että löysit tänne! muutin juuri uuteen kämppään joten on vähän nettivaikeuksia, mutta uusia postauksia tulossa pian! :)
Delete