SOCIAL MEDIA

Monday 5 August 2013

Talibanin aika

Olen ollut töissä noin kymmenessä peruspalaverissa, joiden tarkoituksena on tutustua eri osastojen esimiehiin ja heidän projekteihinsa. Yleensä nämä palaverit ovat olleet lyhyitä tapaamisia, jotka kulkevat aika samaa rataa. Tänään oli kuitenkin vähän erilainen tapaaminen, joka venyi yli tunniksi.

Rahim avautui elämästään, kävi läpi koko suvun jäsenet, veljet ja siskot ja niiden puolisot ja niiden lapset. Suurin osa asuu nyt ulkomailla, Oregonissa, Saksassa ja Belgiassa. Taliban on tappanut kaksi veljeä, sisko katosi mujahideenin aikaan 90-luvun alussa, eikä häntä ole löydetty. Rahim asui monien muiden tapaan 90-luvun alusta lähtien Pakistanissa paossa ja palasi vasta Taliban-hallinnon kaaduttua vuonna 2001.

Talibanin vallan aikana mies tuli takaisin Kabuliin muutaman kerran. Molemmilla kerroilla Talibanin joukot pysäyttivät ja hakkasivat. Ensimmäisellä kerralla sen vuoksi, koska miehen parta ei ollut tarpeeksi pitkä. Taliban vaati, että miehet kasvattavat pitkän parran (sitä myös usein mitattiin). Toisella kerralla hän oli matto-ostoksilla, koska äiti oli pyytänyt kunnon afgaanimattoa tuliaisiksi. Taliban tuli, vei poliisilaitokselle, hakkasi ja vei rahat. Taliban ovat kuin eläimiä, he eivät välitä mistään selityksistä tai järkisyistä, Rahim sanoi.

Talibanin aikaan naisten oli pakko käyttää burkaa. Sitä käyttää vielä nykyäänkin aika moni kabulilainen nainen.
 Kuva: Kenneth Taylor Jr/Flickr


Jos Talibanit palaisivat valtaan, tappaisivat he Rahimin ja hänen perheensä heti ensimmäisten joukossa, koska mies on työskennellyt ulkomaalaisten ja Yhdysvaltojen hallituksen kanssa. Armoa ei olisi, se olisi vain... Rahim demonstroi kurkun viiltämistä. Koska mies ei puhu Talibanin pashtokieltä, hän on myös vaarassa tulla tapetuksi. Kyselin, miten Talibanit voisivat tietää, että mies on ollut ulkomaalaisten kanssa töissä, ja Rahim sanoi että on monia naapureita, jotka olisivat valmiita antamaan vinkkiä.

Mies on lähetellyt kirjeitä Yhdysvaltoihin, Alankomaihin ja Saksaan, jotta hän ja hänen perheensä saisivat oleskeluluvan vuoden 2014 loppuun mennessä. Kukaan ei ole vastannut. Lukutaidoton vaimo kyselee usein, mitä sitten tapahtuu jos Taliban tulee takaisin. Mies ei tietenkään osaa vastata. Kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu ensi vuonna kun pidetään vaalit ja kansainväliset joukot vetäytyvät maasta. En tiedä itsekään, voinko olla täällä enää sen jälkeen - koko maa voi hetkessä ajautua väkivaltaiseen kaaokseen.

Vuosi 2014 on vielä monilta osin mysteeri, mutta monet naisten oikeuksia ajavat organisaatiot olevat huolissaan. Ja syytä olisikin. Naisten oikeuksia vastaan on hyökätty monilta tahoilta viime vuosien aikana, ja raiskaukset, pakkoavioliitot ja muu seksuaalinen väkivalta on arkipäivää. Kun Taliban tulee osaksi poliittista valtavirtaa ja saa puolelleen valtaa ja legitimiteettiä, naiset eivät ainakaan voita. Talibanin aikana naiset eivät saaneet mennä kouluun tai töihin, osallistua politiikkaan, kuunnella musiikkia tai liikkua vapaasti ilman miessukulaista. Alueilla, joilla Taliban vielä hallitsee, ei ole rauhaa, turvallisuutta eikä naisten oikeuksia.

Jos Taliban tulee osaksi hallitusta ja poliittista päätöksentekoa, en usko että he yhtäkkiä muuttuvat ihmisiksi, jotka hyväksyvät naiset ihmisinä.

Jos naisten oikeudet uhrataan "rauhanneuvotteluissa" Talibanin kanssa, uhrataan samalla pysyvä rauha ja turvallisuus. Tällä hetkellä Rahimin vaimo saa lähteä kotoaan yksin kauppaan leipäostoksille ja voi laittaa Bollywood-kasetin soittimeen ja jammailla, jos siltä tuntuu. Ensi vuodesta ei kukaan tiedä.



11 comments :

  1. Hei, eksyin blogiisi joku aika sitten ja jäin heti lukijaksi, todella mielenkiintoista lukea juttujasi ja havaintojasi Kabulista! Ja huomasin että ollaanpa molemmat valmistuttu myös samasta yliopistosta :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Moi Laura, ja kiitos! :) Nyt löysin sunkin blogiin, ihania juttuja! ja hieno uus banneri! Piditkö LSE:stä? Mulla on ainakin aina ikävä opiskelua, niin elämän parasta aikaa se vaan on. Lontootakin on jo vähän ikävä!

      Delete
    2. Joo, pidin kylla todella paljon LSE:sta, tein maisterin Conflict Studiessa ja tuntui kylla etta se antoi paljon. Ja tietty Lontoo elamaakin on ikava :)

      Delete
  2. Heippa, löysin myös hiljattain blogiisi ja uteliaana seuraan elämää Kabulissa. Valmistelen juuri dissertationia IR-maisterista nimenomaan afgaani- ja pakistanilaisnaisten asemasta. On vähän vaikea pukea aihetta sanoiksi suomeksi, mutta olenpa juuri paneutunut afganilaisnaisten asemaan oikein olan takaa. Lisäksi luin juuri afganistalaisen Malalai Joyan elämänkerran (Raising my voice) sekä "vastapainona" Tuhat loistavaa aurinkoa vapaa-aikana, joten tämä tekstisi kolahti heti. Ei ole helpot ajat edessä siellä varmastikaan.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Annika! Kiva että löysit tänne! Dissesi kuulostaa supermielenkiintoiselta, mikä sen aihe on englanniksi? Itsekin opiskelin paljon genderiä ja naisten oikeuksia IR-tutkintojeni aikana. Oliko se Raising My Voice hyvä? Olen juuri miettinyt mitä lukemista voisi hankkia seuraavaksi.. Aika masentavia aiheita nämä, ja usein tuntuu, ettei mitään parannusta naisten asemaan ole tulossa, huonompaan suuntaan menossa.

      Delete
    2. En tiedä miksi olen kirjoittanut pakistanilaisista kun kyseessä on afgaani- ja irakilaisnaiset :) Tarkoitus olisi verrata Jenkkien (ja muun kv-yhteisön) politiikkaa maissa viime vuosikymmenen aikana ja sitä, miksi juuri Afganistanissa naisten asemaan on kiinnitetty niin paljon huomiota ja onko se ollut vain retoriikkaa. Ja sitten vielä verrata vähäisiä tilastoja naisten asemasta "ennen ja jälkeen occupationin" (vuosituhannen alku vs. nykyhetki), ovatko ne parantuneet näissä kahdessa maassa.
      Raisin my voice oli ihan hyvä, muttei loistava. Vähän itseään toistava ja pikkasen nousi niskavillat pystyyn kun viimeisissä luvuissa Malalai ylisti Venezuelan Chavezin bolivariaarista vallankumousta Jenkkien mahtivaltiota vastaan.. hhhmm...

      Delete
    3. Kuulostaa tosi mielenkiintoiselta, oma BA-dissenikin keskittyi naisten oikeuksiin & siihen kohdistuvaan retoriikkaan ennen Yhdysvaltojen hyökkäystä Afganistaniin 2001. Naisten tilanne on varmasti parantunut monella tasolla täällä vuodesta 2001, mutta taaksepäin ainakin nyt ollaan menossa, masentavaa.

      Delete
  3. Hei ja kiitos mielenkiintoisesta blogista. Minäkin löysin tieni tänne vasta pari viikkoa sitten, mutta uteliaana olen seuraillut minkälaista elämäsi on siellä kaukana ja tyystin toisenlaisessa maassa. Suurin osa seuraamistani blogeista on ulkosuomalaisten kirjoittamia, mutta olet ensimmäinen joka kirjoittaa Kabulista (on varmasti muitakin, mutta en ole niihin vielä törmännyt)ja jonka elämä on suorastaan vaarallista.. Suuria muutoksia on edessä, mutta toivottavasti naisten oikeuksia ei uhrata seuraavissa vaaleissa. Pidä huolta!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Melisa, kiva kun kommentoit!! En ole itsekään löytänyt muita suomalaisia Kabulinbloggareita, onkohan niitä? Innolla ja kauhulla täällä odotetaan vaaleja, aika näyttää... mutta ei kyllä kovin hyvältä näytä juuri nyt, hallitus on jo lähiaikoina kaventanut naisten oikeuksia mm. poistamalla naisten kiintiöitä politiikassa ja säätämällä ihme lakeja, jotka estäisivät kotiväkivaltaan puuttumisen.

      Delete
  4. Munkin on vihdoin kommentoitava, kun olen tätä blogia hetken seurannut. Löysin tänne Salamatkustajan kautta ja niin kuin muutama muukin ylempänä totesi, niin tää on kyllä tosi mielenkiintoinen blogi. Pidän oikeasti tosi rohkeana tekona sitä, että olet uskaltanut lähteä tuollaiseen maahan. Uskon, että se avartaa maailmankatsomusta aika lailla olla jossain niin erilaisessa paikassa kuin meidän "turvallinen koti-Suomi".

    Sitä paitsi tällaisen blogin pitäminen on mielestäni tosi hyvä teko siinä mielessä, että näin mekin, jotka ei oikeesti nähdä niitä oloja siellä paikanpäällä eikä silleen tiedetä niistä muuta kuin jotain uutisjuttuja, saadan nähdä sitä tavallista Afganistanin arkea. Saa siis ihan vaan lukijanakin uutta perspektiiviä elämäänsä ja muistaa, ettei ihan kaikista pikkuasioista tartteis aina narista.

    Korpikissa

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos ihanasta palautteesta Korpikissa! Tosi kiva kuulla, että pidät blogista! Kyllä kuule pelotti lähteä aluksi, mutta ajattelin että tämmöseen haasteeseen pitää tarttua, tai muuten voi vanhana kaduttaa. Todellakin avartaa maailmankatsomusta, mutta myös se on loistavaa, että osaa arvostaa elämän pieniä perusjuttuja ihan erilailla kun on taas kotona.

      Delete