SOCIAL MEDIA

Sunday 13 October 2013

Jokainen päiväsi on bonus

Moro taas kaverit! Kahden viikon lomaan sisältyi paljon hauskaa ja viiniä ja hotelleja ja ruokaa ja ihmisiä, siis kaikkea oleellista.

Kabulista poissa ollessani tajusin taas sen, kuinka rajoittunutta elämä täällä on. En voi kävellä kaduilla vapaasti ja menen melkein joka paikkaan autolla. Joskus harvoin pääsen kävelemään kaduilla markkinoilla tai länkkärien suosimalla ostoskadulla. Käveleminen on aika luksusta. Helsingissä ja Prahassa tallustellessani olin ihan innoissani siitä, että voin kävellä jalkakäytävällä. Sitten on liikennevalot ja sitten voi piipahtaa kahvilaan. Oih.



Kabulin katu.

Helsingin aamuruuhka hotellin ikkunasta.
Kahvia ja pullaa ihanassa helsinkiläiskahvilassa.


Elämä Kabulissa on joskus rankkaa. On rankkaa, kun tietää että maassa on käynnissä sota ja hallituksenvastaiset joukot tykkäävät pommittaa siviilejä ja ulkomaalaisia. On rankkaa, kun ikinä ei voi tietää, koska ja missä seuraava pommitus tapahtuu. Välillä supermarketissa pälyilen epäilyttävän näköisiä ihmisiä ja paniikki iskee - toi on varmasti Talibanin jäsen ja se räjäyttää kohta meidät kaikki! Miksi ryhmä nuoria vain käppäilee ympäri kauppaa eikä edes osta mitään? Miksi tolla on noin iso reppu? Kassalle ja ulos, asap ennen kuin räjähtää!

ISAF-joukkojen helikopterit lentävät talomme yli matalalla kaksi kertaa päivässä, niin että ikkunat tärisevät. Se tuntuu vieläkin jotenkin kriipivältä.

Kidnappauksen vaara on olemassa, minkä vuoksi myös kaduilla haahuilua ei suositella, vaikka se ei ole suoranaisesti kiellettyä. Viime vuonna kaverin tuttu kidnapattiin Kabulin keskustassa kun hän oli matkalla kotiin suositusta baarista. Hän laskelmoi, että 500 metrin käveleminen on ihan ok suhteellisen turvallisessa kaupunginosassa. Mies oli vangittuna neljä kuukautta maahan kaivatussa kuopassa ja onnistui pakenemaan "Talebanin dieetin" ansiosta. Miehen mielettömän selviytymistarinan voi lukea täältä (lue ainakin lista asioista, joita hän kirjoitti vapauden ajalle - pistää miettimään mitä olisi omalla listalla.)

Vapauden ja katujen ihanuuden ymmärtää vasta sitten kun ne menettää. Lomailu on luksusta, koska se saa ymmärtämään, millä asioilla on oikeasti väliä ja mikä tekee onnelliseksi. Kidnapatun ranskalaisen listalla on monia asioita, joita olisi minunkin vapauslistalla. Sielläkin oli ylimpänä walking.

Ja hyvä huomio:

Everyday of your life is bonus.


17 comments :

  1. Pienesti kriipi tuo linkkaamasi tarina. Muistathan AINA mennä sen autokuskin kyydillä?! :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Juu eikö ollutkin pelottava juttu? Aika siisti tyyppi kyllä. Ja juu autolla useimmiten, mutta voi silloinkin joku kidnapata jos oikein haluaa.

      Delete
  2. Oli juu aikamoinen tarina, kiitos kun linkkasit sen!

    ReplyDelete
    Replies
    1. Oli kyllä ihan mieletön, mitäköhän miehelle kuuluu nykyään. Se oli myös outoa ajatella, että kidnapattuna ajan käsite häviää kokonaan ja jotkut alkaa kyseenalaistamaan ovatko he edes olemassa.

      Delete
  3. Tiedan tuon tunteen kun katselee ihmisia ja miettii voisiko heista joku rajahtaa. Taalla Israelissakin on ollut sellaisia aikoja.

    ReplyDelete
    Replies
    1. Niinpä! Tulee helposti vähän vainoharhaiseksi, suurin osa ihmisistä kun on ihan normaaleja.

      Delete
  4. Avasin koneen ja luin ekana tan postauksen, hyva niin koska jakatin taas ihan turhista asioista aamulla, taman selviytymistarinan jalkeen tuli taas vahan jarkea paahan, kiitos kun linkkasit sen! Jokainen paiva on todellakin bonus, miten sen oppisi muistamaan aamuisin?

    ReplyDelete
    Replies
    1. :) niin totta! On kyllä koskettava juttu monellakin tapaa, tuli itku kun luin sen viimisen osan, jossa hän kertoi siitä kun soitti kotiin.

      Delete
  5. Uskomaton tarina, sitä tuntee itsensä samalla niin pieneksi ja omat ongelmat vähäpätösiksi. Ei musta vaan olis muuttamaan Kabuliin, joten oot kyllä rohkea mimmi. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Annika! Ei ole kyllä aina kovin rohkea olo, varsinkin silloin kun panikoin jostain ruokakauppaterroristeista! :) Pierren kokemukset on niin pimeitä, uskomatonta että se pääsi pakoon!

      Delete
  6. Aika uskomaton tarina.Tosin luin juuri Kabulin Pääkyset-kirjan,jossa oli niin kamalaa tarinaa Talebanien toiminnasta.
    Olen asunut vaarallisessa kaupungissa(Caracas) mutta se jää kyllä toiseksi tuolle nykyiselle asuinpaikallesi.Muistathan olla varovainen...

    ReplyDelete
    Replies
    1. En ollutkaan kuullut tästä Kabulin Pääskyset kirjasta, tarviikin tsekata. Aika lailla kaikki kirjat Afganistanista on tosi masentavia. Ton Pierren pitäis muuten kirjoittaa kirja kokemuksistaan, olisi varmasti liikuttavaa luettavaa.

      Onhan tää aika hullu paikka asua, mutta jos koko ajan pelkää ei voi tehdä mitään. Tietysti yritän aina olla varovainen enkä ikinä kävelisi yksin missään, mutta usein kyse on huonosta tuurista, väärässä paikassa väärään aikaan.

      Delete
  7. Apua miten järkyttävä ja ajatuksiaherättävä tarina -ja samalla tosi koskettava. Kyyneleet silmissä luin kohtaa, jossa Pierre kertoo puhelustaan äidilleen.

    Meidän täällä länsimaissa pitäisi koko ajan muistaa, kuinka pieniä meidän ongelmamme ovat: olemme äärimmäisen onnekkaita verrattuna isoon osaan maailman väestöstä. Itse olen huomenna lähdössä vapaaehtoistöihin Tansaniaan muutamaksi kuukaudeksi, ja todellakin yritän pitää mielessä nämä sinun ja Pierren tekstit. :)

    ReplyDelete
    Replies
    1. juu se kohta oli musta kanssa tosi koskettava.

      Totta, tällaisten juttujen lukeminen auttaa kyllä antamaan perspektiiviä asioihin. Vau, Tansaniaan! Pidä hauskaa, on varmasti aivan unohtumaton kokemus! Mitä aiot tehdä siellä?

      Delete
    2. Jep todellakin :) kiitos! Menen vapaaehtoistöihin orpokotiin, olin keväälläkin jo samassa paikassa :)

      Delete
  8. Voi kauhea,tule pois sieltä!!Pysy kunnossa ja terveenä!-sanna-

    ReplyDelete
    Replies
    1. Kiitos Sanna, yritän parhaani! on täällä myös monia ihania juttuja, jotka vähän tasottaa oloa ;)

      Delete